Ratsumies Porin Promenadikeskuksessa, 24.11.2017

Porin Ooppera ry esittää Suomen juhlavuoden kunniaksi Aulis Sallisen oopperan Ratsumies ja minä matkustin katsomaan sen ensi-illan. Oopperareissuni osoittautuikin jännittävämmäksi kuin olin odottanut, sillä junani hyytyi jo Helsingin rautatieaseman ja Pasilan välillä ja Pasilassa jouduimme vaihtamaan vararunkoon, jonka kattonopeus oli alempi kuin alkuperäisen junan. Toisin sanoen, kun lähdimme puoli tuntia aikataulusta jäljessä Pasilasta eteenpäin, niin seuraavien pysähdysten välillä juna jäi aina vain enemmän aikataulusta. Kaikeksi onneksi aikataulussa oli pitkä pysähdys Tampereella, jonka ansiosta saavuimme vain 15 minuuttia myöhässä Poriin. Selvisin siis junarikosta pelkällä säikähdyksellä.

Ratsumies kantaesitettiin vuonna 1975 Savonlinnan oopperajuhlilla ja sekin kuuluu suomalaisiin oopperoihin, joita ei ihan joka vuosi esitetä. Libreton kirjoitti Paavo Haavikko ja oopperan juoni kertoo suomalaisesta orjapariskunnasta Antista ja Annasta, jotka surmaavat isäntäparinsa Novgorodissa, joutuvat kiinni Suomessa, pakenevat vankilasta ja Antti kuolee erään kartanon valtaamisyrityksessä. Tämän lyhyt juoniversio antaa kylläkin vain aika kalpean kuvan kaikesta, mitä oopperassa tapahtuu; se on hyvin moninainen kertomus vahvoista tunteista ja ihmisistä, joita onni nyt ei varsinaisesti potki.

Oopperan orkesterina toimi Pori Sinfonietta johtajanaan Jan Söderblom. Sallisen vahva musiikki soikin Porin Promenadikeskuksessa hienosti. Teoksen ohjauksesta vastasi vuorostaan Erik Söderblom ja ohjauskin oli pääosin oikein onnistunut. Hieman ihmettelin videoprojisointeja – en ihan aina ymmärtänyt, miten ne liittyivät tarinaan – ja teoksen aikajana oli aika erikoinen. Toisaalta Novgorodissa oltiin selvästi 1500-luvulla ja sitten kolmannen näytöksen alussa yhtäkkiä otettiinkin selfieitä ja räpellettiin tabletteja. Ehkäpä ohjaukseen yritettiin väkisin sovittaa Suomi 100 –teemaa. Sama skitsofreeninen linja valitsi muuten Taru Liipolan puvustuksessakin: mukana oli epookkia ja vähän sitä sun tätä.

Mutta oopperassahan on aina kuitenkin tärkeintä musiikki ja tämän oopperan miehitys oli todella onnistunut. Laulajat olivat tasaisen hyviä. Eniten innostuin Anna Danikista Naisen roolissa. Todella upea ääni. Mutta myös Aki Alamikkotervo Novgorodilaisena kauppiaana teki poikkeuksellisen onnistuneen roolityön ja Tapani Plathan Anttina oli erittäin hyvä. Ja, kuten sanoin, hyvin pärjäsivät muutkin: Mari Palo Annana, Sari Nordqvist Kauppiaan rouvana, Rolf Broman Tuomarina, Waltteri Torikka Ratsutilallisena ja Hannu Niemelä Matti Puikkasena. Esityksiä on vielä useampia jäljellä, joten jos teillä on mahdollisuus, niin suosittelen käyntiä Porissa.

The Horseman in Pori Promenadikeskus, the 24th of November, 2017

Pori Opera Society is performing Aulis Sallinen’s opera ”The Horseman” in honour of Finnish centennial and I went to see the opening night performance. My opera trip turned out to be much more exciting than I had anticipated, since my train got broken already between Helsinki main railway station and Pasila (the first station after departure) and we had to change to a new train in Pasila. The maximum speed of the new train was lower than the original one’s, so when we left Pasila 30 minutes behind schedule, the delay increased all the time. Fortunately there was a long stop in the schedule in Tampere, so will did finally arrive in Pori only 15 minutes late. You can imagine how relieved I was!

”The Horseman” was first shown in the Savonlinna Opera Festival in 1975 and it is one of the Finnish operas that are not performed every year. The libretto is by Paavo Haavikko and the story tells about Antti and Anna (a husband and wife), who are serfs in the 16^th century Novgorod (in Russia). They kill their owners, are caught in Finland, escape from prison and finally Antti dies trying to attack a royal castle. This short description of the opera is only a pale version of all that happens on the stage: it is a very complex story of strong feelings and people that cannot exactly be called lucky.

The orchestra of the opera was Pori Sinfonietta with their conductor Jan Söderblom. Sallinen’s strong music echoed in the Promenadikeskus beautifully. The director of the opera was Erik Söderblom and I would say that his work was also mainly good. I did not quite grasp all the video projections and how they were linked to the story and the time line of the opera was slightly weird. On the other hand in the beginning the story was taking place in the 16^th century Novgorod and suddenly in the third act singers were taking selfies and playing with their iPads. Perhaps the director was trying to squeeze in the centennial theme to the opera? The same schizoph

renia was seen also in the costume design: partly epoch, partly – I don’t actually know what.

But the most important thing in an opera is always the music and the singers of this opera were really well chosen. They were all good. I especially loved the performance of Anna Danik in the role of Woman. What a voice! But also Aki Alamikkotervo as the Merchant did exceptionally good work and Tapani Plathan as Antti was also impressive. And, as I said, the whole group of performers did well: Mari Palo as Anna, Sari Nordqvist as the Merchant’s wife, Rolf Broman as the Judge, Waltteri Torikka as the Yeoman, and Hannu Niemelä as Matti Puikkanen. There are still several performances left, so if you have a chance, I definitely recommend a trip to Pori.

 

Kuolleesta talosta Pariisin Opéra Bastillessa, 21.11.2017

Prahan jälkeen jatkoin vielä tsekkitunnelmissa ja kävin katsomassa yhden Leoš Janáčekin mielenkiintoisimmasta oopperoista Kuolleesta talosta Pariisin Opéra Bastillessa. Opéra Bastille on Pariisissa uusi oopperatalo (vihitty käyttöön 1989) ja talo oli todellakin erilainen kuin matkan aiemmat Prahan oopperatalot. Bastille on modernia rakennustyyliä ja siihen mahtuu peräti 2.723 katsojaa.

Kuolleesta talosta on miesten ooppera; ainut naisrooli laulaa vain muutaman virkkeen ja aihe perustuu Fjodor Dostojevskin teokseen Muistelmia kuolleesta talosta ja kertoo miehistä vankileirillä. Teoksen libretto on suorastaan loistava ja siitä käy todella hyvin henkilöhahmojen elämän huonot kortit ja vielä huonompi kyky pelata niillä.

Myös Janáčekin musiikki on huikeaa. Tämä on ehkä suurin suosikkini hänen oopperoistaan musiikillisesti. Bastillen esityksen kapellimestarina toimi Esa-Pekka Salonen ja hän sai Pariisin Kansallisoopperan orkesterin soittamaan kuin unelma. Olisin voinut kuunnella soittoa vaikka kuinka kauan (ainakin jos katsomon jalkatila olisi ollut vähän suurempi).

Kun oopperan aihe on elämä vankileirillä, niin on selvää, että lavastus (Richard Peduzzi) ja puvustus (Caroline de Vivaise) eivät varsinaisesti koreile, mutta molemmat olivat hienosti toteutettuja. Bastillen tekniset mahdollisuudet sallivat vankilan muhkeiden seinien liikuttelun, mikä mahdollisti aika komeita efektejä. Tosin pakko sanoa, että kahleiden kalina joissain intensiivisissä kohdissa vähän häiritsi.

Oopperan laulajajoukko oli suurehko ja mukana oli useita hyviä laulajia, mutta heistä nousi kuitenkin mielestäni parhaiten esille ruotsalainen Peter Mattei Šiškovina. Kun hän kertoi tarinaansa avioliitostaan, niin epämiellyttävä luuseri herätti silti myötätuntoa katsojassa: jotenkin hän pystyi ilmaisemaan sen, että Šiškov ei koskaan ollut oppinut ratkaisemaan ongelmia kuin väkivallan kautta. Tällaista on ooppera parhaimmillaan. Vaikka tarina on raskas, sen uskomattoman taidokas libretto yhdistettynä vaikuttavaan musiikkiin koskettaa syvältä.

Opéra Bastille

Katsomo

Esiintyjät

From the House of the Dead in Opéra Bastille in Paris, the 21st of November, 2017

After Prague I continued in Czech atmosphere and saw one of Leoš Janáček’s most interesting operas ”From the House of the Dead” in the Opéra Bastille of Paris. Opéra Bastille is a relatively new opera house in Paris (inaugurated in 1989) and the house itself if really different from the Prague opera houses I visited during my trip. Bastille is modern by design and fits no less than 2,723 spectators.  

“From the House of the Dead” is an opera of men; the only female role is extremely small. The story is based on ”Memoires from the House of the Dead” by Fyodor Dostoyevsky and it tells about life on a prison camp. The libretto of the opera is fantastic and it clearly shows the poor beginnings the men on the camp have had and how their ability to handle life has been even worse.

Also Janáček’s music is superb. This may be my biggest favourite of his operas. The conductor of the Bastille performance was Esa-Pekka Salonen and he managed to make the Orchestra of the Paris National Opera to play like a dream. I could have listened to the music forever, if the leg room in the theatre had been a bit better.

When the theme of the opera is life on a prison camp, it is clear that the setting design (Richard Peduzzi) and costume design (Caroline de Vivaise) cannot be very decorative, but both were really good. The technical devices in Bastille allowed moving the huge walls of the prison freely, which created superb effects. Though I do have to say the clatter of the chains during some intensive scenes disturbed a little bit.

There were quite a lot of singers in the opera and many of them were good, but one of them rose above others in my opinion. He was Swedish Peter Mattei in the role of Šiškov. When he told the story of his marriage, the spectator felt compassion towards the unpleasant loser; somehow he was able to express the fact that Šiškov had never learned to solve problems without violence. This is opera at its best. Even though the story is rough, the skillful libretto combined with superb music touches everybody.

 

Opéra Bastille

Interior

The performers

Viva la mamma Prahan Estates-teatterissa, 19.11.2017

Prahan Estates-teatteri on Mozart-fanien pyhiinvaelluspaikka, sillä itse Mozart kapellimestaroi Don Giovannin ensiesityksen täällä vuonna 1787. Sisustuksessa on käytetty hieman vähemmän kultakoristeluja kuin Kansallisteatterissa - mutta vain hieman.

Illan esitys oli Gaetano Donizettin Viva la mamma (tunnetaan myös nimellä Le convenienze ed inconvenienze teatrali). Donizettihan sävelsi eräitä bel canton mestariteoksia kuten Lucia di Lammermoor, mutta sen lisäksi myös mestarillisia farsseja. Viva la mamma on erinomainen kyseisen tyylin edustaja. Tarina kertoo eripuraisesta oopperaseurueesta, jossa kakkossolistin äiti erityisesti haluaa lisää esitettävää tyttärelleen tai itselleen. Lopulta esitys perutaan ja seurue pakenee yön pimeydessä.

Itse ooppera oli mielenkiintoinen sekoitus: mukana oli upeita aarioita, joista parhaat esitti oopperaseurueen prima donna Daria (Kateřina Knĕžiková). Hänen koloratuurinsa oli hienoa kuultavaa. Mutta upeiden aarioiden vastapainona oli vuorostaan puhtaasti komediallisia pätkiä, joista hienoimmat esitti mamma Agataa (baritoni Marek Gurbal’). Täytyy olla todella hyvä laulaja voidakseen tarvittaessa laulaa niin huonosti. Upea näyttelijäkin hän oli; hän teki Agatasta hauskuttavan, mutta hyvin inhimillisen hahmon.

Tämä ooppera oli itse asiassa täynnä lainauksia muista teoksista. Jo alkusoitto oli lainattu toisesta Donizettin oopperasta (Rosmonda d’Inghilterra) ja mukana oli myös aarioita Don Pasqualesta, Marthasta (von Flotow), Giustinosta (Vivaldi) ja olipa siinä myös lainaus Giselle-baletista. Hervottoman hauska lainaus muuten – mamma Agata keskipisteenä.

Myös Jiří Hájek Darian aviomiehenä Procolona ja Miloš Horák impressaarion pienehkössä roolissa tekivät hyvän suorituksen. Pidin kovasti myös Igor Loškárin kapellimestarista. Pakko todeta näiden Prahassa nähdyn oopperan perusteella, että Tsekeissä on paljon hyviä mieslaulajia!

Estates-teatteri

Katsomo

Esiintyjät

Viva la Mamma in the Estates Theatre in Prague, the 19th of November, 2017

The Estates Theatre in Prague is a place of pilgrimage to Mozart fans, because he conducted himself the first performance of Don Giovanni in the theatre in 1787. The interior has slightly less golden decorations than the National Theatre - but only slightly.  

The evening’s performance was Gaetano Donizetti’s “Viva la Mamma” (also known as “Le convenienze ed inconvenienze teatrali”). Donizetti composed some masterful bel canto operas like “Lucia di Lammermoor”, but also some excellent farces. “Viva la Mamma” is a prime example of the latter. The story tells about a quarrelling opera troupe, where especially the mother of the seconda donna wants either her daughter or herself to have more stage time. In the end the whole performance is cancelled and the troupe sneaks away in the middle of the night.  

The opera itself is an interesting mixture: there are some absolutely fabulous arias, best of which are sung by the prima donna of the opera troupe, Daria (Kateřina Knĕžiková). Her coloratura was quite stunning. But in addition to the beautiful arias there were also purely comical pieces, best of which were performed by Mamma Agata (baritone Marek Gurbal’). You have to be an excellent singer to be able to sing so badly. He was also a great actor: he made Agata a funny, but profoundly human character.

This opera was actually full of borrowed parts from other works. Even the overture was borrowed from another opera by Donizetti (Rosmonda d’Inghilterra) and there were arias from Don Pasquale, Martha (von Flotow), Giustino (Vivaldi) and there was even an extract from the ballet “Giselle”, where Mamma Agata played a central part (superfunny!).  

Jiří Hájek as Daria’s husband Procolo and Miloš Horák in the small role of the impresario did well, too. I also liked Igor Loškár as the composer. I have to say based on these two operas in Prague that Czech Republic definitely has plenty of good male singers!

 

The Estates Theatre

Interior

The performers

Myyty morsian Prahan Kaupunginteatterissa, 18.11.2017

Aloitin aamuni Prahassa vierailemalla Bedřich Smetana -museossa, joka oli viehättävän vanhanaikainen pikkumuseo vanhassa kaupungissa, ihan Kaarlensillan kupeessa. Kymmeneltä lauantaiaamuna sain nauttia näyttelystä aivan yksin, joten aivan supersuosittu nähtävyys se ei ehkä ole, mutta oopperan ystävien kannattaa siellä kyllä käydä.

Ja mikäpä sitten olisi ollut parempi päätös päivälle kuin mennä katsomaan Smetanan ooppera Myyty morsian Kansallisteatteriin. Teatteri on mahtipontinen rakennus Vltavajoen varrella ja itse teatterisalinkaan kultakoristeluissa ei ole säästelty.

Myyty morsian kertoo nuorista rakastavaisista Mařenkasta ja Jeníkistä, joiden onnea uhkaa Mařenkan naittaminen toiselle miehelle Vašekille. Muutaman juonenkuvion jälkeen nuoret kuitenkin saavat toisensa, kun paljastuu, että Jeník on rikkaan miehen poika ja aiotun sulhasen velipuoli.

Tämä Smetanan ooppera on aika viehättävä ja täynnä mukaansatempaavaa musiikkia. Alkusoitossa jousilla on suuri rooli ja ainakin minua se viehätti. Oopperassa on paljon tanssinumeroita ja tämän produktion sirkuskohtaus oli suorastaan huikean hyvä (esiintyjät Continuo-teatterista).

Kansallisteatteri ei ehkä akustiikaltaan ollut maailman paras (itse Prahan oopperatalo on remontissa); osa musiikista kuulosti vähän tukkoiselta ja solistien laulu häipyi orkesterin alle, kun he eivät laulaneet aivan lavan reunalla. Mutta hyvin orkesteri ja laulajat esiintyivät. Ehdoton suosikkini laulajista oli avioliittovälittäjä Kecalin roolin laulanut Zdenĕk Plech. Hieno basso ja eloisa näyttelijä. Pidin myös Aleš Voráčekista (Vašek), joka onnistui rooliin kuuluneissa änkytyksissä upeasti ja Jeníkin roolin laulaneesta Jaroslav Březinasta. Hänen piano-osuutensa olivat oikein kauniita.

Smetana-museo

Kansallisteatteri

Katsomo

Esiintyjät

The Bartered Bride in the Prague National Theater, the 18th of November, 2017

I began my first morning in Prague by visiting Bedřich Smetana Museum, which is a charmingly old-fashioned small museum in the old town, next to the Charles Bridge. At ten o’clock on a Saturday morning I got to enjoy the museum all by myself, so it might not be the most popular place to visit in Prague, but definitely worth seeing if you are an opera lover.

And what would be a better way to end such a day than to see Smetana’s opera ”The Bartered Bride” in the National Theatre. The theater itself is quite a pompous building by the Vltava river and the main auditorium has plenty of golden decorations.

”The Bartered Bride” tells a story about young lovers Mařenka and Jeník, whose happiness is threatened by a plan to marry Mařenka off to another man called Vašek. After a few turns in the story the young lovers end up together, when Jeník turns out to be the son of a rich man and the intended bridegroom’s stepbrother.  

This opera by Smetana is rather charming and full of engaging music. In the overture strings play a big role and at least I really liked that. The opera has lots of dances and in this production the circus scene was spectacular (performers came from Continuo Theater).

The National Theater may not be acoustically perfect for opera (the main opera house is under renovation); part of the music sounded dull and singers could hardly be heard under the orchestra if they were singing further from the edge of the stage. But both the orchestra and the soloists did good work. My absolute favourite was Zdenĕk Plech in the role of marriage broker Kecal. Beautiful bass and a great actor. I also liked Aleš Voráček (Vašek), who managed to sing the stuttering scenes of his role beautifully and Jaroslav Březina in the role of Jeník. His piano parts were lovely.

 

The Smetana Museum

The National Theater

The auditorium

The performers

Aino Ackté Aleksanterin teatterissa, 12.11.2017

Ilkka Kuusisto sävelsi oopperan Aino Acktésta jo vuodeksi 2011, jolloin se oli ehdolla esitettäväksi Kansallisoopperassa sen satavuotisjuhlien kunniaksi. Sitä ei kuitenkaan otettu esitykseen silloin, virallisena syynä heikohko libretto. Onneksi ooppera ei päässyt ihan kokonaan unohtumaan ja se (Martina Roosin muokkaamalla Pentti Savolaisen ja Juha Kandolinin libretolla) esitettiin Etelä-Savon Musiikkiteatteri ja Oopperayhdistyksen tuottamana ensin kolme kertaa Savonlinnassa ja nyt vielä kaksi kertaa loppuunmyydyssä Aleksanterin teatterissa.

Teos koostui – kuten niin moni muukin historian henkilöstä tehty oopperasta – joukosta kohtauksia päähenkilön elämästä. Muokattukaan libretto ei nyt ihan päätähuimaava ollut, mutta itse esityksessä oli tiettyä viehättävää vanhanaikaisuutta. Puvustus ja lavastus (suunnittelija Anne Peltonen) olivat kierrätysmateriaaleista ja molemmat olivat mielestäni aika onnistuneita; osa hatuista oli suorastaan hauskoja.

Ilkka Kuusiston sävellys ei ollut kuitenkaan mielestäni kovin mieleenpainuva. Ensimmäisen näytöksen jälkeen oli todettava, että parhaiten muistin siitä Gounod’n Jalokiviaarian ja Pai, pai, paitaressun, joista kumpikaan ei ollut tähän oopperaan sävellettyä musiikkia. Onneksi toisessa näytöksessä tuli Ooppera, hyi saatana! –laulu, joka tempaisi koko yleisön mukaansa ja sai ansaitut raikuvat aplodit.

Oopperan keskushenkilö oli tietenkin Aino Ackté ja hänen roolinsa laulanut Päivi Pylvänäinen. Valitettavasti Ackté jäi henkilöhahmona aika pinnalliseksi; ihan pelkkä kaunis hymy tai toisaalta jalan polkeminen kiukusta eivät riittäneet tuomaan hahmoon henkeä. Intohimo oopperaankin jäi jotenkin pintakiilloksi. Eivät muutkaan henkilöhahmot nyt kyllä syvän syviä olleet. Ehkä eniten henkeä rooliinsa sai Anu Ontronen, joka esitti sekä Ainon äitiä Emmy Achtéta, että hänen tytärtään Glorya.

Aino Ackté in the Alexander Theatre, the 12th of November, 2017

Ilkka Kuusisto composed his opera on Aino Ackté (the first internationally famous Finnish opera singer) already for the centennial of the Finnish National Opera in 2011. However, the National Opera did not approve it to its programme, officially due to poor quality of the libretto. Fortunately the opera was not totally forgotten and it was produced with a revised libretto (revisions made by Martina Roos based on the original libretto of Pentti Savolainen and Juha Kandolin) by South Savo Music Theatre and Opera Society; first three times in Savonlinna and now two more times in sold out Alexander Theatre in Helsinki.

