tiistai 20. kesäkuuta 2017

Savitri Helsingin yliopiston Snellmania-rakennuksen puistossa, 19.6.2017


SAVITRI
 
Herttainen Gustav Holstin (nimestään huolimatta englantilainen säveltäjä) Savitrin esitys Helsingin yliopiston Snellmania-rakennuksen puistossa sai hyvällä mielelle. Holst sävelsi kamarioopperansa vuonna 1909, mutta ensiesitys oli vasta vuonna 1916 Lontoossa. Teos on vain puolisen tuntia pituudeltaan ja solisteja on kolme, joiden lisäksi teoksessa esiintyy pieni naiskuoro sekä muutama soittaja.

Holst tarkoitti oopperansa esitettäväksi joko luonnossa tai jossain pienessä tilassa, siispä Snellmanian puisto sopi esityspaikaksi mainiosti. Koska puisto on rakennusten ympäröimä, siellä oli kuitenkin hyvä akustiikka ja musiikki pääsi oikeuksiinsa (mitä nyt yksi lokki päätti esittää vastalauseensa oopperan alussa kilpailijoilleen). Ohjauksesta vastasi Juulia Tapola ja kieltämättä illan rentoutta kuvasti se, että ohjaaja kierteli tarjoilemassa intialaista teetä katsojille ennen esitystä: todella kiva lisämauste katsojakokemukseen.

Lavastus oli yksinkertainen: pari peittoa ja tuoli, mutta ne toimivat hienosti näyttämönä ja puvustus oli suorastaan oivallinen. Laura Pyrrö oli kuulemma tuonut käyttämänsä sarin viimeisimmältä Delhin matkaltaan. Jouni Kokoran kuolema oli huikean näköinen sinisessä värissään. Satuin tulemaan hänen kanssaan samaan aikaan esityspaikalle ja kieltämättä räpäytin kaksi ylimääräistä kertaa silmiäni, kun näin sinisen hahmon kävelevän pitkin Snellmaninkatua kohti puiston porttia. Mahtava alku kivalle illalle!


Teos perustuu intialaiseen tarinaan älykkäästä vaimosta, joka voittaa kuoleman ja herättää miehensä henkiin. Laulajat onnistuivat mielestäni rooleissaan hyvin ja erityisen otettu olin Jouni Kokoran dramaattisesta roolista. Kun Kuolema oopperan alussa laulaa jykevästi ja ilman säestystä olevansa kuolema, niin kauniista kesäillasta huolimatta dramaattinen vaikutelma oli sykähdyttävä.


Esityksiä on vielä yksi jäljellä 20.6. illalla, joten kannattaa toivoa, että ilma selkenee ja lähteä katsomaan tätä pikkuoopperaa!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti