Ilkka Kuusisto
sävelsi oopperan Aino Acktésta jo vuodeksi 2011, jolloin se oli ehdolla
esitettäväksi Kansallisoopperassa sen satavuotisjuhlien kunniaksi. Sitä ei
kuitenkaan otettu esitykseen silloin, virallisena syynä heikohko libretto.
Onneksi ooppera ei päässyt ihan kokonaan unohtumaan ja se (Martina Roosin
muokkaamalla Pentti Savolaisen ja Juha Kandolinin libretolla) esitettiin
Etelä-Savon Musiikkiteatteri ja Oopperayhdistyksen tuottamana ensin kolme
kertaa Savonlinnassa ja nyt vielä kaksi kertaa loppuunmyydyssä
Aleksanterin teatterissa.
Teos koostui –
kuten niin moni muukin historian henkilöstä tehty oopperasta – joukosta
kohtauksia päähenkilön elämästä. Muokattukaan libretto ei nyt ihan
päätähuimaava ollut, mutta itse esityksessä oli tiettyä viehättävää
vanhanaikaisuutta. Puvustus ja lavastus (suunnittelija Anne Peltonen) olivat kierrätysmateriaaleista
ja molemmat olivat mielestäni aika onnistuneita; osa hatuista oli suorastaan hauskoja.
Ilkka Kuusiston
sävellys ei ollut kuitenkaan mielestäni kovin mieleenpainuva. Ensimmäisen
näytöksen jälkeen oli todettava, että parhaiten muistin siitä Gounod’n
Jalokiviaarian ja Pai, pai, paitaressun, joista kumpikaan ei ollut tähän
oopperaan sävellettyä musiikkia. Onneksi toisessa näytöksessä tuli Ooppera, hyi
saatana! –laulu, joka tempaisi koko yleisön mukaansa ja sai ansaitut raikuvat
aplodit.
Oopperan
keskushenkilö oli tietenkin Aino Ackté ja hänen roolinsa laulanut Päivi
Pylvänäinen. Valitettavasti Ackté jäi henkilöhahmona aika pinnalliseksi; ihan
pelkkä kaunis hymy tai toisaalta jalan polkeminen kiukusta eivät riittäneet
tuomaan hahmoon henkeä. Intohimo oopperaankin jäi jotenkin pintakiilloksi.
Eivät muutkaan henkilöhahmot nyt kyllä syvän syviä olleet. Ehkä eniten henkeä
rooliinsa sai Anu Ontronen, joka esitti sekä Ainon äitiä Emmy Achtéta, että
hänen tytärtään Glorya.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti