Rosvot Savonlinnan oopperajuhlilla, 20.7.2019

Ensimmäistä kertaa Suomessa esiintynyt maailmankuulu Milanon La Scala -oopperatalo oli sellainen tapaus Savonlinnan oopperajuhlilla, että lippujen myynti sujui kuin siimaa. Mutta täyteenkään myydyt näytännöt eivät olisi riittäneet esitysten rahoittamiseen ilman sponsorirahaa, joista siis suuri kiitos! La Scala toi Savonlinnaan yhden Verdin harvemmin esitetyista varhaisemmista oopperoista – Rosvot. Oopperan juoni perustuu paljon pitempään näytelmään ja se varmaan onkin vaikuttanut libreton heikkouteen.

Ooppera kertoo Kreivi Massimilianon pojasta Carlosta, joka on ajautunut rosvoksi ja jättänyt jälkeensä kihlattunsa Amalian. Carlon veli Francesco juonittelee valtaa itselleen ja kertoo Massimilianolle ja Amalialle Carlon kuolleen. Massimiliano saa kohtauksen ja häntä luullaan kuolleeksi. Francesco vangitsee hänet luolaan ja haluaa naida Amalian, joka pakenee metsään. Carlo ja Amalia kohtaavat metsässä. Carlo törmää myöhemmin myös Massimilianoon, joka ei tunnista häntä. Rosvot hyökkäävät Francescon linnaan. Francesco kuolee ja rosvot vangitsevat Amalian, joka vannoo rakkauttaan Carloon tämän teoista huolimatta. Carlo surmaa hänet silti.

Oopperan ohjaus oli minusta suoraan sanottuna huono. Porukka säntäili pitkin poikin lavaa ja pääparin rakkauteenkin oli vähän vaikea uskoa, kun he rakkautta vannoessaankin seisoivat rinnakkain koskettamatta toisiaan tai edes katsomatta toisiaan kohti. Tarina olisi ollut paljon uskottavampi, jos sitä olisi vain kuunnellut silmät kiinni.

Lavastus oli aika yksinkertainen, mutta niinhän se usein Olavinlinnassa on, kun se nyt kuitenkin on kivilinna. Puvustuksesta pidin, se sopi esitykseen oikein hyvin ja tanssijoiden asut naamioineen olivat oikein kivoja.

Rosvojen musiikki on myös kaunista, vaikka ei sisälläkään samanlaisia hittiaarioita kuin tunnetuimmat Verdin oopperoista. Kapellimestari Michele Mariotti ja La Scalan orkesteri saivat musiikin hehkumaan ja erityisesti Amalian roolin laulanut Lisette Oropesa teki vaikutuksen upealla laulullaan. Pidin myös erittäin paljon Massimilianon roolin laulaneesta Michele Pertusista sekä Francescon roolin laulaneesta Massimo Cavallettista.

The Robbers at the Savonlinna Opera Festival, the 20th of July, 2019

When the famous La Scala opera houser from Milan comes to Finland for the first time, it is such an occasion that the Savonlinna Opera Festival had no difficulties to sell out the tickets. But even full house could not cover all the expenses, so great thanks to the sponsors, who made this visit possible. La Scala brought to Savonlinna one of the less known Verdi operas ”I masnadier” (The Robbers). The story of the opera is based on a much longer play, which may explain the weaknesses of the libretto.  

The opera tells about the son Carlo of Count Massimiliano, who has become a robber and left behind his betrothed Amalia. Carlo’s brother Francesco wants to become the count and tells Massimiliano and Amalia that Carlo has died. Massimiliano faints and is presumed dead. Francesco imprisons him in a cave and wants to marry Amalia, who runs to a forest. Carlo and Amalia meet in the forest. Carlo also runs into Massimiliano, who doesn’t recognize him. The robbers attack Francesco’s castle. Francesco dies and the robbers imprison Amalia, who swears to love Carlo despite his actions. But despite that, Carlo kills Amalia.

The direction of the opera was – to be honest – terrible. People ran around the stage and it was truly hard to believe that the main pair loved each other, when they even during their love duets stood next to each other without touching or even looking at each other. The story would have been far more believable, if you had listened to it with your eyes closed.

Set desing was rather simple, but so it often is in Olavinlinna, since it is a castle made stone. I liked the costume design; it fit the opera well and the costumes of the dances with their masks very really nice.

The music of the opera was also beautiful, even if it does not contain such hit arias as the best known Verdi operas. The conductor Michele Mariotti and the orchestra of La Scala made the music shine and especially Lisette Oropesa, who sang the role of Amalia, made a great impression with her singing.  I also liked Michele Pertusi in the role of Massimiiano and Massimo Cavalletti in the role of Francesco very much.

Legenda näkymättömästä Kitezhin kaupungista ja Fevronija-neidosta Mariinsky-2:ssa, 16.7.2019

En vieläkään malttanut jättää Mariinsky-teatterin Nikolai Rimski-Korsakovin juhlavuoden esityksiä rauhaan, vaan pyrähdin Pietariin katsomaan Rimski-Korsakovin parhaaksi kehuttua oopperaa Legendaa näkymättömästä Kitežin kaupungista ja Fevronija-neidosta, jota ei kovin usein länsimaissa esitetä.

Oopperan juoni on yhdistelmä useammastakin venäläisestä tarinasta ja aikamoinen soppa siitä on saatukin aikaiseksi. Neito Fevronija asuu metsässä veljensä kanssa ja eläimet ovat hänen ystäviään. Prinssi Vsevolod eksyy metsään, nuoret rakastuvat ja kihlautuvat ensimmäisellä tapaamisella. Kun Fevronija Lähtee kaupunkia kohti, juoppo Grisha yrittää pilkata hänen vaatimatonta taustaansa. Samassa tataarit hyökkäävät, tuhoavat kaiken ja vangitsevat sekä Grishan että Fevronijan. Kitezhissä kuullaan hyökkäyksestä, siellä vallitsee pelko ja sotajoukko lähtee Vsevolodin johdolla taisteluun tataareja vastaan, Lähes kaikki, muiden muassa Vsevolod, tapetaan. Kidutuksen uhalla Grisha suostuu opastamaan tataarit Kitezhiin. Fevronija puolestaan rukoilee, että kaupunki muuttuisi näkymättömäksi. Kun tataarit saapuvat järvelle, jonka toisella rannalla Kitezh sijaitsee, sitä ei näy. Grisha sidotaan yöksi puuhun odottamaan teloitusta, mutta Fevronija vapauttaa hänet ja he pakenevat metsään. Grisha tulee hulluksi ja hylkää naisen. Tataarit näkevät aamulla vain Kitezhin kuvajaisen vedessä ja pakenevat kauhuissaan. Lopussa Fevronija on Kitezhissä, josta hän löytää Vsevolodin, he menevat naimisiin ja kaupunkilaiset iloitsevat.

Ihan aluksi on todettaa, että en nyt ihan täysin ole samaa mieltä niiden kanssa jotka pitävät teosta mestarillisena – ainakaan tämän esityksen pohjalta. Pidin kyllä ohjauksesta, joka oli yksinkertainen, mutta varsinkin ajoittain tosi tehokas. Puvustus oli erikoinen: ikään kuin puvustaja ei olisi osannut päättää, mille vuosisadalle tapahtumat sijoittuvat. Ja eläimetkin olivat pukeutuneet tavallisiin vaatteisiin esim. paratiisin lintu oli vanha mummo huivi päässä. Lavastuskin oli varsin olematon, mutta ihan hyvä, sillä se antoi tilaa joukkokohtauksille. Ja tataaripäälliköiden nosturihevonen oli aivan mahtava!

Musiikillisesti ooppera oli vain osan aikaa minun makuuni. Kolmas näytös joukkokohtauksineen oli oopperan herkullisinta antia. Pojarokin ja kaupunkilaisten vuoropuhelu oli täynnä jännitettä ja voimaa. Toisaalta aina kun Fevronija oli lavalla, oopperan veto lössähti ja siinä mielessä hän oli lavalla aivan liian paljon. Oopperan neljäs näytös olikin mielestäni lähes turha. Venäjän kirkon ylistys ei oikein purrut eikä Irina Churilova saanut henkeä puhallettua Fevronijaan, mikä hänen puolustuksekseen sanottakoon ei tosin ole ihme, koska ylettömän hyveellisen ja viattoman tytön roolissa ei juuri ollut mihin tarttua.

Laulajista Andrei Popov teki upean roolin juoppona hulluuteen vaipuvana Grishana ja hänen äänensäkin sopi hyvin rooliin. Vladimir Felyauer Burundai-tataarina oli myös erinomainen. Ei laulajissa muutenkaan mitään vikaa ollut, mutta varsin yksiulotteisiin hahmoihin oli varmasti vaikea saada tunnetta mukaan. Tällä kertaa se onnistui parhaiten joukon pahiksilta.   

The Legend of the invisible City of Kitezh and the Maiden Fevronya in Mariinsky-2, the 16th of July, 2019

I still couldn’t leave Mariinsky Theatre’s Nikolai Rimsky-Korsakov anniversary performances in peace, but galloped to St. Petersburg to see the opera “The Legend of the invisible City of Kitezh and the Maiden Fevronya” that is often said to be Rimsky-Korsakov’s best opera and is rarely performed outside the Russian-speaking world.

The story of the opera is a mix of several Russian folk tales and quite a mess it is. Maiden Fevronya lives in the forest with her brother and animals are her friends. Prince Vsevolod gets lost in the forest, the young ones meet and fall in love and get engaged within one day. When Fevronya leaves towards Kitezh, the drunkard Grisha tries to mock her humble origins. Then the Tatars attack, destroy everything and imprison both Grisha and Fevronya. People in Kitezh hear of the attack and everybody is afraid. The men leave to battle them headed by Vsevolod. Almost all of them, including Vsevolod, get killed. Grisha agrees to show the Tatars the way to Kitezh, when threatened by torture. Fevronya, on the other hand, prays that the city will become invisible. When the Tatars arrive at the lake, by which Kitezh stands, the city is not seen. Grisha is bound to a tree for the night to await execution. Fevronya frees him and they run to the forest. Grisha becomes insane and abandons her. In the morning the Tatars only see the reflection of Kitezh on the lake and run away horrified. In the end Fevronya is in Kitezh, where she finds Vsevolod. They get married and everybody rejoices.  

First, I have to say that I do not fully agree with those who claim this is Rimsky-Korsakov’s masterpiece – at least based on this production. I did like the direction, which was simple but at least occasionally effective. Costume design was a bit peculiar: as if the designer hadn’t been able to decide in which century the story took place. Even the animals wore human clothes e.g. the bird of paradise was an old woman wearing a head scarf. Set design was also minimalistic, but that was probably a good thing, since it gave room to the group scenes. And the crane horse of the chiefs of Tatars was great!

The music of the opera was only partly to my taste. The third act with its groups scenes was the most delicious part. The dialogue between Poyakov and the people of Kitezh was full of tension and strength. On the other hand, whenever Fevronya was on stage, the tension dissapeared and in that sense, she was on the stage far too often. The fourth act of the opera was quite redundant and the praise of the Russian church did not interest me. Irina Churilova could not make Fevronya alive, but on her defense I must say that it is difficult to make an overly innocent and good young girl seem human.   

Out of the singers Andrei Popov made a great role as the drunkard Grisha who becomes insane and his voice suited the role. Vladimir Felyauer as the Tatar Burundai was also excellent. The other singers were also quite good as singers, but once-sided characters did not give them a lot of room for emotions. This time the bad guys performed best.