Gurrelieder Helsingin Musiikkitalossa, 16.8.2019

Arnold Schönbergin Gurrelieder (Gurre-lauluja) ei kuulu klassisen niihin musiikin teoksiin, joita esitetään ihan joka päivä. Syynä on tietenkin se, että sen vaatima esiintyjäjoukko on varsin suuri: orkesterina toimii laajennettu sinforniaorkesteri ja solistien lisäksi mukana on myös kolme kuoroa.

Gurrelieder kertoo kuningas Waldemarista ja hänen rakkaudestaan Toveen, jonka Waldemarin puoliso mustasukkaisena surmauttaa. Waldemar kiroaa Jumalan ja päätyy haamuna ratsastamaan aavearmeijansa kanssa aikojen loppuun saakka. Nimensä teos saa Gurren linnasta, johon tapahtumat sijoittuvat. Librettona toimii tanskalaisen Jens Peter Jacobsenin runoelma.

Schönberg sävelsin Gurreliederin kahdessa erässä 1900-luvun alussa. Ehkä vähän yllättäenkin tämä ei erikoisen selvästi kuulu teoksessa; loppupuolella on pieniä merkkejä modernimmasta sävelkielestä verrattuna alkuun, mutta siinäpä se sitten onkin. Kokonaisuutena teoksen musiikki on tavattoman kaunista, vaikka tämänkertainen Helsingin Juhlaviikkojen esitys ei ehkä parhaimmasta päästä ollutkaan. Musiikkitalon akustiikka ei ole täydellinen, kun esiintyjäkaarti on näin suuri ja kuorot sijoitetaan takakatsomoon. Mutta suuren orkesterin sointi oli upea ja Susanna Mälkin johtamista olisi voinut katsella vaikka ilman musiikkiakin, sillä musiikin saattoi melkein kuulla pelkästään hänen vartalonsa ja käsiensä liikkeistä. Kiehtovaa katseltavaa!

Valitettavasti pääsolistilla eli Valdemarin roolin laulaneella Torsten Kerlillä oli korvatulehdus ja siitä huolimatta, että hän piti kättään korvallaan, hänellä oli ilmeisesti vaikeuksia hahmottaa orkesterin sointia. Hänen ääneensä hukkui toistuvasti orkesterin alle (joka toki oli erittäin suuri ja volyymiä siis riitti) ja välillä vain suun liikkeistä saattoi arvata, että hän parhaillaan lauloi. Sairastuminen oli todella sääli, sillä vaikka ääni jopa petti illan aikana muutaman kerran, niin ajoittain äänestä saattoi kyllä kuulla Wagner-tenorin sävyjä, joten olisi ollut hienoa kuulla hänen esityksensä terveenä.

Illan solisteista ehdottomasti upein oli Katarina Karnéus, joka lauloi Metsäkyyhkyn roolin. Mikä fantastinen mezzosopraano, jonka äänen jokaisen upean vivahteenkin saattoi kuulla orkesterinkin alta! Metsäkyyhkyn laulun olisi suonut jatkuvan pitempäänkin. Toinen suosikkini oli Wolfgang Alinger-Sperrhacke, joka lauloi Klaus-narrin roolin. Todella osuva karaktääritenori. Yleensä suhtaudun karaktääritenoreihin pienellä varauksella, sillä monesti heillä on kapea ja kireä ääni, mutta vaikka Alinger-Sperrhacken ääni ei ollut tietenkään lyyrinen, niin siinä oli juuri sopivasti mehukkuutta tämän tyyppisiin rooleihin. Hieno esitys kaiken kaikkiaan.

Gurrelieder in the Helsinki Music Centre, the 16th of August, 2019

Arnold Schönberg’s “Gurrelieder” (Gurre-songs) is not one of those classical music pieces that you hear every day. The reason is, of course, that the group of performers is huge: the orchestra is a double symphony orchestra and in addition to the soloists, it has three choirs

Gurrelieder tells about King Waldemar and his love to Tove, whom his wife has killed in her jealousy. Waldemar curses God and ends up riding for all eternity with his ghost army. The piece has got its name from the Castle of Gurre, where the events take place and the libretto is based on the poems of the Danish writer Jens Peter Jacobsen. 

Schönberg composed “Gurrelieder” in two parts in early 20^th century. Perhaps a bit surprisingly, you cannot hear the difference between these spouts of composing that clearly: there are some marks of more modern musical interpretations in the end part of the work, but that’s about it. As a whole the music of “Gurrelieder” is incredibly beautiful, even though this performance of Helsinki Festival was not of the best possible quality. The acoustics of the Helsinki Music Centre’s Main Hall is not perfect when there are so many performers and the choirs are situated on the seats usually meant for the audience at the back of the orchestra. But the tone of the orchestra was superb and I could have watched the work of the conductor Susanna Mälkki even without the music. You could practically hear the music in the movements of her body and her gestures. It was fascinating to watch!

Unfortunately, the main soloist, who sang the role of Waldemar (Torsten Kerl) had an ear infection and despite the fact that he held his hand over his ear, he obviously had difficulties to catch the orchestra. His voice was constantly drowned by the orchestra (which, of course, was big and had good volume) and regularly you could only assume that he was singing, since his mouth moved. It really was a pity that he had fallen ill, since despite his voice clearly breaking a couple of times, you could hear that he has a Wagner-tenor voice, so it would have been great to hear him sing in normal conditions

The most spectacular of the soloists was Katarina Karnéus, who sang the role of the Wood Dove. What a fantastic mezzosoprano; you could hear every beautiful nuance of her voice even when the orchestra was playing at full blast! I wish her role had been even bigger. My second favorite was Wolfgang Alinger-Sperrhacke, who sang the role of Klaus the Jester. Really suitable character tenor for this role. Usually I am a bit sceptic of character tenors, since their voices often are rather thin and tight, but even though Alinger-Sperrhacke’s voice is definitely not lyric, his voice has enough juiciness for this type of roles. Great performance.   

Capella de Ministres Vantaan Pyhän Laurin kirkossa, 10.8.2019

Vantaan Barokki onnistuu aina löytämään kiinnostavia esiintyjiä festivaalilleen. Espanjalainen Capella de Ministres esiintyi Pyhän Laurin kirkossa otsikolla Lucrezia Borgia – rakkaudesta taiteeseen. Yhtye esitti barokkimusiikkia (osan intrumentaalisesti, osan laulettuna) 1400- ja 1500- lukujen vaihteesta.

En tuntenut yhtyettä entuudestaan, mutta suurkiitokset Vantaan Barokille ja Espanjan suurlähetystölle, jonka tuella muusikot saatiin esiintymään Suomeen.

Maallikollekin oli ilmiselvää, että jokainen yhtyeen jäsen (Elia Casanova, laulu, Carles Magraner, viola de gamba, David Antich, huilut, Rosert Cases, vihuela ja Pau Ballester, lyömäsoittimet) olivat todellisia ammattilaisia. Heidän yhteistyönsä oli saumatonta ja tulos lumoava.

Yhtye esitti illan ohjelmistosta kolme laulua kahteen kertaan ja varsinkin niiden kohdalla oli mahdollista seurata eri esityskerroilla eri muusikkoja. Se olikin todella kiinnostavaa, sillä ammattilaisten tekniikkaa kuten myös eläytymistä musiikkiin (jota he taatusti olivat esittäneet useita kertoja) olisi voinut seurata vielä useammankin encoren verran.

Laulumusiikin suurena ystävänä seurasin tietenkin erityisellä tarkkuudella Casanovaa, joka käytti ääntää mestarillisesti instrumenttina. Hän kuljetti lauluja taiturillisesti diminuendosta forteen ja liikkui alaäänistä ylä-ääniin. Tähän ohjelmisto antoikin oivan mahdollisuuden, sillä esitetyt laulut vaihtelivat tunnelmiltaan. Kun ensin yleisö tempautui mukaan reippaaseen El cervel mi fa Nocte i die (anonyymi säveltäjä), niin seuraavassa hetkessä se rauhoittui kuuntelmaan suorastaan harrasta Nicolò Patavinon laulua Senza te alta Regina.

Capella de Ministresin esitys oli erinomainen ja täytyy toivoa, että tämä ei jää heidän viimeiseksi Suomen vierailukseen. Pyhän Laurin kirkko ei ollut lähellekään täynnä, joten useampikin olisi mahtunut kuuntelemaan tätä uskomattoman hienoa konserttia.

Capella de Ministres in the St. Lawrence Church in Vantaa, the 10th of August, 2019

The Vantaa Baroque Festival somehow always manages to find interesting performers. The Spanish group “Capella de Ministres” performed in the St. Lawrence Church in Vantaa under the headline “Lucrezia Borgia – Out of Love to Arts”. The group played and sang baroque music from the late 15^th and early 16^th centuries.

I did not know the group beforehand, but I would like to express huge thanks to Vantaa BRQ and the Embassy of Spain for bringing these musicians to Finland.

It was clear even to a layman, that each member of the group (Elia Casanova, singer, Carles Magraner, viola de gamba, David Antich, flutes, Rosert Cases, vihuela and Pau Ballester, percussion) were true professionals. Their cooperation was seamless and the result enchanting.

The group performed three songs from the programme twice and especially during them it was possible to follow different musicians. It was extremely interesting to see the technical performance as well as well as how they put their soul into the pieces (even though they must have performed the same songs dozens of times) and I could have followed them for even more encores.

As a huge fan of vocal music I was, of course, especially interested in following Casanova, who used her voice masterfully as an instrument. She proficiently used diminuendos and fortes, moved from low notes to high notes. The programme gave an excellent opportunity to this, since the ambiance of the songs varied a lot. When the audience first was carried away by the cheery “El cervel mi fa Nocte i die”, a minute later they calmed down to listen to the almost pious “Senza te alta Regina” by composer Nicolò Patavino.

The performance of Capella de Ministres was excellent and we must hope that this will not be their last visit to Finland. There were plenty of free seats in the church, so there would have been room for even more listeners to this fine concert.

Zarathustra Turun konserttitalossa, 8.8.2019

Tutun musiikkijuhlien avajaiskonsertti –Zarathustra - oli tänä vuonna oikein mielenkiintoinen sekoitus hyvinkin erilaista musiikkia. Illan orkesterina soitti Turun filharmoninen orkesteri kapellimestarinaan Klaus Mäkelä ja illan solistina toimi baritoni Thomas Hampson. Illan toinen solisti Dorothea Röschmann oli valitettavasti sairastunut, mikä aiheutti pieniä muutoksia alkuperäiseen ohjelmaan.

Konsertin aloitus oli varsin tuttua tavaraa eli alkusoitto Richard Wagnerin oopperasta Nürnbergin mestarilaulajat. Siitä totean vain sen verran, että hyvin meni. Klaus Mäen työtä oli oikein mielenkiintoista seurata. Hänen katseensa vaikutti välillä suorastaan hypnoottiselta, kun hän antoi ohjeita joillekin soittajille.

Konsertin toinen osa koostui Gustav Mahlerin lauluista Des Knaben Wunderhorn, jotka Thomas Hampson esitti. Mielenkiintoista kyllä Hampson esitti myös osan niistä lauluista, jotka alkuperäisessä ohjelmassa oli merkitty Röschmannille. Hampson ei ehkä enää ole aivan nuoruutensa kukoistuksessa ja muutamissa kohdissa se kuului pienenä äären häröilynä, mutta kokonaisuutena se ei ollut missään mielessä häiritsevää, koska hän on esiintyjänä niin suvereeni. Mahlerin laulut tässä kokonaisuudessa vaihtelevat tunnelmiltaan laidasta laitaan. Mukana on humoristisia pikkulauluja, kaihoisia balladin tyyppisiä lauluja sekä dramaattisia tunnepurkauksia. Hampson kykeni vaihtamaan tunnetiloja lähes lennossa ja olin hänen esiintymiskyvystään todella vaikuttunut. Ylimääräisenä kappaleena esitetty Wo die Schönen Trompeten blasen oli vielä kuin kirsikka kakun päällä.

Väliajan jälkeen orkesteri esitti Kaija Saariahon teoksen Asteroidi, josta siirryttiin sujuvasti lähes ilman taukoa Richard Straussin teokseen Also sprach Zarathustra, joka olikin illan kohokohta. Turun filharmoninen orkesteri soitti kuin unelma ja yleisö oli suorastaan lumoutunut. Aplodeille ei meinannut tulla loppua ja kotimatka Helsinkiin sujui suorastaan leijaillen.

Zarathustra in the Turku Concert Hall, the 8th of August, 2019

The opening concert of the Turku Music Festival –Zarathustra – was this year a truly interesting mix of different kinds of music. The Turku Philharmonic Orchestra was conducted by Klaus Mäkelä and the soloist of the evening was baritone Thomas Hampson. The second soloist of the evening, Dorothea Röschmann, had unfortunately fallen ill, which brought some changes to the original programme.

The beginning of the concert was a safe choice, that is, the ouverture from Richard Wagner’s opera “Die Meistersinger von Nürnberg”. It is enough to say, that it went well. It was very interesting to follow Klaus Mäkelä’s work. His gaze seemed positively hypnotic, when he gave instructions to some members of the orchestra.

The second part of the concert consisted of songs from Gustav Mahler’s collection “Des Knaben Wunderhorn”, which Thomas Hampson sang. Interestingly enough Hampson sang also part of the songs that had been marked for Röschmann in the original programme. Hampson may no longer be in his fullest prime and in some points it could be heard in his voice, but this was in no way disturbing in the end, since his performing was so good. Mahler’s songs in this collection consist of humoristic small songs, wistful ballad type of songs and dramatic bursts of emotions. Hampson was able to change his tone almost by a click of fingers and I was really impressed by his performing. As an encore he sang the song “Wo die Schönen Trompeten blasen” and that was a superb end to his part of the evening.

After the interval the orchestra performed Kaija Saariaho’s piece “Asteroid” which changed almost without a break to Richard Strauss’s “Also sprach Zarathustra”. This piece turned out to be the highlight of the evening. The Turku Philharmonic Orchestra played as if possessed and the audience was mesmerized. There seemed to be no end to the applause and my trip back home went in a dreamlike state