Vaikka en ole maailman
suurin modernin oopperan fani, niin käyn tietysti kaikki vastaantulevat uudet
modernitkin oopperat katsomassa ja joskus sitä törmää teoksiin, jotka todella
ovat näkemisen ja kuulemisen arvoisia. Heinz-Juhani Hofmannin Ihmissydän on
yksi sellainen ooppera. Se ei todellakaan päästä kuulijaansa helpolla, mutta
teos saa ajatukset pyörimään päässä.
Ihmissydän on monologiooppera,
joka kertoo pedofiliasta: itse teosta ja sen seurauksista. Kuulija voi nähdä
edessään lapsen, tämän hajonneen minuuden, hyväksikäytön ja mitä siitä seuraa.
En siis ehkä voi suositella teosta kovin herkille ihmisille aiheen tärkeydestä
huolimatta.
Ihmissydämen sydän eli laulaja
oli Jutta Seppinen. Tai ehkä laulaja on liian rajaava sana käytettäväksi tässä
yhteydessä. Hän puhui, lauloi, tanssi, liikkui, esitti; hän oli kaiken keskiö,
sillä lavalla oli hänen lisäkseen vain kaksi nuottitelinettä ja vesiastia sekä
tietysti valoteknikko Jukka Kolimaan valaistus. Itse äänimaailma koostui
Seppisen luonnollisen puheen ja laulun lisäksi nauhalta tulevasta äänestä, joka
oli pääosin Seppisen omaa ääntä elektronisesti käsiteltynä. Tässä teoksessa jos
missä voi sanoa, että ilman loistavaa Jutta Seppistä teosta ei olisi ollut.
Tosin yhtä hyvin voi sanoa, että ilman Petri Kekonin ohjausta ja koreografiaa tai
ääniteknikko Anders Pohjolan työtä teosta ei olisi ollut. Tekijät olivat
yhdessä luoneet upean kokonaisuuden.
Kun teos alkoi, olin
hetken aikaa ymmälläni. Tuntui kuin esitys olisi alkanut keskeltä jotakin:
nopeatempoinen sanojen toistelu ja hypnoottinen rytmi ei vielä kiinnittynyt
mihinkään. Mutta mitä pitemmälle teos eteni, sitä enemmän se imaisi mukaansa ja
sitä selvemmin alun irralliselta vaikuttanut hoenta liittyi osaksi
kokonaisuutta. Kun teoksen lopulla Seppinen esitti peräkkäin sekä aikuista
hyväksikäyttäjää että hyväksikäytettyä lasta, niin yksikään katsoja ei varmasti
jäänyt välinpitämättömäksi. Kohtaus oli uskomattoman kauhea, raaka, mutta
todella vaikuttava. Hiljaiseksi vei.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti