sunnuntai 2. huhtikuuta 2017

Herääminen Kapsäkissä, 1.4.2017


HERÄÄMINEN

 

Kapsäkissä esitettiin Maija Ruuskasen ooppera Herääminen, joka kuvaa Paavo Ruotsalaisen pohdintoja. Muutaman kerran huomasin pohtivani teoksen aikana, onko kyseessä todellakin ooppera, mutta oli tai ei, niin musiikkiteatteria se nyt kuitenkin oli.

Teos on sävelletty kuorolle, baritonille ja saksofonikvartetille. Ratkaisu oli vähän poikkeava, mutta mielestäni toimi kuitenkin. Kuoroja oli itse asiassa kaksi eli Philomela ja Herännäisnuorten kuoro. Philomela on hyvä kuoro ja Akateemisen Saksofonikvartetin jäsenet ovat taitavia soittajia. Joissain kohdissa suorastaan tuntui, että instrumentit olivat vain yksi lauluääni lisää teoksessa.

Eniten kuitenkin pidin teoksen libretosta. Teema toki pyöri samojen aiheiden, pääasiassa armon ympärillä, mutta toisaalta Paavo Ruotsalaisen hengellinen ahdistus tuntui elämänmakuiselta. Jussi Lehtipuu näytteli roolinsa todella taitavasti, vaikka en ihan koko ajan ollut varma, oliko hän äänellisesti paras valinta Paavon rooliin. Ja se on sanottava tämän teoksen positiivisena puolena, että sanoista sai todella hyvin selvää, joten vaikka ohjelmassa oli mukana myös libretto, niin ilman sitäkin pärjäsi hyvin.

Lavastus oli pelkistetty, mutta onnistunut eivätkä puvutkaan kovin koreita olleet, mutta sitä ei herätysliikkeestä puhuttaessa tietysti voi olettaakaan. Musta ja sininen ainoina väreinä toimivat hyvin.

Voin suositella teosta kaikille uskon suuria teemoja pohtiville, sillä tunnelma teoksessa on hyvin intensiivinen ja hyvinkin kokemisen arvoinen.

Akateeminen Saksofonikvartetti ja Tuomas Timonen

Jussi Lehtipuu ja kuorolaisia


 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti