maanantai 10. joulukuuta 2018

Benvenuto Cellini Mariinski-teatterin Konserttisalissa Pietarissa, 8.12.2018

Paikallisten ystävieni kanssa syödyn myöhäisen lounaan jälkeen (voin muuten suositella Biblioteka nimistä ravintolaa osoitteessa Nevsky 20 – hyvä ruoka ja palvelu ja kohtuulliset hinnat) kiirehdin vielä illaksi takaisin Mariinskiin, tällä kertaa sen konserttisaliin kuuntelemaan Hector Berlioz’n oopperan Benvenuto Cellini. Näissä konserttisalin esityksissä ei koskaan tiedä, onko ns. konserttiversio sellainen, jossa esiintyjät seisovat rivissä näyttämöllä vai onko kyseessä kuitenkin ohjattu ooppera. Tällä kertaa kyseessä oli ihan kunnon ooppera, jonka ohjauksesta vastasi Vasili Barhatov.

Ooppera kertoo kuvanveistäjä Benvenuto Cellinistä, joka on rakastanut Teresaan. Vaikka tyttökin on rakastunut häneen, niin hänen isänsä haluaa hänen menevät naimisiin toisen kuvanveistäjä Fieramoscan kanssa. Paavi Clement VII antaa Cellinin tehtäväksi tehdä patsaan, mutta tehtävän esteeksi tulee kaikenlaista (karkaamisyritys Teresan kanssa ja tappo). Lopulta kaikki selviää, Cellinin patsas valmistuu ja nuori pari saa toisensa.

Benvenuto Celliniä esitetään kohtuullisen harvoin ja syyksi on väitetty sen teknistä vaikeutta. Kieltämättä aarioissa vaadittiin laajoja äänialoja, joten ehkä syy on ainakin osittain oikeakin. Mutta pakko on myös todeta, että ei juonessakaan kyllä mitään todella ainutlaatuista ole. Barhatovin ohjaus oli siirtänyt teoksen noin suurin piirtein nykyaikaan ja alkuperäiset munkkinaamioasut olivat muuttuneet jäniksiksi ja kuvanveistäjästä oli tullut kultaseppä. Ehkä ratkaisu oli ihan oikea, sillä totesin itsekin nauravani muutamille oopperan vitseille ihan ääneen.

Teresan roolin laulaneella Violetta Lukjanenkolla oli todella kauniin kuuloinen, notkea ääni. Hänen aariansa olivat suorastaan nautittavia. Pidin myös kovasti paavi Klemens VII roolin laulaneesta Gennadi Bezzubenkovista. Upea laulutekniikka! 


Benvenuto Cellini in Mariinsky Theatre's Concert Hall in St. Petersburg, the 8th of December, 2018

After a late lunch with some local friends (by the way, I can recommend the restaurant “Biblioteka” in Nevsky 20 – good food, good service and reasonable prices) I rushed back to Mariinsky Theatre, this time to the Concert Hall to listen to Hector Berlioz’s opera ”Benvenuto Cellini”. The operas performed in the Concert Hall are always marked as concert versions, but you never know if the performers will be standing next to each other on the stage or if it will be a real opera. This time it was a real opera with costumes and a set, directed by Vasily Barhatov.

The opera tells about the sculptor Benvenuto Cellini, who is in love with Teresa. Even though the girl is also in love with him, her father wants her to marry another sculptor, Fieramosca. The Pope (Clement VII) orders a statue from Cellini, but the task nearly fails due to several hindrances 
(runaway attempt with Teresa, a kill). In the end all ends well and the young couple get married.

Benvenuto Cellini is performed relatively seldom and I have heard it claimed that is because of its difficulty. Well, the arias require considerable ranges, so at least partly the difficulty is true. But it is also clear that the story of the opera is not very original. Barhatov had moved the story to modern times and the original monk disguises had become rabbit suits and the sculptor had become a goldsmith. Perhaps a good solution, since I noticed that I also laughed aloud to some of the jokes.

Violetta Lukyanenko, who sang the role of Teresa, has a beautiful, agile voice. Her arias were truly enjoyable. I also liked Gennady Bezzubenkov, who sang the role of Clement VII. Superb technique!



Kain ja Gerdan tarina Pietarin Mariinski-teatterissa, 8.12.2018

Viikkoa aiemmin olin nähnyt Helsingissä suomalaisen lastenoopperan ja nyt minulla oli mahdollisuus nähdä, millaista jälkeä satuoopperaan saa suurella rahalla. Kiirehdin siis Pietarissa aamujunalta suoraan metrolla ja bussilla Mariinskiin (odotan todella Teatralnajan metroaseman valmistumista) katsomaan Sergei Banevichin vuonna 1980 säveltämää satuoopperaa Kain ja Gerdan tarina, joka perustuu Hans Christian Andersenin satuun Lumikuningatar.

Sadussa Kai ja Gerda ovat hyvät ystävät. Peikot ovat särkeneet peilin, jonka sirut muuttavat kaiken rumaksi. Yksi siruista lentää Kain silmään ja hän muuttuu todella ilkeäksi. Lumikuningatar kaappaa Kain valtakuntaansa, jossa tämä unohtaa Gerdan. Gerda lähtee etsimään Kaita ja erilaisten vastusten jälkeen löytääkin tämän, peilin siru poistuu silmästä ja lapset ovat jälleen yhdessä.

Tässäkin oopperassa visuaalisuus oli ehdottomasti parasta. Suureelliset lastenoopperat Pietarin päänäyttämöillä ovat yleensä komeaa katsottavaa (tämä joulun aluksen lastenooppera Pietarissa alkaa muodostua minulla traditioksi) ja niin tälläkin kertaa. Videoteknologiaa (Viktoria Zlotnikova) käytettiin surutta hyväksi, mutta myös puvustus (Jelena Orlova) ja valaistus (Jevgeni Gansburg) olivat vaikuttavia.

Banevichin musiikki oli ajoittain aika musikaalinomaista. Koska suuri osa yleisöstä oli lapsia, niin oli ehkä hyväkin, että musiikki ei ollut kovin vaikeaa ja samaa teemaa toistettiin useampaan kertaan.

Laulajista suosikkini oli Grigori Chernetsov Lampun sytyttäjänä. Hieno ääni, vaikka hän välillä unohtikin mitä lamppuja kohti hänen piti keppiänsä osoittaa.



The Story of Kai and Gerda in Mariinsky Theatre in St. Petersburg, the 8th of December, 2018

A week ago I saw a Finnish children’s opera in Helsinki and now I had a chance to see what kind of fantasy opera can be made with more resources. So, I hurried from the morning train directly by metro and bus to Mariinsky Theatre (I am really looking forward to the finishing of the Teatralnya metro station) to see “The Story of Kai and Gerda”, composed in 1980 by Sergey Banevich. The opera is based on the fairy tale of Hans Christian Andersen – the Snow Queen.

In the fairy tale Kai and Gerda are good friends. Trolls have broken a mirror and shards of that mirror turn everything ugly. One of the shards flies into Kai’s eye and he becomes really mean.  The Snow Queen kidnaps Kai to her realm, where he forgets Gerda. She starts searching for him and after a number of hindrances, she finds him, the shard is removed and they are together again.

In this opera also, the visual side is the high light of the opera. Grandiose children’s operas on the main stages in St. Petersburg are beautifully staged (a children’s opera in St. Petersburg just before Christmas has almost become a tradition to me) and so was this opera. Video technology (Victoria Zlotnikova) was used on grand scale, but also costume design (Elena Orlova) and light design (Evgeny Gansburg) were impressive.

The music by Sergey Banevich was occasionally rather musical-like. Since main part of the audience were children, it may be good that the music was not too difficult to understand and the same themes were repeated several times.


