Suomalainen kamariooppera
on ottanut tehtäväkseen tuoda näyttämölle nimenomaan suomalaisia uusia
kamarioopperoita, mikä me voimme olla vain iloisia. Tämän syksyn ohjelmistossa
oli 30-vuotisjuhlien kunniaksi peräti kaksi uutta teosta: Uljas Pulkkiksen I
väntan på en jorbävning (Ennen maanjäristystä), joka perustuu Zinaida Lindénin
samannimiseen romaaniin ja Paavo Korpijaakon Oikeusjuttu, joka puolestaa
perustuu Franz Kafkan romaaniin. Molemmissa esityksissä oli sama työryhmä ja
samat solisit.
I väntan på en
jordbävning kertoo venäläisestä miehestä, joka on muuttanut Japaniin ja
valmistautuu elämänsä ensimmäiseen sumo-painiotteluun. Hän käy mielessään läpi
kohtaamisiaan eri ihmisten kanssa, myös kiehtovan Taekon.
Pidin aikoinaan kovasti
Lindénin kirjasta, mutta ooppera ei mielestäni aivan tavoittanut teoksen henkeä.
Kirja ja ooppera ovat tietenkin sen verran erilaisia ilmailumuotoja, että ei
ole mitenkään ihme, jos teokset ovat erilaisen tuntuisia. Teoksen musiikki kuitenkin
sopi tarinaan. Pääosan esittäjä Gabriel Suovanen Ivan Demidovina tuntui
laulavan suorastaan varovasti ja ehkä silläkin oli vaikutusta siihen, että
ooppera ei tehnyt samanlaista vaikutusta kuin kirja. Tosin pakko todeta, että
Suovanen on fyysisesti tosi hyvässä kunnossa; sen verran pitkään hän teki
laulujaksojen välissä punnerruksia, että siihen ei moni oopperalaulaja kykene.
Annami Hylkilä Taekona oli todella hyvä ja häntä olisin kuullut mielelläni
vaikka enemmänkin.
Kafkan Oikeusjuttukin on
monelle tuttu teos. Sehän kertoo miehestä (Josef K.), joka pidätetään ja häntä
syytetään rikoksesta, jota ei kuitenkaan koskaan määritetä hänelle sen
tarkemmin. Teos on siis kuvaus miehestä, joka pyristelee sokkona absurdissa
tilanteessa.
Oikeusjutun musiikki sopi
teokseen todella hyvin. Jos elämä on omituista, niin musiikkikaan ei ole aivan
suoraviivaista. Myös esiintyjät vaihtoivat roolista toiseen vaihtamalla hieman
asujaan ja koko näyttämö oli kuin värikäs kaleidoskooppi todellisuudesta.
Tanssija Janne Marja-Aho toimi tarinan kertojana ja hän oli suorastaan huikean
hyvä. Ohjaaja Vilppu Kiljunen otti kaiken irti hänen hienosta liikekielestään
ja vivahteikkaasta esiintymisestään.
Oikeusjutussa myös Gabriel
Suovanen päästi äänensä irti ja lavalla oli aivan eri ihminen kuin ennen
väliaikaa nähdyssä toisessa oopperassa. Esitys oli vauhdikas ja myös muut
solistit laittoivat parastaan (osa luonnolliseti paremmin kuin toiset). Kaiken
kaikkiaan pidin Oikeusjutusta esityksenä enemmän ja se oli hyvä päätös illalle.
 |
| I väntan på en jordbävning |
 |
| Oikeusjuttu |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti