Rakkaus on väkevä kuin kuolema Aleksanterinteatterissa 9.10.2020

Karin Tikan oopperan Rakkaus on väkevä kuin kuolema esitys on erinäisistä syistä viivästynyt useampaan kertaan, mutta nyt se tuotiin vihdoin Aleksanterin teatterin näyttämölle.

Oopperan teema on nimensä mukaisesti rakkaus. Tarina alkaa Eevan ja Aadamin häistä, joita seuraa tuho, hätä, kärsimys, ja päättyy harmoniaan ja rakkauteen. Juoni ei siis ole täysin suoraviivainen, mutta Tikan oopperat sisältävät usein erilaisia symboleja, joten kokenut katsoja ei välttämättä yksiselitteistä tarinaa odottanutkaan.

Oopperan musiikki perustui hyvin vahvasti toistoon. Laulajien ei ollut tarvinnut opetella ylen määrin sanoja, sillä samaa tekstiä toistettiin useaan otteeseen ja välillä sanat olivat pelkkiä äänteitä. Ja tietenkin musiikki sisälsi Tikalle tyypillisesti pari korvamatoa. Illan solistit muodostivat tasaisen joukon, josta minun mielestäni kukaan ei varsinaisesti noussut ylitse muiden, mutta ei myöskään jäänyt toisten varjoon, mitä voi sanoa aikamoiseksi saavutukseksi.

Minulle varsinaiseen pääosaan nousi teoksen teema – rakkaus. Vaikka välillä toisto aiheutti tunteen, että asioita alleviivattiin turhankin selvästi, niin kauneimmillaan ooppera oli erittäin intensiivinen ja sai varmasti useammankin katsojan pohtimaan rakkauden olemusta.

Toisena pääosan esittäjänä oli mielestäni myös oopperan visuaalisuus. Lavastustuksesta ja pukusuunnitelusta vastasi Anna Kontek, joka oli tehnyt hienoa työtä. Lavasteet rakentuivat yksinkertaisista porraspaloista, joiden siirtely oli oma (varmaankin tahattomasti lähes humoristinen) ohjelmanumeronsa. Teoksen puvustuksesta pidin todella paljon. Kuoro värittömissä asuissaan toimi taustana monien päähenkilöiden vahvoille väreille. Jopa hiukset olivat laitettu samaan sävyyn. Erityisen ihana yksityiskohta oli Aki Alamikkotervon hieman harvahko sininen sininen hiuksisto. Kaiken kaikkiaan teos oli ehdottomasti näkemisen arvoinen kokonaisuus.