Radion
Sinfoniaorkesteri ja Hannu Lintu olivat perjantaisarjan konsertissa ottaneet
käsittelyyn kaksi oopperoihin perustunutta teosta. Ensimmäisenä esitettiin Bernd
Alois Zimmermannin Die Soldaten –vokaalisinfonia (Sotilaat). Teosta voi kutsua
eräänlaisesti mainokseksi hänen samannimisestä oopperastaan. Kyseisen oopperan
sävellys kesti sen verran kauan ja se osoittautui erittäin vaikeaksi esittää,
joten Zimmermann katsoi parhaaksi tehdä jo ennen oopperan valmistumista ikään
kuin pienen yhteenvedon sen sisällöstä osoittaakseen, että ooppera ei ole
mahdoton esittää ja että se on myös esittämisen arvoinen.
Kieltämättä Die
Soldatenin musiikki ei ole ihan maailman helpointa ymmärtää ja en itse taatusti
tajunnut kaikkia sen hienouksia. Musiikki on paikoitellen suorastaan
atonaalista, mutta toisaalta parhaimmillaan se kuulosti todella vaikuttavalta.
Ainakin minun kohdallani ”mainos” tehosi eli menisin mielelläni katsomaan koko
oopperankin, jos se sattuisi sopivasti kohdalle.
Orkesterin lisäksi teoksessa oli kuusi solistia, joista kaksi teki minuun erityisen suuren vaikutuksen. Anu Komsi oli käsittämättömän hyvä Mariena. Rooli on tosi vaikea laulettava (se sisältään hurjia hyppyjä ja erilaisia tapoja käyttää ääntä), mutta Komsi selvisi siitä ilman mitään vaikeuksia. Hänen tekniikkaansa ja ääntään ei voi kuin syvään kumartaen ihailla.
Toinen illan superonnistujista oli Jeni Packalen Marien isoäidin roolissa. Minulla oli todellinen aitiopaikka seurata Packalenin esitystä ja olin erittäin vaikuttunut. Rooli oli sävelletty lähes kokonaan matalaan rekisteriin ja vaikka Packalen on nuori nainen, niin hän sai ääneensä juuri oikeanlaisen kypsemmän naisen sävyn. Huikea esitys!
Illan toinen teos oli Einojuhani Rautavaaran Sinfonia nro 6 ”Vincentiana”. Se taas perustuu Rautavaaran oopperaan Vincent, joka kertoo taidemaalari Vincent van Goghista. Vaihdoin istumapaikkaa sen ajaksi orkesterin sivulle ja nautin varsinkin kapellimestari Hannu Linnun sekä lyömäsoittajien seuraamisesta. Rautavaara on säveltänyt teokseen ison joukon eri lyömäsoittimia (en edes tunnistanut kaikkia nimeltä) ja olipa puhaltimien puolella sorsapillinkin näköinen soitin mukana (tai siltä se ainakin yläviistosta katsottuna näytti).
Orkesterin työskentelyn lisäksi kuuntelin tietysti myös teoksen musiikkia. Rautavaaran kuudes sinfonia on hämmästyttävän monipuolinen. Itse pidin eniten toisesta osasta niemeltään Varikset, joka perustuu van Goghin maalaukseen Varikset vehnäpellon yllä. Sen alku varsinkin oli ihastuttavan räiskyvä.
Esitys on
katsottavissa myös Yle Areenassa, joten suosittelen ainakin vilkaisemaan sitä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti