tiistai 23. tammikuuta 2018

Viron historia. Säikähdyksestä syntynyt kansa. Tallinnan Estonia-teatterissa 21.1.2018


Oopperavuosi 2018 alkoi minun osaltani upouudella virolaisella oopperalla Viron historia. Säikähdyksestä syntynyt kansa. Ooppera on valmistunut Viron juhlavuoden kunniaksi ja se on kieltämättä varsin erikoinen esitys oopperaksi, mikä oli kyllä jo arvattavissakin, kun teoksen etukäteiskuvaukset olivat melko erikoisia. Teoshan on osa ns. MIM-projektia, joka on useita eri produktioita vuosien mittaan tuottanut poikkitaiteellinen projekti.

Tarinan juoni oli tarina Viron kansan synnystä, johon oli sekoitettu Saarenmaalle 800-luvulla eKr. pudonnut meteoriitti, ääniaallot, kirkkorakennus, Lennart Meren kirjoittama kirja, muinaiskreikkalainen tutkimusmatkailijanainen ja laulujuhlat. Tapahtumat liikkuivat edestakaisin useilla eri ajanjaksoilla ja useissa eri paikoissa autiomaasta Ateenaan, Tarttoon, Moskovaan ja Saarenmaalle. Ilmeisesti kyseessä oli humoristinen tarina, koska yleisö nauroi raikuvasti monillekin repliikeille, joiden vitsikkyys meni minulta usein ohi. Tekstissä varmaan viitattiin joihinkin virolaisiin tapahtumiin, joista minulla ei ulkomaalaisena ollut aavistustakaan, mutta paikallisista ne olivat todella hupaisia.


Esityksen taustana oli koko ajan soiva musiikki, joka vaihteli elektronisesta musiikista (kolinaa, suhinaa ja vinkunaa) arabialaisvaikutteisiin säveliin. Ehdottomasti suurin osa esityksestä oli puhetta, mukana muutama solistien esittämä laulu ja vähän enemmän laulua kuorolta. Teoksen kutsuminen oopperaksi oli ehkä vähän venytettyä totuutta, mutta sinänsä oli kyllä mielenkiintoista nähdä, minkälaisia produktioita Virossa sen omana satavuotisjuhlana tehdään. Esityksen musiikki oli kyllä ihan kiinnostavaa ja sopi teokseen.


Vaikka kyseessä oli siis Viron 100-vuotisjuhliin liittyvä tapahtuma, niin mielenkiintoista kyllä siinä oli mukana myös Suomi omalla tavallaan. Kesken esityksen nimittäin siinä alettiin lausua Kalevalaa suomeksi. En oikeasti meinannut ensin uskoa korviani, kun kieli vaihtui, vaan ihmettelin vain, että mitenkäs minä näin hyvin viroa ymmärrän (tämän pätkän aikana tekstityslaite ei ollut lainkaan käytössä).


MIM-projekti oi satsannut puvustukseen, lavastukseen ja valaistukseen erityisen paljon ja pidin niistä kovasti. Erityisesti paikallisten asukkaiden ja ristiritarien taistelu oli aivan mahtavasti toteutettu.


Lauluosuuksia teoksessa oli sen verran vähän, että niistä ei oikeastaan voi paljon muuta sanoa kuin että ihan mukavasti ne onnistuivat. Juuli Lill Pytheana onnistui mielestäni erityisen hyvin.


Ja sitten pieni ooppera-aiheinen mainos. Viime elokuussa kävin Limingassa katsomassa Jukka Linkolan oopperan Aabrahamin pidot, josta kirjoitin myös blogiini. Nyt tämä ooppera on tulossa myös Helsinkiin! Joten te, jotka haluaisitte nähdä sen, mutta matka Liminkaan oli turhan pitkä, suunnistakaa kohti Musiikkitaloa 22.2./23.2.!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti