Legenda näkymättömästä Kitezhin kaupungista ja Fevronija-neidosta Mariinsky-2:ssa, 16.7.2019

En vieläkään malttanut jättää Mariinsky-teatterin Nikolai Rimski-Korsakovin juhlavuoden esityksiä rauhaan, vaan pyrähdin Pietariin katsomaan Rimski-Korsakovin parhaaksi kehuttua oopperaa Legendaa näkymättömästä Kitežin kaupungista ja Fevronija-neidosta, jota ei kovin usein länsimaissa esitetä.

Oopperan juoni on yhdistelmä useammastakin venäläisestä tarinasta ja aikamoinen soppa siitä on saatukin aikaiseksi. Neito Fevronija asuu metsässä veljensä kanssa ja eläimet ovat hänen ystäviään. Prinssi Vsevolod eksyy metsään, nuoret rakastuvat ja kihlautuvat ensimmäisellä tapaamisella. Kun Fevronija Lähtee kaupunkia kohti, juoppo Grisha yrittää pilkata hänen vaatimatonta taustaansa. Samassa tataarit hyökkäävät, tuhoavat kaiken ja vangitsevat sekä Grishan että Fevronijan. Kitezhissä kuullaan hyökkäyksestä, siellä vallitsee pelko ja sotajoukko lähtee Vsevolodin johdolla taisteluun tataareja vastaan, Lähes kaikki, muiden muassa Vsevolod, tapetaan. Kidutuksen uhalla Grisha suostuu opastamaan tataarit Kitezhiin. Fevronija puolestaan rukoilee, että kaupunki muuttuisi näkymättömäksi. Kun tataarit saapuvat järvelle, jonka toisella rannalla Kitezh sijaitsee, sitä ei näy. Grisha sidotaan yöksi puuhun odottamaan teloitusta, mutta Fevronija vapauttaa hänet ja he pakenevat metsään. Grisha tulee hulluksi ja hylkää naisen. Tataarit näkevät aamulla vain Kitezhin kuvajaisen vedessä ja pakenevat kauhuissaan. Lopussa Fevronija on Kitezhissä, josta hän löytää Vsevolodin, he menevat naimisiin ja kaupunkilaiset iloitsevat.

Ihan aluksi on todettaa, että en nyt ihan täysin ole samaa mieltä niiden kanssa jotka pitävät teosta mestarillisena – ainakaan tämän esityksen pohjalta. Pidin kyllä ohjauksesta, joka oli yksinkertainen, mutta varsinkin ajoittain tosi tehokas. Puvustus oli erikoinen: ikään kuin puvustaja ei olisi osannut päättää, mille vuosisadalle tapahtumat sijoittuvat. Ja eläimetkin olivat pukeutuneet tavallisiin vaatteisiin esim. paratiisin lintu oli vanha mummo huivi päässä. Lavastuskin oli varsin olematon, mutta ihan hyvä, sillä se antoi tilaa joukkokohtauksille. Ja tataaripäälliköiden nosturihevonen oli aivan mahtava!

Musiikillisesti ooppera oli vain osan aikaa minun makuuni. Kolmas näytös joukkokohtauksineen oli oopperan herkullisinta antia. Pojarokin ja kaupunkilaisten vuoropuhelu oli täynnä jännitettä ja voimaa. Toisaalta aina kun Fevronija oli lavalla, oopperan veto lössähti ja siinä mielessä hän oli lavalla aivan liian paljon. Oopperan neljäs näytös olikin mielestäni lähes turha. Venäjän kirkon ylistys ei oikein purrut eikä Irina Churilova saanut henkeä puhallettua Fevronijaan, mikä hänen puolustuksekseen sanottakoon ei tosin ole ihme, koska ylettömän hyveellisen ja viattoman tytön roolissa ei juuri ollut mihin tarttua.

Laulajista Andrei Popov teki upean roolin juoppona hulluuteen vaipuvana Grishana ja hänen äänensäkin sopi hyvin rooliin. Vladimir Felyauer Burundai-tataarina oli myös erinomainen. Ei laulajissa muutenkaan mitään vikaa ollut, mutta varsin yksiulotteisiin hahmoihin oli varmasti vaikea saada tunnetta mukaan. Tällä kertaa se onnistui parhaiten joukon pahiksilta.