Kultainen kukko Pietarin Mariinski-2:ssa, 15.12.2019

Pitäähän Rimski-Korsakovin juhlavuosi päättää hänen osaltaan tietenkin pamauksella eli hänen kaikkein tunnetuimmalla oopperallaan Kultainen kukko, varsinkin kuin se sattui näin joulukuussa somasti sunnuntain päivänäytökseen Pietarin Mariinsky-2 -teatterissa.

Kultainen kukko kertoo tarinan tsaari Dodonista ja hänen kahdesta pojastaan. Dodon on huolissaan hyökkääjistä ja hänen poikansa antavat asiasta erilaisia neuvoja. Astrologi lahjoittaa Dodonille kultaisen kukon, jonka kertoo varoittavan vaaroista. Palkkioksi hän haluaa avoimen lupauksen myöhemmän pyynnön täyttämisestä ja Dodon lupaa hänelle tämän. Aluksi kukko on rauhallinen, mutta sitten se varoittaa vaarasta. Tsaarin molemmat pojat lähtevät taisteluun ja tappavat toinen toisensa. Dodon seuraa ja kohtaa suorastaan lumoavan Šemahan kuningattaren. Tämä houkuttelee Dodonin puolisokseen ja sota vältetään. Astrologi saapuu uudelleen paikalle ja haluaa palkkiokseen Šemahan kuningattaren. Dodon suuttuu ja surmaa astrologin, jonka jälkeen kultainen kukko kostaa tappamalla tsaarin nokallaan. Kuningatar ja kukko katoavat. Astrologi ilmaantuu jälleen näyttämölle ja sanoo, että vain hän ja kuningatar ovat todellisia, muut ovat vain mielikuvituksen tuotteita.

Rimski-Korsakov kirjoitti tämän viimekseksi jääneen oopperansa aikoinaan tsaarinvallan kritiikiksi. 

Teos esitettiin ensimmäistä kertaa vasta hänen kuolemansa jälkeen. Musiikilliseti se ei juuri poikkea hänen muiden teostensa joukosta, mutta ehkä teemansa vuoksi Kultainen kukko on Rimski-Korsakovin oopperoista tunnetuin – ainakin lännessä.

Esityksen ehdoton kuningatar oli Šemahan kuningattaren roolin esittänyt Antonina Vesenina. Kuningattarelle Rimski-Korsakov sävelsi ehdottomasti oopperan kauneinta musiikka, hieman itämaalaistyylistä laulua ja Veseninan kirkas, notkea ja korkea sopraano selvisi vaikeimmistakin kiemuroista suorastaan upeasti. Ei mikään ihme, että yleisö palkitsi hänen esityksensä bravo-huudoilla. 

The Golden Cockerel at Mariinsky-2 in St. Petersburg, the 15th of December, 2019

It was a must to end the Nikolai Rimsky-Korsakov anniversary year with a bang, which means, of course, his best-known opera “The Golden Cockerel”, especially since there happened to be now in December a Sunday matinée performance of it in Mariinsky-2 theatre in St. Petersburg.

“The Golden Cockerel” tells about tsar Dodon and his two sons. Donon is worried about enemy attacks and his sons give different pieces of advice on the matter. The astrologer gives Dodon a golden cockerel, who will warn about any dangers. As a reward the astrologer wants a promise to fulfill his request and Dodon promises this. In the beginning the cockerel is calm, but then it warns the tsar. Both sons leave for battle and kill each other. Dodon follows them and meets the enchanting tsaritsa of Shemakha. Dodon falls in love with her and proposes, thus avoiding also the war. The astrologer arrives again and requests the tsaritsa for himself. Dodon gets angry and kills the astrologer, after which the golden cockerel as a revenge kills him with its beak. The tsaritsa and the bird disappear. The astrologer reappears stating that only he and the tsaritsa are real people and the others just illusions.

Rimsky-Korsakov composed this last opera of his originally as a critique against the tsar and it was first performed only after his death. From the music’s point of view it is not so different from his other works, but perhaps because of its theme, the Golden Cockerel is perhaps his best-known opera – at least in the west.

The absolute queen of the evening was Antonina Vesenina in the role of tsaritsa. Rimsky-Korsakov had composed to her the most beautiful music of the opera with its Near Eastern tones and Versina’s bright, agile and high soprano voice mastered even the toughest bits with ease. No wonder the audience yelled bravo in the end for her.

Fork Savoy-teatterissa, 13.12.2019

Jouluperinteistäni poiketen en tänä vuonna mennytkään kuuntelemaan Cantores Minoresia, vaan sain ystävältäni kutsun Forkin joulukonserttiin. Fork laulaa a capellana ja on lopettamassa uraansa, joten ajattelin, että täytyyhän se nyt toki käydä näin hieman viime tingassa katsastamassa. Tosin kun takana oli työviikko, jonka työpäivät olivat lähempänä 16:a kuin 8:aa tuntia, niin saatoin olla hieman väsähtänyt konserttivieras.

En ehkä ole aivan Forkin suurinta kohderyhmää, mutta yhtye on kyllä hyvin ammattitaitoinen ryhmä (Anna Asunta, Mia Hafrén, Kasper Ramström ja Jonte Ramsten). Äänet soivat hyvin yhteen ja joukko oli myös muuten hyviä esiintyjiä. Yhtyeen kiintiösuomenkielinen Asunta jäi ehkä kaikkein värittömimmäksi hahmoksi ja ainakin yksi sovitus oli vähän turhan kunnianhimoinen hänen äänelleen. Mutta kokonaisuuteena ilta oli oikein viihdyttävä ja jos yhtye jatkaisi esiintymistään, voisin kuvitella käyväni joskus toistekin heitä katsomassa.

Itse pidin eniten Mia Hafrénin sooloista. Hänen metalliversionsa Tonttujen jouluyöstä oli aivan hulvaton. Eikä Marilyn Monroe -tyylinen versio Petteri Punakuonosta jäänyt paljon jälkeen. Jonte Ramstenin Helga natt oli oikein kiva esitys (hävisi toki reippaasti Jussi Björlingille, mutta Björlingille nyt häviävät kaikki). Ja Kasper Ramströmin Last Christmas oli myös oikein viihdyttävä; taitava esiintyjä saa jopa niin kuluneeseen pop-biisiin sopivaa ironiaa mukaan. Kaiken kaikkiaan kyseessä oli erittäin hiottu viihdepläjäys, joka sopi oikein mukavasti joulun odotukseen.

Fork at the Savoy Theatre, the 13th of December, 2019

Contrary to my normal traditions this year I did not get to hear Cantores Minores, but a friend of mine invited me to the Fork Christmas concert. Fork is an a capella band and they are ending their career, so I thought that now is the time to go and finally see them. Though, when I had had a week at work when the working days had been closer to 16 than 8 hours, I was perhaps a bit tired concert guest.

I may not be the exact target group of Fork, but it is definitely a very professional group of singers (Anna Asunta, Mia Hafrén, Kasper Ramström and Jonte Ramsten). Their voices fit together nicely and they were also good performers. The only native Finnish speaking member Asunta was perhaps the most colourless figure and at least one song was a bit too ambitious for her voice. But as a whole, the evening was very entertaining and if the band were to continue its career, I could imagine going to their concert another time.

I liked the best Mia Hafréns solos. Her metal version of “Tonttujen jouluyö” was absolutely hilarious. And the Marilyn Monroe style version of “Rudolf the Red-Nosed Reindeer” was a good second. Jonte Ramsten’s “Helga Natt” was also good (not nearly as good as Jussi Björling’s version, but none are). And Kasper Ramström’s “Last Christmas” was also very entertaining; a good performer manages to make even such an old and tired song a bit ironic. All in all, the evening was a very well done package, that fit the Christmassy feeling.

I väntan på en jordbävning ja Oikeusjuttu Espoon Kulttuurikeskuksen Louhisalissa, 5.12.2019

Suomalainen kamariooppera on ottanut tehtäväkseen tuoda näyttämölle nimenomaan suomalaisia uusia kamarioopperoita, mikä me voimme olla vain iloisia. Tämän syksyn ohjelmistossa oli 30-vuotisjuhlien kunniaksi peräti kaksi uutta teosta: Uljas Pulkkiksen I väntan på en jorbävning (Ennen maanjäristystä), joka perustuu Zinaida Lindénin samannimiseen romaaniin ja Paavo Korpijaakon Oikeusjuttu, joka puolestaa perustuu Franz Kafkan romaaniin. Molemmissa esityksissä oli sama työryhmä ja samat solisit.

I väntan på en jordbävning kertoo venäläisestä miehestä, joka on muuttanut Japaniin ja valmistautuu elämänsä ensimmäiseen sumo-painiotteluun. Hän käy mielessään läpi kohtaamisiaan eri ihmisten kanssa, myös kiehtovan Taekon.