My favourite singer in the opera was Grigory Chernetsov as the Lamplighter. Really nice voice, even though he sometimes forgot which lamp he is supposed to aim at with his stick. 


Tonttulan lapset Savoy-teatterissa, 2.12.2018

Suurin osa Suomessa tehdyistä uusista oopperoista on suomenkielisiä, joten ruotsinkielisen lastenoopperan ensi-esitys on luonnollisesti suuri tapahtuma. Fantasiaooppera Tomtebobarnen (Tonttulan lapset) perustuu Elsa Beskowin tunnettuun satuun ja se kertoo metsässä asuvasta nelilapsisesta tonttuperheestä. 

Mitään varsinaista juonta tarinassa ei ole, vaan se kertoo sarjan pieniä tapahtumia perheen, lähinnä lasten, elämässä. Aikuiselle katsojalle tapahtumat ovat vähän liiankin jokapäiväisiä, joten kelloon tuli vilkuiltua normaalia enemmän, mutta lapsille tarina varmaankin sopi. Libreton on tehnyt Hanna Åkerfelt.

Teoksen säveltäjä oli Kimmo Ruotsala. Musiikki ei sinänsä ollut kovin mieleenpainuvaa, mutta oli siinä mielenkiintoisetkin hetkensä. Aineksia säveltäjä oli musiikkiin noukkinut eri tyylilajeista. Teoksen ohjauksesta vastasi Dan Söderholm.

Esityksen parasta antia oli visuaalisuus. Koska henkilökaarti koostui tonttujen lisäksi useista eläimistä (sammakkoja, pöllö, lepakko, kotiloita, oravia, jäniksiä) sekä muutamasta satuolennosta (keijut ja vuorenpeikko), niin katseltavaa riitti. Lähinaapurustoni lasten kommenteista päätellen kaikki lapset eivät kyllä ihan tunnistaneet kaikkia eläimiä, mutta minusta puvustus (Pia Lasonen) oli oikein onnistunut.


Laulajien joukossa oli pari konkaria (Monica Groop ja Juha Kotilainen) sekä runsaasti nuorempaa polvea. Itse pidin – jälleen kerran – Juha Kotilaisen Tonttuisästä. Hän saa jopa satuolennon kuulostamaan uskottavalta. Myös Riku Pelo Vuorenpeikkona oli onnistunut. Ja kivan hahmon teki myös Alexis Oksi perheen kuopuksesta Tussesta. 


Children of the Forest in the Savoy Theatre, the 2nd of December, 2018

Most new Finnish operas are in Finnish, so the first performance of a new Finnish children’s opera in Swedish (second national language of Finland) is an occasion. Fantasy opera “Tomtebobarnen” (Children of the Forest) is based on Elsa Beskow’s well-known fairy tale and it tells about an elf family with four children, who live in the forest.

 There is no real story in the opera, but it just tells about some everyday occurrences in the life of the family or the children. For an adult audience the story may be a little bit too “everyday”, so that at least I was glancing at my watch more frequently than usually, but for children it was probably quite interesting. The libretto was written by Hanna Åkerfelt.

The composer was Kimmo Ruotsala. The music as such was not so memorable, but it did have its interesting moments. The music had influences from many sources. The director of the opera was Dan Söderholm.

The best part of the performance was the visual side. Since the cast of the opera consisted – in addition to elves – of different animals (frogs, an owl, a bat, snails, rabbits) and some fairy tale characters (fairies and a forest troll), there was a lot to look at. Based on the comments of the children sitting near me, not all children recognized the animals, but I thought the costumes were really apt.

Among the singers, there were a couple of veterans (Monica Groop and Juha Kotilainen) and lots of young singers. Once again I liked the performance of Kotilainen as the Elf Father. He was able to make even a fairy tale character to sound believable. Riku Pelo as the forest troll was also good. And Alexis Oksi was able to make the youngest elf child Tusse quite cute.  



torstai 22. marraskuuta 2018

Hoffmannin kertomukset Suomen Kansallioopperassa, 20.11.2018

Vuoden alussa kävin katsomassa Jacques Offenbachin Kauniin Helenan Istanbulissa ja nyt sitten oli vuorossa Hoffmannin kertomukset Kansallisoopperassa. Kuten niin usein nykyään, kyseessä ei ollut Kansallisoopperan oma tuotanto, vaan se oli tullut Suomeen Semperoper Dresdenistä. Oopperatuotannot ovat varsin kalliita ja kierrättämällä niitä eri kaupungissa kuluja saadaan jaettua. Offenbachhan ei saanut sävellettyä oopperaa loppuun asti ennen kuolemaansa, joten teoksesta on olemassa useita erilaisia versioita, joissa jopa näytösten järjestys vaihtelee.

Minä pidin Kansallisoopperan versiosta, vaikka Hoffmannin kertomusten juoni nyt on lievästi sanottuna erikoinen. Taiteilija Hoffmann kertoo elämänsä rakkauksista, jotka ovat Olympia (mekaaninen nukke), Antonia (joka sairastaa tautia, jossa laulaminen tappaa hänet) ja Giulietta (kurtisaani). Kukapa sitä nyt ihan tavalliseen naiseen oopperassa voisikaan rakastua!

Oopperan lavastuksesta vastasi Heike Scheele ja puvustuksesta Gesine Völlm. Molemmat olivat mielestäni onnistuneet tehtävässään oikein hyvin. Pidin myös Johannes Erathin ohjauksesta yleisellä tasolla. Hän käytti koko oopperan lavaa hyvin hyväkseen ja sekä solistit että kuoro lauloivat välillä myös oopperan ensimmäiseltä parvelta. Kuoron laulu kajahtikin sieltä tosi vaikuttavasti. Kansallisoopperan kuoro on – kuten olen usein aiemminkin todennut – todella korkeatasoinen.


Toisin kuin Kansallisoopperan nettisivut kertoivat, niin oopperan viimeisessä Helsingin esityksessä ei Hoffmannina esiintynytkään Mika Pohjonen vaan Dominik Sutowicz, mistä olin ylen onnellinen. Sutowiczin voimakas tenori sopi kuin nappi silmään tähän rooliin. Kovin hienovireinen se ei ehkä ollut, mutta kun naisroolit oli miehitetty niin hienosti kuin oli, niin se ei pahemmin häirinnyt. Ilta oli siis oopperan naisten riemuvoitto. Heti oopperan aluksi ihastuttava Muusa Jenny Carlstedt räväytti laulamalla katsomon ensimmäiseltä riviltä kuin enkeli ja samalla linjalla hän jatkoi koko illan lauloi hän sitten näyttämöllä tai ensimmäisellä parvella. Hieno ääni ja loistava eläytyminen rooliin. Olympian roolin lauloi Rocio Pèrez ja jälleen yleisö pystyi vain haukkomaan henkeään ihastuksesta. Olympian aaria on huikean vaativa laulettava, mutta Pèrez lauloi sen ilman mitään vaikeuksia ja kuvioiden välissä hän vielä tanssi varvastossuissaan – siis oikeasti varpaillaan kuten balettitanssijat! Siihen eivät kaikki oopperalaulajat todellakaan pysty. Antonian roolin lauloi Helena Juntunen ja hän oli kolmas täysosuma naisrooleissa. Mahtavan kaunista laulua ja mikä eläytyminen – jälleen kerran! Ja vaikka Measha Brueggergosman oli oikein hyvä Giuliettan roolissa, niin jotenkin hän kuitenkin onnistui jäämään muun kolmen naisroolin varjoon. Normaaliproduktiossa hän olisi varmaan ollut kirkkaan tähti, mutta nyt lavalla loisti jo kolme vielä kirkkaampaa tähteä.