The opera consists – as so many operas based on real life characters – of several fragments of the life of the main character. Even the revised libretto was not that great, but the performance itself had some old-time charm. Costume and set design (designer Anne Peltonen) were made of recycled materials and in my opinion both were quite nice; some of the hats were simply charming.

Ilkka Kuusisto’s music was not very memorable. After the first act the only things I remembered were Gounod’s “Jewel Song” (Ackté’s bravura song) and Finnish folk song “Pai, pai, paitaressu”, neither of which were composed for this opera. Fortunately in the second act there was the song “Ooppera, hyi saatana!” (Opera, ew, hell!), which got the audience clapping enthusiastically and justly so.

The central figure of the opera was, of course, Aino Ackté and Päivi Pylvänäinen, who sang this role. Unfortunately Ackté remained as a person very shallow; a pretty smile and angry kicks did not quite convey the depths of an artistic soul. Her passion for opera also seemed superficial. Not that the other characters were that deep either. Perhaps the fullest performance was given by Anu Ontronen, who sang the roles of both Aino’s mother Emmy Achté and her daughter Glory.  

Pohjantähti Musiikkitalossa, 11.11.2017

Kokkolan oopperayhdistys toi ensimmäistä kertaa Suomessa lavalle Giacomo Meyerbeerin oopperan Pohjantähti. Teosta esitettiin muutama kerta kesällä Kokkolan oopperakesän yhteydessä ja nyt Helsingin Musiikkitalossa. Esitys todisti jälleen kerran, että maailmassa on runsaasti oopperan helmiä, joita ei juuri esitetä ja joita ei Suomessa ole nähty koskaan. En varmasti ollut ainut yleisön joukossa, jossa tämä esitys herätti kiinnostuksen nähdä muitakin Meyerbeerin oopperoita.

Tarinan juoni kertoo Venäjän tsaari Pietarin ja hänen tulevan vaimonsa Katariinan rakkaustarinan. Oikeassa elämässä liivinmaalaisesta Katariinasta on libretossa tehty suomalainen, joten siinäkin mielessä teos sopi hyvin esitettäväksi Suomen juhlavuonna.

Musiikkitalo ei nyt ehkä ollut ihan paras mahdollinen lava esittää oopperaa, mutta parempi sekin kuin se, että oopperaa ei olisi lainkaan nähty pääkaupunkiseudulla. Lavastuksena oopperassa oli vain pari kertaa lavalla kannetut puunkarahkat, jotka ilmeisesti esittivät Karjalan mäntyjä. Oopperan pukusuunnittelusta vastasi Noora Salmi, joka oli luonut vain kevyesti epookkiin viittaavat asut esiintyjille. Kukkia oli koristeina sekä hiuksissa että kapellimestarin korokkeella ja niitä heiteltiin myös yleisölle.

Ranskankielisen oopperan koko tekstitystä ei heijastettu laajakankaille, vaan niitä käytettiin päätapahtumien ja ydinrepliikkien heijastamiseen mykkäelokuvien tapaan. Ratkaisu oli todella mukava ja antoi mahdollisuuden keskittyä enemmän itse esityksen ja musiikin seuraamiseen. Monethan valittavat oopperassa, että tekstin lukeminen häiritsee itse esityksen seuraamista.

Meyerbeerin musiikki on hyvin romanttista ja teoksessa on lukuisia hienoja koloratuurinumeroita. Tällä kertaa on todettava, että ilta oli naisten. Anu Komsi oli upea Katariinan roolissa ja hänen höyhenenkevyet korkeat äänensä suorastaan lumosivat. Minulle uusi tuttavuus oli myös Prascovian roolissa laulanut Anna Palamina, jonka koloratuuri oli aivan fantastinen. Myös pienemmissä rooleissa laulaneet Johanna Lehesvuori (Natalie) ja Annastiina Tahkola (Ekimonna) lauloivat oikein kauniista. Miehistä eheimmän suorituksen teki ehdottomasti Gritzenko roolissa laulanut Heikki Kilpeläinen. Teoksen huippuhetkiä olivat ehdottomasti Katariinan ja Prascovian duetto ensimmäisessä näytöksessä sekä Katariinan aaria kahden huilun kanssa kolmannessa näytöksessä. Molemmat olivat aivan käsittämättömän upeaa kuultavaa.

The North Star in the Helsinki Music Centre, the 11th of November, 2017

Kokkola Opera Society brought for the first time to stage in Finland Giacomo Meyerbeer’s opera The North Star. The opera was performed a few times during the summer in Kokkola Opera Summer and now in the Helsinki Music Centre. This performance proved once again that there exists a vast amount of operatic pearls that are not performed that often and definitely not in Finland anyway. I am sure that I was not the only one in the audience that after the evening had a huge urge to see more operas by Meyerbeer.

The opera tells the love story of Russian tsar Peter and his future wife Catherine. In real life she was from the Polish-Lithuanian Commonwealth, but in the libretto of this opera she was from Finland, which makes this a great opera to be performed for the first time in Finland during this anniversary year.

The Helsinki Music Centre may not have been the best place for the performance, but if the alternative was not to see it at all in the capital city area, we must be immensely happy. The set design did not really exist except a few ”trees” that were brought to the stage a couple of times to mark Carelian woods (I think). The costume designer was Noora Salmi, who had created costumes that had a touch of epoch in them. Flowers were used as decorations in the hair and the conductor’s stand and they were also tossed to the audience.  

Though the opera is sung in French the whole text was not projected to the screens, but they were used for explaining the main events and key lines like in silent movies. The solution was really good and gave a chance to concentrate more on the performance itself and the music, of course. After all, people often complain that following the text disturbs following the performance.

Meyerbeer’s music was very romantic and the opera had several lovely coloratura parts. This time I have to say that the evening belonged to the ladies. Anu Komsi was excellent in the role of Catherine and ther paper thin high notes enchanted the audience. Anna Palamina in the role of Prascovia was a new acquaintance to me, but she had a gorgeous coloratura voice. Also Johanna Lehesvuori (Nathalie) and Annastiina Tahkola (Ekimona) in their smaller roles sang beautifully. Out of the men the most solid performance was given by Heikki Kilpeläinen in the role of Gritzenko. The highlights of the opera were without doubt Catherine’s and Prascovia’s duet in the first act and Catherine’s aria with two flutes in the third act. They were both unbelievable wonderful.  

 

Vanhapiika ja varas Turun Logomon Teatteri-salissa, 10.11.2017

Saaristo­-ooppera esittää riemastuttavan version Gian Carlo Menottin pienoisoopperasta Vanhapiika ja varas Turun Logomon Teatteri-salissa. Kyseinen ooppera on alun perin tehty radio-oopperaksi, mutta Menotti teki siitä myös toisen version teatterin lavalla esitettäväksi. Oopperan juoni kertoo hieman jo kypsemmässä iässä olevasta Miss Toddista, hänen palvelustytöstään Letitiasta ja heille vieraaksi siunautuvasta Bobista sekä paikkakunnalla leviävistä tarinoista alueella liikkuvasta varkaasta. Saaristo-oopperan versiossa tapahtumat sijoittuvat radiostudioon, jossa kyseistä oopperaa parhaillaan esitetään. Teos esitetään suomeksi.

Menottin musiikki on tässä oopperassa kevyttä ja hyväntuulista. Varsinkin Miss Toddilla ja Miss Pinkertonilla (juoruilua rakastava tuttava) on teoksessa mukavia melodisia yhteisnumeroita.

Laulullisesti esitys ei ollut ihan maailmanluokkaa, mutta esityksellisesti teos oli mainio. Jokainen esiintyjä otti kaiken irti roolistaan ja loi yleisöä hauskuuttavaa farssia. Myös puheroolissa esiintynyt Jukka Rasila (joka joutui kyllä myös laulamaan välillä) ja säestävä pianisti Pasi Helin tekivät mahtavat roolit. Juha Hostikka Bobin roolissa teki ehdottomasti parhaan laulusuorituksen. Hänen esityksensä aariasta ”When the air sings of summer” oli suorastaan erinomainen.

Vanhapiika ja varas on mitä mainioin pimeän syysillan piristäjä, vaikkei olisi edes kiinnostunut oopperasta taiteenlajina. Siitä on vielä kaksi esitystä jäljellä: tiistaina 14.11. ja keskiviikkona 15.11. ja suosittelen lämpimästi käyntiä Logomossa sitä katsomassa. Esitys kestää vain tunnin ja 15 minuuttia, joten koko iltaa oopperaan ei edes kulu ja sen saa survottua vähän kiireempääkin aikatauluun.

The Old Maid and the Thief in Logomo's Theatre stage in Turku, the 10th of November, 2017

Saaristo-ooppera is performing a hilarious version of Gian Carlo Menotti’s opera “The Old Maid and the Thief” in Logomo’s Theatre stage in Turku. The opera was originally a radio opera, though Menotti made also another version for theatre stage. The story tells about an old maid Miss Todd and her maid Letitia, their house guest Bob and rumours that circle around telling about a thief that is free in the area. In Saaristo-ooppera’s Finnish language version the opera is played in a radio studio.

Menotti’s music is in this opera light and cheerful. Especially Miss Todd and Miss Pinkerton (her gossip-loving buddy) have nice, melodic duets.

From the point of view of singing the opera was not world class, but as a performance it was superb. All performers made the most of their roles and created a lot of fun moments for the audience. Jukka Rasila, who had a speaking role – though he ended up signing at one point – and the pianist Pasi Helin also did great performances. Juha Hostikka in the role of Bob was the star singer of the night. His air “When the air sings of summer” was magnificent.

“The Old Maid and the Thief” is an excellent opera to lighten up these murky autumns evenings even when you are not very interested in opera as an art form. There are still two performance left: on Tuesday the 14^th and Wednesday the 15^th of November and I warmly recommend a visit to Logomo. The opera lasts only an hour and 15 minutes, so it does not even take the whole evening and it is thus easy to cram even to a bit busier schedule.

H-mollimessu Helsingin tuomiokirkossa, 3.11.2017

Jetlagista huolimatta olin päättänyt mennä kuuntelemaan Helsingin tuomiokirkkoon Cantores Minoreksen esittämän Johann Sebastian Bachin H-mollimessun. Tämä messu ei ole ihan joka vuosi Helsingissä esityslistalla, joten halusin ehdottomasti kuulla sen. Väsymys saattoi taittaa hieman terää kokemukselta, mutta musiikki oli sen verran hienoa, että hyvin jaksoin pysyä hereillä – varsinkin kun teos ennalta ilmoitetun kahden ja puolen tunnin sijasta kestikin vain kaksi tuntia ja kymmenen minuuttia.

Cantores Minores johtajanaan Hannu Norjanen teki varmaa työtä teoksen kanssa. Bachin musiikki kaikui kaikessa komeudessaan ja orkesterina toiminut Suomalainen barokkiorkesteri säesti hienosti. Teoksessa on useita kohtia – lähinnä aarioita, joissa koko orkesterin sijasta säestyksenä toimii vain muutama instrumentti ja ne toivat ihanaa keveyttä ja intiimiyttä esitykseen. Kyllä kuoro silti pääsi ajoittain kunnolla revittelemäänkin.

H-mollimessuhan koostuu pääosin muista teoksista noukituista osista ja vain muutama osuus on sävelletty nimenomaan tätä teosta varten. Siitä huolimatta kokonaisuus on ihmeen ehjä ja todella monipuolinen. Suosikkini kaikista osista oli Symbolum Nicenum (Credo) eli Nikealainen uskontunnustus. Sen eri palaset olivat todella kauniita ja vaihtelevia.

Solisteista ehdottomasti upein oli Monica Groop. Osittain se ehkä johtuu siitä, että alttoaariat ovat teoksen helmiä, mutta kyllä myös Groopin ääni suorastaan hehkui niissä.

 

Mass in B minor in the Helsinki Cathedral, the 3rd of November, 2017

Despite my jetlag I had firmly decided to go and listen to Cantores Minores’s performance of Mass in B minor by Johann Sebastian Bach in the Helsinki Cathedral. This mass is not performed every year in Helsinki, so I absolutely wanted to hear it. Exhaustion may have dulled the effect a bit, but the music is so beautiful that I had no difficulties staying awake – especially since the length of the performance was instead of the earlier informed two and a half hours only two hours and ten minutes.

Cantores Minores choir with their conductor Hannu Norjanen did well with the work. Bach’s music rang superbly and the Finnish Baroque Orchestra also played well. The mass has several places – mostly arias – where instead of the whole orchestra only a few instruments accompany the singers, which brought lovely lightness and intimacy to the work. The choir still had plenty of chances to rev its vocal cords.

Mass in B minor consists mainly of parts from earlier composed works and only a few pieces are composed especially for this mass. Despite that, the entity is surprisingly whole and truly versatile. My favourite of all parts was Symbolum Nicenum (Credo), that is Nicene Creed. Its parts were extremely beautiful and multifaceted.

The absolutely best of the soloists was Monica Groop. Partly it was perhaps because the alto arias are highlights of the work, but her voice was also in an absolutely gorgeous form.