Pidin aikoinaan kovasti Lindénin kirjasta, mutta ooppera ei mielestäni aivan tavoittanut teoksen henkeä. Kirja ja ooppera ovat tietenkin sen verran erilaisia ilmailumuotoja, että ei ole mitenkään ihme, jos teokset ovat erilaisen tuntuisia. Teoksen musiikki kuitenkin sopi tarinaan. Pääosan esittäjä Gabriel Suovanen Ivan Demidovina tuntui laulavan suorastaan varovasti ja ehkä silläkin oli vaikutusta siihen, että ooppera ei tehnyt samanlaista vaikutusta kuin kirja. Tosin pakko todeta, että Suovanen on fyysisesti tosi hyvässä kunnossa; sen verran pitkään hän teki laulujaksojen välissä punnerruksia, että siihen ei moni oopperalaulaja kykene. Annami Hylkilä Taekona oli todella hyvä ja häntä olisin kuullut mielelläni vaikka enemmänkin.

Kafkan Oikeusjuttukin on monelle tuttu teos. Sehän kertoo miehestä (Josef K.), joka pidätetään ja häntä syytetään rikoksesta, jota ei kuitenkaan koskaan määritetä hänelle sen tarkemmin. Teos on siis kuvaus miehestä, joka pyristelee sokkona absurdissa tilanteessa.

Oikeusjutun musiikki sopi teokseen todella hyvin. Jos elämä on omituista, niin musiikkikaan ei ole aivan suoraviivaista. Myös esiintyjät vaihtoivat roolista toiseen vaihtamalla hieman asujaan ja koko näyttämö oli kuin värikäs kaleidoskooppi todellisuudesta. Tanssija Janne Marja-Aho toimi tarinan kertojana ja hän oli suorastaan huikean hyvä. Ohjaaja Vilppu Kiljunen otti kaiken irti hänen hienosta liikekielestään ja vivahteikkaasta esiintymisestään.

Oikeusjutussa myös Gabriel Suovanen päästi äänensä irti ja lavalla oli aivan eri ihminen kuin ennen väliaikaa nähdyssä toisessa oopperassa. Esitys oli vauhdikas ja myös muut solistit laittoivat parastaan (osa luonnolliseti paremmin kuin toiset). Kaiken kaikkiaan pidin Oikeusjutusta esityksenä enemmän ja se oli hyvä päätös illalle.

I väntan på en jordbävning

Oikeusjuttu

Waiting for Earthquake and The Trial in Louhisali in Espoo, the 5th of December, 2019

The Finnish Chamber Opera has taken as its task to produce new Finnish chamber operas, which se as the audience can only be happy about. In this autumn’s programme they have, in honour of their 30th anniversary, actually two new operas: ”I väntan på en jorbävning” (Waiting for Earthquake) by Uljas Pulkkis is based on Zinaida Lindén’s novel and “The Trial” by Paavo Korpijaakko is based on Franz Kafka’s novel. Both had the same working group and soloists. 

”I väntan på en jordbävning” tells a story about a Russian man, who has moved to Japan and is preparing for his first ever sumo wrestling match. He relives in his mind meetings with different people including the charming Taeko.

When I read Lindén’s book, I liked it a lot and in my opinion the opera did not quite reach the atmosphere of the book. Sure, a novel and an opera are very different things, so it is no wonder, that the works felt different. However, the music of the opera suited the theme. The main character – Gabriel Suovanen as Ivan Demidov – seemed to sing with caution and perhaps that also made me think that the opera did not made equally strong impression on me as the book. But I do have to say that Suovanen is in great physical shape; few opera singers would have been able to make as many push-ups as he did in between songs! Annami Hylkilä as Taeko was really good and I could have listened more of her singing.

Kafka’s ”The Trial” is also known to many. It tells about a man (Josef K.), who is accused of a crime that is never disclosed – even to him. So it is a story of a man, who is blindly facing an absurd situation.

The music of ”The Trial” suited the opera exceedingly well. If life is strange, the music cannot be straightforward either. The performers changed their characters by adjusting their clothes and the whole stage was a colourful kaleidoscope of reality. The dancer Janne Marja-Aho acted as the narrator of the story and he was superb. The director Vilppu Kiljunen gave him a chance to express the story with fascinating movements and versatile way of performing.

In ”The Trial” also Gabriel Suovanen let his voice loose and the person on stage was totally different from the singer that we saw before the intermission. The performance was racy and also the other soloists did their best (some better than others). All in all, I liked ”The Trial” better than the first opera and it was a nice end to the evening.

Waiting for Earthquake

The Trial