maanantai 19. kesäkuuta 2017

Mannerheim-ooppera Ilmajoen Musiikkijuhlilla, 17.6.2017


MANNERHEIM-OOPPERA

 

Ilmajoen Musiikkijuhlat esittää tänä ja ainakin ensi kesänä Mannerheim-oopperaa. Teoksen on säveltänyt Tuomas Kantelinen ja libretosta vastaavat Laila Hirvisaari ja Eve Hietamies. Ohjaaja on Tuomas Parkkinen.

Kantelisen musiikki oli varsin musikaalityyppistä, mutta sinänsä varsin kaunista. En usko sävellyksen varsinaisesti jäävän musiikkihistoriaan, mutta se sopi mainiosti tällaisen kesäisen musiikkijuhlan ulkoilmalavalle. Teoksen lavastus (Marjatta Kuivasto) ja puvustus (Leena Rintala) olivat erittäin onnistuneita eikä niiden valmistuksessa varmasti ollut työtunteja säästelty.

Esityksen libretto oli valitettavasti aika höttöä. Koko ooppera koostui lyhyehköistä kohtauksista ja varsinkin ensimmäinen näytös oli turhan katkonainen. Toisessa näytöksessä oli sentään jonkinlainen jatkumo tarinassa, mutta replikointi oli edelleenkin kuin alakoululaisen kirjoittamaa. Välillä oli vähän vaikea uskoa, että molemmat libretistit ovat sentään kokeneita kirjoittajia, tekstissä oli mielestäni ”mennään siitä missä aita on matalin” –tunnelma muutamia intensiivisiä hetkiä lukuun ottamatta.

Esityksen solisteista valtaosa onnistui rooleissaan mainiosti. Minuun suurimman vaikutuksen teki Essi Luttinen Mannerheimin äitinä ensimmäisessä näytöksessä. Mielettömän koskettava esitys! Hienot esitykset tekivät myös Johanna Rusanen-Kartano taloudenhoitaja Ida Lankisena ja Annami Hylkilä Mannerheimin sisarena. Lisäksi on pakko nostaa esiin basso Markus Suihkosen pienehkö rooli Kalle Lankisena. Hänellä oli oikein lupaavan kuuloinen basso ja odotan kiinnostuneena tulevia suurempia rooleja, jotta pääsisin kuuntelemaan häntä enemmänkin. Ja kivan sivuroolin esittivät myös näyttämön sivuilla lennelleet lintuset, jotka ajoittain sirkuttivat kilpaa solistien kanssa.

Valitettavasti Valtteri Torikka ei onnistunut täysin pääroolissa. Hänen äänensä soi kyllä alaäänissä, mutta muuten laulaminen oli välillä jopa tuskaisen kuuloista. En tiedä, johtuivatko vaikeudet runsaista esiintymisistä vai tekniikan pettämisestä, mutta joka tapauksessa joko lepo tai kunnon laulutunnit olisivat varmaan paikallaan. Näyttelemisestä antaisin Torikalla paremmat pisteet. Varsinkin vanhan marsalkan olemuksen hän oli sisäistänyt todella erinomaisesti ja toista näytöstä oli nautinto seurata.

 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti