Kukaan ei
varmaankaan voi kieltää sitä, että Giuseppe Verdi oli erinomainen säveltäjä.
Tämän todistaa myös Aleksanterinteatterissa esitettävä ooppera Don Carlos,
jonka musiikin kauneus hakee vertaansa.
Oopperan tarina
kertoo 1500-luvulla eläneestä Espanjan kuninkaasta Filip II:sta, hänen kolmannesta
vaimostaan Elisabet de Valois’ta sekä hänen ensimmäisen avioliiton pojastaan
Don Carloksesta. Elisabet oli alun perin kihlattu Don Carlokselle ja oopperassa
he olivat rakastuneet toisiinsa ja tämä onneton rakkaus ja Filipin
mustasukkaisuus on toinen oopperan teemoista. Toinen teema vuorostaan on Flanderin
vapaustaistelu ja inkvisition toiminta Flanderissa ja Espanjassa. Oopperan
henkilöt ovat historiallisia ja Elisabet oli oikeasti alun perin kihloissa Don
Carloksen kanssa, mutta itse rakkaustarina ei perustu historiaan.
Don Carlos (oikeastaan italiankielisenä versiona oopperan nimen olisi pitänyt olla Don Carlo) on muhkea ooppera ja jännitin alussa, miten se on saatu toimimaan Aleksanterinteatterin pienissä puitteissa. Mutta yllättävän hyvin se oli onnistunut. Toki orkesteri oli pienehkö (Helsinki Sinfonietta), mutta esityksessä oli hienoja ratkaisuja (esim. trumpetit soittivat osan aikaa aitiosta), jotka kompensoivat asiaa. Ei kuorokaan ollut suuren suuri (Helsingin filharmoninen kuoro), mutta hyvin se tehtävästään selvisi. Toki joukkokohtaukset olisivat olleet varmasti vielä hienompia ison oopperakuoron kanssa, mutta ei niissä nytkään valittamista ollut. Verdihän on tunnettu kyvystään säveltää upeaa musiikkia myös kuorolle.
Ville Saukkosen ohjaus toimi. Aili Ojalon lavastus oli taattua Saukkosta eli laatikoita. Mutta hienosti niistä oli erittäin toimiva ympäristö rakennettu. Ja Joona Huotarin puvustus oli oivallinen: sekoitus epookkia ja nykyaikaa. Visuaalisesti teos oli siis erinomainen, vaikka Aleksanterinteatterissa on varmasti tilan asettamien rajoitteiden vuoksi vaikea revitellä.
Solistien taso vaihteli teoksessa aika laidasta laitaan. Jaakko Ryhänen oli houkuteltu vielä kerran Suurinkvisiittorin rooliin ja ei voi kuin ihmetellä, miten hienoa hänen äänenkäyttönsä edelleen on. Ja lavakarismassa kukaan ei yltänyt lähellekään hänen säteilyään. Katsomossa istuessa kulki ihan kylmät väreet, kun Ryhänen jyrisi Jumalan tuomiota. Valitettavasti Filip II:n roolia esittänyt Timo Riihonen oli flunssassa ja roolin lauloi Rolf Broman näyttämön sivusta. Hienoa, että joku tuuraaja oli rooliin löydetty, mutta Bromanin esitys jätti kyllä paljon toivomisen varaa; en ole varma, kuuluiko se edes katsomon takaosiin kovin hyvin. Riihosen sairastuminen harmitti jo ihan siitäkin syystä, että hänen näyttelemisensä oli vaikuttavaa, vaikka ääntä ei tullutkaan. Olisi ollut mielenkiintoista nähdä, millainen esiintyminen olisi ollut, jos molemmat osat olisivat olleet paikallaan. Pidin myös kovasti Niklas Spånbergin pienestä roolista munkkina. Marjukka Tepponen oli hieno Elisabetin roolissa – upeaa näyttelemistä – ja Jeni Packalén onnistui myös Prinsessa Ebolina. Don Carloksena roolin laulanut Heikki Halonen oli esityksen heikoin lenkki. Teoriassa olisi luullut olevan helppo uskoa Elisabetin rakastuneen nuoreen, komeaan Don Carlokseen, mutta uskottavuus rapisi, kun Riihosen Filipin karisma oli aivan toista luokkaa kuin Halisen Carloksen. Halisen ääni soi silloin tällöin ihan kauniistikin, jopa vaikeat ylä-äänet, mutta useimmiten teki vain mieli huokailla häntä kuunnellessaan. Kieltämättä Verdin upeat duetot ja ensemblet olisivat kuulostaneet paremmilta, jos kaikki laulajat olisivat olleet roolinsa tasolla.
Verdin musiikki on kuitenkin aina kuuntelemisen arvoista ja tämäkin Don Carlos on ehdottomasti teatterivierailun väärtti. Esityksiä on vielä kolme jäljellä: keskiviikkona 17.10., perjantaina 19.10. ja sunnuntaina 21.10. Toivottavasti Riihonenkin vielä toipuu laulukuntoon. Mutta mikäli ei toivu, niin Riihosta ja Ryhästä on mahdollista kuulla samalla lavalla tammikuussa (27.1.) Tapiolasalissa, liput on myynnissä https://www.lippu.fi/.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti