La ville morte (Kuollut kaupunki) Göteborgin oopperassa, 8.3.2020

Lähes jo keväiseksi perinteeksi muodostuneen sukulaisvierailun kruunasi tänä vuonna Nadia Boulangerin ja Raoul Pugnon ooppera La ville morte, joka perustuu Gabriele D’Annuzion näytelmään ja librettoon. Ooppera valmistus vuonna 1914 ja sen ensi-illan piti olla kyseisen vuoden syyskuussa, mutta ensimmäisen maailmansodan puhkeaminen laittoi suunnitelmille stopin. Valitettavasti oopperan orkesteripartituuri tuhoutui tulipalossa ja nyt Göteborgissa tehdyn oopperan orkestroinnin on tehnyt Mauro Bonifacio muualla säilytetyn pianopartituurin pohjalta. Teosta on esitetty vain kerran aikaisemmin Euroopassa, vuonna 2005 Sienassa.

Ooppera kertoo arkeologi Léonardista ja hänen sisarestaan Hébéstä, jotka ovat muinaisen Mykenen kaivauksilla, jonne ovat tulleet myös Léonardin ystävä Alexandre ja hänen sokea vaimonsa Anne. Hébé ja Anne viettävät paljon aikaa yhdessä ja ystävystyvät ja kun Hébé ja Alexandre rakastuvat toisiinsa, se tuntuu raskaalta. Myös Léonard on rakastunut omaan sisareensa ja kärvistelee insestisen himonsa kourissa. Anne vaistoaa Hében ja Alexandren tunteet ja vakuuttaa Léonardille, että hän ei ole suhdetta vastaan, vaan on pikemminkin valmis väistymään rakastavaisten onnen tieltä. Kun sisaren rakastuminen selviää näin Léonardille, hän on raivoisan mustasukkainen ja hukuttaa Hébén lähteeseen. Tämän jälkeen hän hehkuttaa olevansa pelastettu, koska voi nyt hyvällä omallatunnolla rakastaa puhtaana säilynyttä sisartaan. Sitten, Léonardin ja Alexandren siirtäessä Hébén ruumista, Anne saapuu paikalle, koskettaa ruumista ja saa näkönsä takaisin.

Periaatteessa Göteborgin esitys oli konserttiversio, mutta kevyellä lavastuksella (temppelin pylväitä muistuttavat palkit) ja taustavideoilla (vuoret, kaivaukset, tähtitaivas) sekä valoilla (tuli, vesi) katsoja onnistui lähes unohtamaan tämän.

Oopperan alussa ensimmäiseksi mielikuvaksi tuli se, että onpas todellakin ranskalaisen kuuloinen ooppera, mutta mitä pidemmälle teos eteni, sitä enemmän musiikki sai otteeseensa. Illan aikana tunsin olevani kuin kauhuelokuvassa, jossa katsoja koko ajan tietää, että jotain pahaa on tulossa. Jo alun kauniin seesteisessä musiikissa saattoi aistia uhkaavan pohjavireen ja loppupuolen veden virtauksen heleys musiikissa sai kuvannoillisesti puremaan kynsiään, koska katsoja tiesi, että jotain karmeaa on tulossa. Teoksen musiikki oli todella kiehtovaa, moniuloitteista ja tunteita herättävää. Anna-Maria Helsingin johtama Göteborgin oopperan orkesteri teki hienoa työtä esityksessä. Myös  oopperan tematiikka rakkauden monista muodoista ja siitä, kuinka pakkomielteinen, kieroutunut

rakkaus voi tuhota kaiken ympäriltään piti todella otteessaan. Léonardin tuhoava tarve säilyttää Hébé ”puhtaana”, kun hän ei itse tätä saanut, oli suorastaan karmaiseva, mutta valitettavasti ei mitenkään vieras todellisuudellekaan.

Göteborgin ooppera oli myös löytänyt erittäin onnistuneet solistit esitykseen (teoksessa on vain viisi laulajaa ja kuoro). Ehdoton suosikkini naisista oli Katarina Karnéus (voitti Cardiffin Singer of the World -kilpailun vuonna 1995) Hébénä. Hän oli aivan loistava. Ja nuori Markus Petterson Léonardina oli hänelle oiva vastapari. Komea ääni, jonka kehittymistä mielelläni seuraisin jatkossakin.