Carmen Valkovenäjän Kansallisoopperassa Minskissä, 5.11.2019

Yllätyksekseni aikatauluni sallikin työmatkani yhteydessä nähdä lyhyellä varoitusajalla Valkovenäjän Kansallisoopperassa Georges Bizet’n oopperan Carmen. En ole suunnattomin Carmenin ihailija, mutta ihan mukava oli pitkästä aikaa nähdä aivan traditionaalinen ohjaus (Galina Galkovskaya) tästä maailmankuulusta tarinasta.

Carmenhan kertoo Don Josésta, joka on pestautunut armeijaan ja ihastuu tulisesti tupakkatehtaan työntekijään Carmeniin ja unohtaa kotikylän tytön Micaëlan. Carmen kuitenkin kyllästyy pian Don Joséen ja rakastuu toreadori Escamilloon. Huonostihan siinä käy ja Don José surmaa lopussa mustasukkaisuudessaan Carmenin.

Ooppera on täynnä tuttuakin tutumpia säveliä, joka on sekä sen vahvuus että heikkous minun silmissäni. Toisaalta on mukava kuulla mukaansatempaavia sävelmiä, mutta toisaalta pidän kovasti teoksista, joita ei kuule ihan joka kulmalla.

Minskin versiossa oli mukana myös suomalaisväriä, sillä puvustuksen oli suunnitellut Anna Kontek. Kun ohjaus oli traditionaalinen, niin siltä oli turha odottaa mitään yllätyksiä, joten esityksen visuaalisuus painoikin kaavassa sitä enemmän. Kontekin puvustus oli traditionaalisen ja vapaamman tulkinnan rajalla ja värikkäitä asuja oli kiva seurata.

Laulullisesti ilta ei ollut ihan paras mahdollinen. Olen kerran esim. nähnyt Minskissä aivan loistavalla miehityksellä Verdin Macbethin, mutta tämä Carmen ei kyllä vetänyt sille vertoja. Valitettavasti pääosan laulaneella Oksana Yakushevichilla oli teknisiä ongelmia ala- ja keskialueen kanssa. Ylä-äänet soivat kyllä kauniisti, mutta ei se ihan riittänyt. Don José (Aleksey Mikutel) lämpeni vasta toisessa ja kolmannessa näytöksessä parhaaseen vireeseensä. Vain Micaëlan roolin laulanut Tatiana Gavrilova oli koko esityksen ajan tasaisen hyvä. Hänen aariansa Je dis que rien ne m’épouvante oli suorastaan erinomainen.

Miksikään vuosisadan kokemukseksi Carmenia ei siis voi kehua, mutta ihan viihdyttävä esitys pienistä puutteista huolimatta oli, joten olin Minskin iltaani ihan tyytyväinen.

Carmen at the National Opera of Belarus in Minsk, the 5th of November, 2019

To my great surprise my business trip schedule allowed me to see at short notice Georges Bizet’s “Carmen” at the National Opera of Belarus. I am not the biggest fan of “Carmen”, but it was ok to see a traditional direction (Galina Galkovskaya) of this world-famous opera.

Carmen tells a story of Don José, who enlists and falls madly in love with a girl from the tobacco factory – Carmen - and forgets the home village girl – Micaëla. Carmen soon grows tired of Don José and falls in love with the toreador Escamillo. The end is not rosy and Don José kills Carmen out of jealousy.

This opera is full of familiar songs, which in my eyes is both its strength and its weakness. On the other hand, it is nice to hear familiar, compelling tunes, but I also really like operas, that you cannot see regularly in every opera house of the world.

This Minsk version had some Finnish flavour in it, since Anna Kontek was responsible for the costume design. When the direction is traditional, you cannot expect any surprises from it, so the visual side of the performance played a big role. Kontek’s costumes were on the fine line between traditional and imaginative and it was nice to look at them.

From the point of view of singing the evening was not a bullseye. I have e.g. once seen in Minsk Verdi’s “Macbeth” that had stunning singers, but this “Carmen” did not reach its level. Unfortunately, Oksana Yakushevich, who sang the main role, had clear difficulties with the lower and middle register. High register sounded great, but it was not quite enough. Don José (Aleksey Mikutel) got his voice warmed up only in the second and third acts. Only Tatiana Gavrilova, who sang the role of Micaëla, was consistently good during the whole opera. Her aria ”Je dis que rien ne m’épouvante” was excellent.  

So, I cannot say that this opera was the highlight of my operatic year, but despite its small flaws, it was quite entertaining, so I was happy with my evening in Minsk.

Camilla Nylund Suomen Kansallisoopperassa 3.11.2019

Tämän vuoden PianoEspoo-festivaalin yksi konsertti oli sopraano Camilla Nylundin lied-konsertti Suomen Kansallisoopperassa. En osaa sanoa, mikä yhdistelmässä ei kiinnostanut, mutta Kansallisoopperan sali ei ollut edes puolillaan, mikä oli todellinen sääli.

Konsertin ohjelma ei toki koostui varsin turvallisista valinnoista, jotka olivat vähänkin liedejä seuranneille lähes järjestään tuttuja, mutta toisaalta eri laulajilla on erilaisia tulkintoja tutuistakin kappaleista. Camilla Nylundin ääni on vaikuttava ja parhaimmillaan hän kykenee todella hienoihin tulkintoihin. Säestäjänä hänellä oli Marita Viitasalo, jonka ammattitaitoon voi aina luottaa.

Nylund aloitti konsertin Jean Sibeliuksen lauluilla, jatkoi Richard Wagnerin Wesendonck-lauluilla ja väliajan jälkeen vuorossa oli ensin Claude Debussyn Ariettes oubliées ja sitten Richard Straussin lauluja. Kuten sanoin, tuttua ja turvallista. Yleisön innokkaat aplodit palkittiin kahdella ylimääräisellä kappaleella, joista ensimmäinen (Willian Waltonin Old Sir Faulk) poikkesi muusta ohjelmistosta aika reippaasti – ja luonnollisesti myös siitä tutusta ja turvallisesta linjasta. Toinen ylimääräinen eli Armas Järnefeltin Toivoni olikin sitten tutumpaa ohjelmistoa ja sai vieläkin suuremmat aplodit aikaiseksi.  

Pidän itse kovasti Debussyn lauluista, joten ei siis ole ihme, että kaikkein eniten lauluista minua kosketti L’ombre des arbres (Puiden varjo). Näin suorastaan silmissä laulun kuvaaman sumuisen joen Nylundin äänen saattelemana. Ja vaikka olen kuullutkin Straussin Morgenin viime vuosina lukuisia kertoja, niin siinä todellakin on kappale, josta jokainen tekee oman tulkintansa eikä Nylundin tulkinta ollut ollenkaan huonoimmasta päästä. Kaiken kaikkiaan voi sanoa, että oli helppo kuulla Nylundin kokemus saksalaisen ohjelmiston laulamisesta; niissä hän oli selvästi vahvoilla. Konsertti oli siis virkistävä tapaus sunnuntai-iltapäivän iloksi.

Camilla Nylund in the Finnish National Opera, the 3rd of November, 2019

One of the concerts of PianoEspoo Festival this year was soprano Camilla Nylund’s lied concert in the Finnish National Opera. I cannot say what was it in this combination that didn’t seem to interest wider audiences, but the National Opera was half empty, which was a shame.

Sure, the concert programme consisted of rather safe choices, that were mostly known to anyone who follows lieds even some, but on the other hand different singers have their own interpretations of even the best-known songs. Besides, Camilla Nylund’s voice is impressive and at her best she is capable of really fine interpretations. She was accompanied by pianist Marita Viitasalo, whose professionalism one can always rely on.

Nylund started the concert with songs by Jean Sibelius, continued with Richard Wagner’s Wesendonck-songs and after the intermission first came Claude Debussy’s “Ariettes oubliées” and then Richard Strauss’s songs. As I said well-known and safe. After enthusiastic applause the audience got two encores. The first of them was far from a safe choice – William Walton’s “Old Sir Faulk”), but the second encore got back on a safer path – Armas Järnefelt’s “Toivoni” (My Hope) that got even stronger applause.

I like Debussy’s songs a lot, so it is no wonder, that my biggest favourite of the songs was “L’ombre des arbres” (Shadow of the Trees). I could downright see in front of my eyes the foggy river described in the song by the voice of Nylund. And even though I have in the past couple of years heard Strauss’s “Morgen” several times, it definitely is a song that changes with the interpretations and Nylund’s interpretations was by far not the worst. All in all, it was easy to notice the experience Nylund has of the German songs; she was clearly on her home turf. The concert was a refreshing experience on a grey Sunday afternoon. 

Luominen Helsingin Tuomiokirkossa, 1.11.2019

Tänä vuonna Pyhäinpäivän aaton oratorioni olikin uusi tuttavuus eli Joseph Haydnin Luominen, jonka Cantores Minores -kuoro ja Suomalainen barokkiorkesteri (FiBO) solisteinaan Helena Juntunen, Tuomas Katajala ja Tommi Hakala esittivät Helsingin Tuomiokirkossa.

Nimensä mukaisesti Luominen kertoo tarinan maailman luomisesta, jonka kulun kertovat kolme enkeliä: Gabriel (Juntunen), Uriel (Katajala) ja Rafael (Hakala). Oratorion viimeisessä osassa pääosissa ovat Aatami (Hakala) ja Eeva (Juntunen). En muista aiemmin kuulleeni luomiskertomukseen pohjautuvaa oratoriota, joten siitäkin syystä aihe oli kiinnostava. Oratorion teksti mukailee Raamatun luomiskertomuksen, psalmien ja John Miltonin Kadotetun paratiisin tekstejä.

Jo oratorion alkusoitto eli hetki ennen maailman luomista kuulosti poikkeuksellisesta vaihdellessaan kevyen hiljaisen soinnin ja jyrähtelevän forten välillä. Kun yleensä olen kuullut oratoriota soittavan modernien orkesterien, niin FiBOn sointi kuulosti todellakin erilaiselta, mutta hetken tottuttelun jälkeen, ihastuin siihen todella. En osaa sanoa, mikä oli kapellimestari Hannu Norjasen osuus lopputuloksessa, mutta jälki ainakin oli hyvää.

Cantores Minores -kuorolla oli tässä teoksessa jonkin verran vähemmän laulettavaa kuin monissa muissa oratorioissa, mutta kuoro ei pettänyt tälläkään kertaa.

Olin myös todella tyytyväinen illan solisteihin. Tuomas Katajala esitti vakaan Urielin osan tutun varmasti. Tommi Hakalan Rafael ei myöskään pettänyt, jos nyt ei yllättänytkään. Helena Juntusen esitys Gabrielina oli ehkä eloisin heistä. Tämä trio lauloi kauniisti yhteen, kukaan ei jäänyt jalkoihin ja kaikilla riitti äänivaroja myös nostaa oma roolihahmonsa esiin, silloin kun se oli tarpeen. Erittäin tasapainoinen esitys.

Mutta oratorion viimeinen osa vasta todella räjäytti pankin. En ole aiemmin kuullutkaan rakkasduettoa oratoriossa, mutta sellainen Luomisesta siis löytyy, kun Aatami ja Eeva laulavat rakkaudesta toisiinsa. Mit dir geniess ich doppelt sie (sinun kanssasi nautin kaikesta kaksin verroin) – voiko rakkautta sen paremmin enää kuvatakaan. Juntusen ja Hakalan duetto oli huikean upea. Kun kaksi kollegaa, jotka ovat useasti tehneet töitä yhdessä ja kaikesta päätellen nauttivat yhdessä laulamisesta katsovat toisiaan, hymyilevät ja laulavat kauniisti rakkaudesta, niin vaikutus on järisyttävä. Itse huomasin hymyileväni leveästi esityksen päätyttyä ja suurin piirtein leijailin metrin korkeudella maasta kotimatkani, mikä on varma merkki hyvästä konsertista.

The Creation in the Helsinki Cathedral, the 1st of November, 2019

This year my All Saints’ Day’s Eve’s oratorio was a new acquaintance i.e. Joseph Haydn’s ”The Creation”, which was performed by Cantores Minores boy choir, Finnish Baroque Orchestra (FiBO) and the soloists Helena Juntunen, Tuomas Katajala and Tommi Hakala in the Helsinki Cathedral. As the name says, ”The Creation” describes the creation of the world as told by three angels: Gabriel (Juntunen), Uriel (Katajala) and Raphael (Hakala). In the last part of the oratorio the main characters are Adam (Hakala) and Eve (Juntunen). I can’t remember if I have ever heard an oratorio based on the creation of the world, so even that made the performance interesting. The text of the oratorio is based on the Book of Genesis, psalms and John Milton’s ”Paradise Lost”.

Already the overture of the oratorio i.e. the moment before the creation of the world sounded unusual when it fluctuated between quiet sounds and thundering fortes. I have usually heard oratorios played by modern orchestras, so FiBO’s sound was really different, but after a moment of adjusting my ears, I definitely liked it. I cannot say what was the role of conductor Hannu Norjanen in the final sound, but it did sound good.

Cantores Minores choir had in this work a bit less to sing than in many other oratorios, but their work was in no way disappointing

I was also very satisfied with the soloists. Tuomas Katajala performed the role of stable Uriel with his usually certainty. Tommi Hakala’s Raphael was also no disappointment, even though it contained no surprises either. Helena Juntunen’s performance as Gabriel was perhaps the liveliest of them. This trio sang beautifully together, nobody was left in the shadow and all had strong enough voices to lift their character on the top when required. Very balanced performance.

But the real highlight of the oratorio was the final part. I have never before heard a love duet in an oratorio, but this is what you have in “The Creation”, when Adam and Eve sing about their mutual love. “Mit dir geniess ich doppelt sie” (with you I enjoy everything double) – can one describe love any better. Juntunen’s and Hakala’s duet was stunningly beautiful. When two colleagues, who have often sung together and seemingly enjoy singing together look at each other, smile and sing beautifully about love, the effect is shattering. I noticed that I was smiling widely at the end of the concert and I practically floated two feet above the ground on my way home. And that is the sing of a truly great concert! 

Orfeus ja Eurydike Musiikkitalossa, 31.10.2019

Christoph Willibald Gluck on yksi tunnetuimpia barokkioopperan säveltäjiä. Hän oli säveltänyt kolmisenkymmentä oopperaa, kun hän teki ensimmäisen ns. reformioopperansa Orfeuksen ja Eurydiken, jossa hän puhdisti sävelkielen ylenmääräisistä ”livertelyistä” ja jätti käytöstä myös yhden barokkioopperalle tyypillisimmistä piirteistä, jossa paria riviä tekstiä toistetaan pitkähkön aarian verran. Nyt tämä ooppera esitettiin Musiikkitalossa Magnus Lindberg -festivaalin viimeisenä konserttina.

Lukuisat oopperasäveltäjät ovat käsitelleet teoksissaan Orfeuksen ja Eurydiken tarinaa, joten juoni on tuttu. Orfeuksen puoliso Eurydike kuolee ja Orfeus menee noutamaan häntä Manalasta. Ehtona Eyrudiken eloon heräämiselle on, että Orfeus ei katso häneen ennen maan päälle paluuta. Tietenkin Orfeus vilkaisee ja Eurydike kuolee uudelleen. Tässä versiossa Amor herättää hänet kuitenkin uudelleen henkiin ja Orfeus ja Eurydike pääsevät kuin pääsevätkin jälleen nauttimaan yhteisestä elämästä.

Gluckin perinteinen barokkiooppera oli minulle tuttua, mutta oli hienoa kuulla häneltä näin erityyppinen ooppera. Vaikka henkeäsalpaavat kuvioinnit teoksesta puuttuivatkin, niin pidin oopperan sävelkielestä todella paljon. Radion Sinfoniaorkesteri (RSO) ei ollut lavalla suurimmalla miehityksellään, mikä olikin oikein, kun kyseessä oli barokkiooppera. Kun olen viimeaikoina kuullut useammankin kyseisen tyypin oopperan barokkiorkesterien säestämänä, niin oli mielenkiintoista kuulla, miten erilainen sointi nykysoittimilla teoksiin saadaan. RSO suoriutui tehtävästään kunnialla; kapellimestari Fabio Biondi loi soittajien kanssa pehmeän lämpimän soinnin, joka ei toki ollut tyypillinen barokkisointi, mutta sopi tähän oopperaan silti mielestäni oikein hyvin. Erikoisen ilahtunut olin Orfeuksen aariaa säestäneestä harpusta (harpisti Sivan Magen); oli hienoa kerrankin nähdä ja kuulla harppu keskiössä (ihan fyysisestikin, sillä soitin oli sijoitettu orkesterin keskelle, kun se yleensä lymyilee jossain laitamilla).

Illan solistit olivat huippuluokkaa. Amorin pienehkössä roolissa esiintyi normaalilla varmuudellaan Tuuli Lindeberg. Pääroolin Orfeuksena lauloi mezzosopraano Caitlin Hulcup, jonka äänen sävy ja laadun tasaisuus oli hämmentävän hieno. Olisipa joskus mukava kuulla häntä muutenkin kuin konserttiversiossa. Komeasti hän lauloi nytkin ja erityisesti hittiaaria Che faró senza Euridice? hiveli korviani. Mutta illan kuningatar oli kyllä Helena Juntunen Eurydikenä. Alan entistä enemmän olla sitä mieltä, että hän voisi laulaa vaikka huonekalun kokoamisohjetta ja hän saisi se elämään silmiemme edessä. Huikeaa äänenkäyttöä ja eläytymistä, joka sai yleisön haltioitumaan.

Orpheus and Eurydice in the Helsinki Music Centre, the 30th of October, 2019

Christoph Willibald Gluck is one of the best known composers of baroque opera. He had already composed about 30 operas before he made his first so called reform opera “Orpheus and Eurydice”, where he left out the superfluous vocal virtuosity and the continuous repetition of a couple of lines for a longish aria, which are typical for baroque operas. Now this opera was performed in the Helsinki Music Centre as the last concert of the Magnus Lindberg Festival.  

Several opera composers have used the story of Orpheus and Eurydice in their works, so the story is well known. Eurydice, the wife of Orpheus, dies and he goes to fetch her from the Underworld. To do that he must promise that he will not look at her until they are back on Earth. Of course, he has a look and Eurydice dies again. However, in Gluck’s version Amore brings her back to life and the couple can continue enjoying their married bliss.

I was familiar with Gluck’s traditional baroque opera, but it was great to hear from him such a different type of opera. Even though the stunning vocal decorations were missing, I liked the tones of the opera tremendously. The Finnish Radio Symphony Orchestra (RSO) was playing in a smaller composition than usually, which was the correct way to do it, when we are talking about a baroque opera. When I have in the past few months heard some baroque operas accompanied by a baroque orchestra, it was interesting to hear how different a sound the modern instruments bring to the opera. RSO did well and conductor Fabio Biondi created with the musicians a soft and warm sound that, of course, was not a typical baroque sound, but in my opinion suited this opera quite well. I was especially happy about the big role of the harp (harpist Sivan Magen), that accompanied the aria of Orpheus; it was great to see a harp literally on the front stage (in this case it was physically in the middle of the orchestra instead of lurking around in the fringes as it usually does).

The soloists of the evening were world class. The smallish role of Amore was sung with her normal certainty by Tuuli Lindeberg. The main role of Orpheus was sung by mezzo-soprano Caitlin Hulcup, whose tone and consistent quality of her voice was stunningly beautiful. It would be nice to hear her in something else than a concert version, too. She was superb and I especially enjoyed the hit aria ”Che faró senza Euridice?”. But the absolute queen of the evening was Helena Juntunen as Eurydice. I am beginning to think more and more that she could sing furniture assembly instructions and still it would come alive in front of our eyes. Stellar singing and acting that stunned the audience.