maanantai 26. lokakuuta 2020

H-mollimessu Musiikkitalossa, 25.10.2020

Johann Sebastian Bachin viimeinen suurtyö oli H-mollimessu. Helsingin Barokkiorkesteri (HeBO) esitti sen nyt Musiikkitalossa yhdessä kymmenen solistin kanssa. Tämän messun sanotaan olevan Bachin töiden kruununjalokivi; se on teos, joka sisältää kaiken. Ja se onkin todella upea. Messu koostuu kuudesta osasta (Kyrie, Gloria, Credo, Sanctus, Benedictus ja Agnus Dei).

Kapellimestari Aapo Häkkinen oli todella energinen ja orkesteri kuulosti upealta. Pidin erityisesti huiluosista, joiden kirkkaus oli koskettavaa.  

Mutta ne kymmenen solistia saivat minut jälleen kerran vakuuttumaan siitä, että ihmisääni on maailman kaunein istrumentti. Laulajat olivat kerrassaan loistavia. Harmi, että kun lippujen myynti alkoi, niin alussa liput myytiin edestä alkaen numerojärjestyksessä ja olin liian kärsimätön ostossani ja ostin lipun viidenneltä riviltä. Koronan vuoksi solistit oli levitetty koko näyttämön leveydelle ja se valitettavasti vaikutti niin edessä vähän kuuntelukokemukseen. Kuulin oman puoliskoni laulun paljon paremmin kuin toisen puoliskon, mutta en valita liikaa, sillä laulajat olivat upeita. Mutta tämän hassun lippujenmyyntitavan vuoksi pystyin parhaiten arvioimaan oman puoliskoni laulajat. Toki kaikki laulajat olivat hyviä, mutta muutamat suosikkini löytyivät omalta puoliskoltani. Sopraano Carolyn Sampsonin korkea ja kirkas ääni oli suorastaan enkelimäinen ja sopi tähän teokseen täydellisesti. Pidin myös valtavasti Sophie Junkerin tummemmasta sopraanosta: upea! Ja tenori Andrew Staples oli myös hyvä.  

OIkeastaan H-mollimessun oikea ongelma on se, että on vaikeaa sanoa, mikä siinä on parasta. Tarkan harkinnan jälkeen aion kuitenkin nostaa kolme hetkeä yli muiden. Kyrien ensimmäinen rivi oli jumalallinen, kun kaikki solistit lauloivat yhdessä. Mikä mieletön harmonia ja kauneus siinä soikaan!  Glorian viides pätkä – Qui tollis peccata mundi oli henkeäsalpaava. Olin kirjaimellisesti kananlihalla, kun kuuntelin sitä. Tunnelma oli niin intensiivinen. Ja lopuksi Agnus Dein alku, jonka lauloi Sophie Harmsen, oli aivan uskomaton. Hän oli ollut siihen asti vähän kuin muiden solistien varjossa, mutta hänen Agnus Deinsä oli kerrassaan upea.







 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti