Urkukonsertti Reykjavikin Hallgrimskirjkassa, 21.7.2018

Tein 30 tunnin välipysähdyksen Reykjavikissa ja tämä antoi minulle mahdollisuuden muistella menneitä, muinaista lomaani kyseisessä kaupungissa. Päätin siis käydä jälleen katsomassa yhtä Reykjavikin maamerkeistä ei Hallgrímskirkjaa. Suureksi ilokseni saapuessani sinne huomasin, että puolen tunnin kuluttua on alkamassa urkukonsertti, joka kuuluu Hallgrímskirkjan kansainvälisen urkukesän ohjelmistoon. Olin edelliselläkin matkallani käynyt urkukesän konsertissa, joten päätin tietenkin ostaa lipun tähänkin konserttiin ja vaikka esityksessä ei tällä kerralla ollut laulua, niin päätin silti kirjoittaa siitä pienen jutun.

Hallgrímskirkjan urut ovat tunnetut ja korkealaatuiset. Uruissa on 72 ääntä ja 5275 pilliä ja sen soittopöytä uusittiin vuonna 2012 vastaamaan nykyajan vaatimuksia. Jokakesäisillä festivaaleilla kirkossa esiintyy sekä islantilaisia että kansainvälisiä tunnettuja muusikkoja.

Tässä konsertissa urkuja soitti ranskalainen Thierry Escaich, joka on ollut Pariisin Saint-Ėtienne-du-Montin urkuri vuodesta 1997. Hän on myös säveltäjä sekä opettaa improvisaatiota Pariisin konservatoriossa.

Konsertti alkoi Cėsar Franckin Pièce Heroȉque esityksellä teoksesta Trois Pièces. Kyseessä oli varsin dramaattinen esitys, joka oli ainakin minusta todella kiehtova värikkyydessään. Seuraava kappale oli myöskin Franckilta (Koraali 2). Teos alkoi surumielisenä, mutta päättyi viimeisiin toiveikkaisiin nuotteihin. Todella kaunista.

Mutta konsertin ehdoton helmi oli viimeinen esitys. Konsertin järjestäjät olivat antaneet Escaichille hieman ennen konsertti vanhan virren sävelen, jota Escaich käytti improvisaation pohjana. Aluksi hän soitti virren sävelen nuotti nuotilta ja sitten alkoi itse improvisaatio-osuus. Ja millainen osuus! Olin aivan haltioissani, miten upeaa musiikkia yksinkertaisesta sävellyksestä saa ajoiksi. Escaich osoitti huikean improvisaatiokykynsä kieputtaessaan melodiaa ja pyöriessään sen ympärillä urkujen koko kapasiteettia hyväksikäyttäen. Esitys oli aivan käsittämättömän upea ja yleisö palkitsikin sen todella raikuvilla aplodeilla.

Mikäli siis satutte käymään Reykjavikissa joskus kesällä, niin kannattaa ehdottomasti poiketa Hallgrímskirkjassa. Hyvällä tuurilla siellä on juuri konsertti alkamassa ja vaikkei olisikaan, niin kirkon tornista on mahtava näköala yli koko Reykjavikin.

Organ concert in Hallgrimskirkja in Reykjavik, Iceland on the 21st of July, 2018

I had a 30-hour-stopover in Reykjavik (Iceland) and this gave me an opportunity to walk down the memory lane and reminisce my ancient holiday in Reykjavik. I decided also this time go and see one of the landmarks of Reykjavik, Hallgrímskirkja (a church). To my great joy I noticed when arriving, that in about half an hour there would be an organ concert in the church as a part of the international organ summer of Hallgrímskirkja. I had also on my previous visit been in an organ concert in this church, so I decided to buy a ticket this time, too, and even though there was no singing involved, I decided to write a short story about the concert.

The organ of Hallgrímskirkja is very famous and of high quality. It has 72 voices and 5275 pipes. The computer equipment of the organ was renewed in 2012 to meet modern requirements. Every summer Icelandic and famous international organists perform on this organ festival.

In this concert the organist was French composer Thierry Escaich, who has been the organist of Saint-Ėtienne-du-Mont since 1997. He also teaches improvisation in the Paris Convervatory.  

The concert began with “Pièce Heroȉque” from Cėsar Franck’s “Trois Pièces”. It was a rather dramatic piece, but at least I found it rather interesting in its colourfulness. The next piece was also from Franck (Choral II). It started as a sorrowful melody but ended with delightful tunes of hope. Extremely beautiful!

But the absolute highlight of the concert was the last piece. The organizers had given Escaich the notes of an old hymn just before the concert and he used it as the basis for his improvisation. First he played note by note the tune of the hymn and then he began the improvisation. And what an improvisation! I was absolutely ecstatic about how beautiful music he was able to create from such a simple tune. He twisted and twirled the tune using all the capacity of the organs. The whole performance was absolutely stellar and showed the true skills of improvisation Escaich has. The audience – quite justly – showed their appreciation with huge round of applause.  

So, if you even happen to be in Reykjavik in the summer, be sure to visit Hallgrímskirkja. With some good luck you may end up there just when a concert is about to start and if not, the view from the church tower over Reykjavik is really good.

Pelageya Kurennaya Espoon tuomiokirkossa 2.7.2018

Tänäkin kesänä Espoon Urkuyö ja Aaria festivaaleilla on ollut lukuisia mielenkiintoisia esityksiä, joista on ollut vara valita. Siispä kävin katsomassa Espoon tuomiokirkossa Pelageya Kurennayan konsertin. Olen aiemmin kuullut häntä Pietarin Mariinski-teatterissa pienissä rooleissa, joten mahdollisuus kuulla hänen lauluaan kokonaisen konsertin verran kiinnosti. Ja kun säestäjänä oli vielä Marita Viitasalo odotin varsin hyvää konserttia.

Konsertti olikin oikein kiinnostava nuoren laulajan esitys. Toki lauluista vielä huomasi, että kyseessä oli vielä kehittyvä laulaja. Ihan kaikki laulut eivät olleet loistavasti hänelle sopivia, mutta mukana oli sen verran onnistuneitakin kappaleita, että odotan kiinnostuksella hänen uransa kehitystä.

Heti ensimmäiseksi on sanottava, että Kurennayan vieraiden kielten ääntämys oli venäläiseksi oopperalaulajaksi varsin mallikasta. Kielet tunnisti ja tekstiä pystyi seuraamaan varsin hyvin. Jopa ensimmäisenä ylimääräisenä numerona laulettu Oskar Merikannon Pai, pai, paitaressu kuulosti oikein mukavalta.

Kurennaya ei vielä ollut aivan omimmillaan vahvan dramaattisissa esityksissä; äänessä ei ollut vielä riittävää tunnelatausta ja voimakas elehtiminen ei tietenkään pystynyt sitä korvaamaan. Mutta sen sijaan venäläisissä lauluissa ja varsinkin Pjotr Tšaikovskin Kanarejkassa (Канарейка) ja kehtolaulussa Kolybel’naja pesnja (Колыбельная песня) oli tunnetta mukana ja ne olivatkin ehdottomasti konsertin parasta antia.

Kaiken kaikkiaan voin siis todeta, että vaikka konsertti ei ehkä ollut sata prosenttisen täydellinen, niin se tarjosi silti oikein mukavia lauluja ja jopa joitain huippuhetkiäkin, joita on hauska muistella sitten kun – sanon tässä siis kun – Kurennaya on kerännyt enemmän mainetta maailmalla.

Pelageya Kurennaya in the Cathedral of Espoo on the 2nd of July, 2018

Also this summer Espoo’s Organ Night and Aria Festival has offered several interesting performances among which the audience has been able to choose the ones that suit the best his or her taste. I ended up listening to Pelageya Kurennaya’s concert in the Cathedral of Espoo. I have heard her earlier in smaller roles in the Mariinsky Theatre in St. Petersburg, so a chance to hear her sing a whole concert was intriguing. And when she was accompanied on the piano by Marita Viitasalo, I had rather high expectation before the concert.

And it turned out to be quite an interesting concert of a young singer. Sure, you could still hear that we are talking about a young and developing singer and all the songs did not yet quite fit her, but there were enough suitable songs in the programme, that I look forward to her future career. First of all I have to say that for a Russian opera singer, her pronunciation of foreign languages was rather good. You could recognize the languages and follow the text relatively well. Even in the first additional song (Oskar Merikanto’s “Pai, pai, paitaressu”) her pronunciation of Finnish was not at all bad.

Kurennaya wasn’t yet splendid in the most dramatic songs. Her voice lacked the deep feeling and strong gestures could not replace that. But in the Russian songs and especially in Pyotr Tchaikovsky’s “The Canary” (Канарейка) and the cradle song “Kolibelnaya pesnya (Колыбельная песня) the deep feeling was there and they were without doubt among the best songs of the evening.

All in all, I can say that even though the concert may not have been pitch perfect, it did offer good singing and even some star moments. It will be nice to remember this evening when – and I am intentionally using the word “when” here – Kurennaya has reached more fame in the operatic world.

Secretz regretz Janakkalan Pyhän Laurin kirkossa, 1.7.2018

Tänä vuonna Janakkalan barokkifestivaalit päättyivätkin todella upeaan esitykseen Janakkalan vuonna 1520 käyttöön otetussa Pyhän Laurin kirkossa. Secretz regretz oli Anna-Maaria Oramon ja Tuuli Lindebergin työstämä upea kokonaisuus musiikkia otsikon ”Keskiajan ja renesanssin naiskohtaloita” alla. Sopraano Tuuli Lindeberg lauloi ja Elizabeth Rumsay (fiidel ja viola d’arco), Maija Lampela (viola da gamba) ja Anna-Maaria Oramo (clavisimbalum ja virginaali) soittivat.

En voi kylliksi ylistää Tuuli Lindebergin upeaa ääntä, joka todella pääsi oikeuksiinsa näissä 1100-luvulta 1500-luvulle sävelletyissä kappaleissa. Keskiaikainen Pyhän Laurin kirkko sopi myös kuin nappi silmään tähän esitykseen. Kirkon holvien akustiikka sai Lindebergin äänen kaikumaan kuin toisesta ulottuvuudesta, enkelien äänenä.

Koska konsertti kattoi lauluja useamman sadan vuoden ajalta, mukana oli hyvinkin erityyppisiä lauluja. Ilta alkoi eteläranskalaisella trubaduurilaululla, johon ihastuin oitis. Kyseessä oli ns. aamulaulu (alba) 1100-luvulta: En un vergier sotz fuella d’albespi, joka on vanhin kokonaisena säilynyt eurooppalaisella kielellä kirjoitettu alba-runo. Oksitaaninkielisten sanojen kirjoittajaa ei tiedetä, eikä sen musiikki ole säilynyt, joten nyt se esitettiin Guirault de Borneilhin toisen aamulaulun Reis glorios sävelellä. Uskomattoman mahtava aloitus konsertille!

Aivan toisentyyppinen, mutta yhtä ihastuttava konsertin helmi oli puolestaan pohjoisranskalainen, paikallisella murteella laulettu runo (ns. truveerilaulu) Guillaume d’Amiensin Prendez i garde 1200-luvulta. Pidin myös kovasti konsertin nimikkokappaleesta Pierre de la Ruen (1460-1518) Secretz regretz –laulusta.

Hienoista esityksistä oli vaikeaa valita ehdotonta suosikkia, mutta ehkä kuitenkin pisimmän korren tällä kertaa veti konsertin viimeinen laulu Josquin Desprezin Adieu mes amours. Nimestään huolimatta kyseessä ei ole hyvästijättö rakastetulle vaan mesenaatille. Mutta en antanut tämän proosallisen pikkuyksityiskohdan häiritä kyynelien nieleskelyäni, kun upeat muusikot yksi toisensa jälkeen poistuivat kappaleen aikana lavalta ja jäljelle jäi vain jumalallinen Tuuli Lindeberg ja hänen ylimaallinen äänensä.

Pyhän Laurin kirkko

Esiintyjät

Secretz regretz in the Church of St. Laurence in Janakkala, the 1st of July, 2018

This year the Janakkala Baroque Festival ended in a truly stupendous performance in the Church of St. Laurence (from 1520) in Janakkala: “Secretz regretz”, a concert whose music, under the title “Medieval and renaissance female destinies”, was collected by Tuuli Lindeberg and Anna-Maaria Oramo. Soprano Tuuli Lindeberg sung and Elizabeth Rumsay (fiddle and viola d’arco), Maija Lampela (viola da gamba) and Anna-Maaria Oramo (clavicymbalum and virginal) played.

I cannot praise enough Tuuli Lindeberg’s divine voice that reached its full potential in these songs composed from the 12^th century to the 16^th century. The medieval Church of St. Laurence suited perfectly this type of music. The acoustics of the church vaults made Lindeberg’s voice echo as if it came from another dimension, as the voice of angels.

Since the concert consisted of songs from several centuries, it had a lot of different type of songs. The evening began with a troubadour song from Southern France I instantly fell in love with. It was a so called morning song (alba) from the 12^th century “En un vergier sotz fuella d’albespi”. It is the oldest remaining complete alba poem written in a European language. It is not known, who wrote the words for this Occitan language poem and the melody has been lost, so it was now performed to the melody of another morning song “Reis glorios” by Guirault de Borneilh. What an absolutely incredible start for a concert!

Totally different, but equally lovely jewel of the concert, was a poem from Northern France, sung in the local dialect – a so called Trouvère song – “Predez i garde” by Guillaume d’Amiens from the 13^th century. I also liked the song that had given the name to this concert, that is, Pierre de la Rue’s (1460-1518) “Secretz regretz”.

It is difficult to choose an absolute favourite out of great performances, but perhaps the winner of the evening was this time the final song “Adieu mes amour” by Josquin Desprez. Despite its name it is not a farewell song to a lover but to a patron. I did not let this tiny prosaic detail disturb my eyes watering, when the stunning musicians one by one left the stage and only the divine Tuuli Lindeberg and her ethereal voice remained.  

The Church of St. Laurence

The artists