KIHLAUS
LUOSTARISSA
Pääsin nyt toisen
kerran viikon sisään seuraamaan Pietarin Kamarioopperan esitystä, tällä kertaa
heidän kotinäyttämöllään Pietarissa. Oopperan kotisali sijaitsee melko lähellä
Mariinski-teatteria ja sinne pääsee Nevski Prospektilta samoilla busseilla sekä
useammalla muuallakin Ploschad Trudalle menevällä bussilla ja trollikalla (5,
22). Kooltaan sali ei ole suuren suuri, mutta kultakoristeissa ei ole säästelty
ja mielenkiintoisia esityksiä Kamariooppera saa siellä aikaiseksi.
Tällä kertaa oli
vuorossa Sergei Prokofjevin Kihlaus luostarissa, jota ei kovin paljon
venäjänkielisen maailman ulkopuolella esitetäkään. Juoneltaanhan ooppera on
tyypillinen ooppera buffa; rakastavaiset parit juonittelevat ja henkilöitä
luullaan ihan muiksi kuin he ovat, mutta lopussa väärinkäsitykset selviävät ja
kaikki saavat toisensa.
Musiikiltaan
kyseessä on taas hyvin Prokofjevin teokseksi tunnistettava ooppera. Todella
hienoa musiikkia: kauniita melodioita ja iskeviä tyylinvaihdoksia. Olen pitänyt
aiemmistakin näkemistäni Prokofjevin oopperoista, joten en ollut yllättynyt,
kun tämäkin oli mielestäni hyvä. Ja Kamarioopperan pieni orkesteri
kapellimestari Maksim Valkovin johdolla soitti todella hienosti.
Oopperan ohjaus (Juri
Aleksandrov) oli varsin omaperäinen. Kuvaavaa on ehkä se, että
ohjelmalehtisessä ei ollut kunnollista juonenkuvausta lainkaan, vaan vain
ohjaajan kevyt tarina. Ohjausta oli viety farssimaisempaan suuntaan ja ainakin
minun vieruskavereitani se miellytti; itse olisin pärjännyt vähän vähemmälläkin
säheltämisellä. Kuoron esiintyminen aerobic-tunnilla oli hieman kumma ratkaisu,
mutta luostarin munkkien juhlakohtaus oli taas suorastaan hieno esitys.
Yksi hupaisimpia kohtauksia esityksessä oli, kun Don Jerome yritti valloittaa orkesterin johtamisen kapellimestarilta. Maksim Valkov osoittautui kapellimestariuden lisäksi olevan myös varsin lahjakas koomikko. Kun hän totesi kohta pyytävänsä ammattiliiton apuun, niin varmaankin jokainen yleisön jäsen alkoi nauraa (pois luettuna mahdolliset venäjää osaamattomat kuuntelijat tietenkin).
Solistit olivat jälleen huippuluokkaa. Ihan puhtaasti henkilökohtaisesti pidin eniten Vsevolod Kalmykovista Don Jeromen roolissa, Egor Chubakovista Don Ferdinandina ja Viktoria Martemyanovasta Clarana. Osittain laulajista pääsi nauttimaan todella lähietäisyydeltä, sillä jotkut lauloivat pätkiä myös katsomon edessä ja katsomoa halkovalla käytävällä. Venäjällä katsomoa käytetään säännöllisesti näyttämönä ja olen kerran Prokofjevin Sodan ja rauhan esityksessä hätkähtänyt pahan kerran, kun katsomossa vieressäni istunut herrasmies ponnahti kesken näytöksen pystyyn ja alkoi laulaa. Olinkin vähän ihmetellyt hänen poikkeuksellisen tyylikästä asuaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti