Tällä kertaa olin
varmaan ensimmäisten joukossa ostamassa lippua venäläisen sopraanon Elena
Stikhinan konserttiin Savoy-teatterissa. Olen kuullut hänen laulavan aiemmin
sekä Suomen Kansallisoopperassa että Mariinskissa ja olin todella kiinnostunut
kuulemaan häntä konsertissa.
Konsertin alku
koostui kansainvälisistä aariaklassikoista (Bellini, Cilea, Leoncavallo,
Puccini, Verdi) ja loppuosa venäläisistä klassikoista (Tšaikovskin Tatjanan kirjeaaria ja Rahmaninovin
lauluja). Ylimääräisenä numerona Stikhina
lauloi vielä Mercè, dilette amiche –aarian Giuseppe Verdin oopperasta
Sisilialainen iltasoitto.
Istuin konsertissa
eturivissä, joten pääsin seuraamaan Stikhinan esiintymistä lähietäisyydeltä.
Ilmeisesti hänellä oli jonkinlaista flunssanpoikasta, koska hän hieman
niiskutteli ja köhiskeli aarioiden välillä ja varsinkin esityksen alussa
hengitystekniikka oli varsin persoonallinen.
Pidän Stikhinan
äänestä, joten jopa flunssasta huolimatta viihdyin konsertissa. Mutta
parhaimpaan loistoonsa hän ehdottomasti pääsi loppuosan venäläisissä
esityksissä. Tatjanan kirjeaaria on erittäin vaikea laulettava nimenomaan sen
vuoksi, että siinä on kaikki mahdollinen tunneskaala ihastumisesta,
epävarmuudesta ja unelmoinnista päättävyyteen ja uhkarohkeuteen. En ole kovin
montaa kertaa kuullut sitä esitettävän uskottavasti, mutta Stikhinan esitys oli
mielestäni onnistunut. Ja Rahmaninovin laulut olivat oikeita timantteja. Olen
aina pitänyt Ne poi krasavitsa -laulusta (Не пой красавица), joten se oli
nytkin suosikkini, mutta myös Vesennie vody –laulussa (Весенние воды) saattoi suorastaa kuulla kevään
saapumisen. Venäjänkielistä ohjelmistoa olisin kuunnellut mielelläni vaikka
enemmänkin
Säestäjänä
Stikhinalla oli pianisti Hans-Otto Ehrström, joka esitti konsertissa myös
soolonumeroina Francis Poulencin improvisaatiota ja niiden lisäksi vielä
Hommage à Edith Piaf –improvisaation. Oikein mukava sorbetti, kuten hän itse
välisoittoaan kuvasi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti