All The Truths We Cannot See Musiikkitalon Sonoressa, 22.3.2022

Koronan vuoksi Uljas Pulkkisin oopperan All the Truths We Cannot See, A Chernobyl Story alkuperäinen esitysajankohta siirtyi tälle keväälle. Teos on tehty Sibelius-Akatemian ja University of Southern California Thornton School of Musicin yhteistyönä niin, että kaikissa rooleissa on sekä suomalainen että amerikkalainen miehitys.

Vaikka teos perustuu todelliseen tapahtumaan eli Tšernobylin ydinvoimalan räjähdykseen, se kertoo ihmisten kohtalon lisäksi myös eläimistä ydinvoimalan vaikutusalueella. Päähenkilöitä ovat luonnonsuojelija Svitlana (Lana) Fedorovna, hänen miesystävänsä Maksym (Max) Smirnov, joka työskentelee ydinvoimalassa sekä voimalan johtaja Allura. Jokaisella päähenkilöllä tarinassa on oma agendansa. Lanalle luonto on tärkeintä, Alluralle oma ura on kaiken keskiössä ja Max uskoo hallitsevansa ydinvoimaa, mutta jotain menee vikaan ja laitos räjähtää. Eläimet, joiden elinympäristöä ihmiset ovat tuhonneet, kokevat hylätyn ja säteilyn valtaaman alueen jälleen omakseen. Mutta kukaan – eivät ihmiset, eivätkä eläimet – selviä räjähdyksestä ja sen vaikutuksista ilman traagisia seuraamuksia.

Esitysajankohdan siirtymisen vuoksi oopperasta tuli vielä odotettuakin ajankohtaisempi Venäjän hyökättyä helmikuussa Ukrainaan. Tšernobylin ydinvoimala ja myös ydinvoimaloiden haavoittuvaisuus konfliktitilanteissa nousi otsikoihin ja ihminen raadollisine päämäärineen on varmasti askarruttanut monien mieltä. Tämä ooppera jätti kieltämättä vähän hämmentyneen mielentilan jälkeensä. Vaikka itse teemat olivat tärkeitä ja koskettavia, niin muuten ooppera oli niin täyteen tungettu kaikkea mahdollista, että kokonaisuus kärsi. Musiikista saattoi löytää vaikutteita useilta säveltäjiltä ja henkilöitäkin oli runsaanpuoleisesti, mikä tosin on ymmärrettävää, kun kyseessä oli nimenomaan opiskelijoita varten sävelletty teos ja tavoite olikin saada useille laulajille mahdollisuus esiintyä, eli aineksia olisi ollut vaikka useampaankin oopperaan. Ken Cazanin ohjaus toimi mielestäni varsin hyvin, vaikka jotkut Wagner-viittaukset olivat vähän turhankin selviä. Sean Caweltin projisoinnit eivät olleet ihan suosikkejani, sillä ne olivat ajoittain hieman suttuisia ja joskus oli vaikea ymmärtää, mitä niiden oli tarkoitus esittää. Pia Lasosen puvustus sen sijaan oli oikein onnistunutta, vaikka ihan kaikkia eläimiä en ihan ensi kierroksella tunnistanutkaan.

Valitettavasti tähänkin oopperaan oli iskenyt sairastumisaalto, kuten niin moniin muihinkin esityksiin viime aikoina. Kaksi esittäjää oli sairaana ja heidän roolinsa laulettiin näyttämön sivusta. Muuten voin kerrankin todeta, että esityksessä ei ollut heikkoja lenkkejä, mikä on jo vähän harvinaista, kun kyseessä on opiskelijaesitys. Tällä kertaa on ehkä vähän vaikeaa valita joukosta omaa suosikkiani, mutta ehkä eniten hahmona minua kiehtoi Christine Marie Lin esittämä Allura; säälimätön ja laskelmoiva uratykki, jolle ei tuota mitään vaikeuksia syyttää toisia vaikeuksista – varsinkin, jos samalla saa kampitettua mahdollisia kilpailijoita. Li sai luotua sinänsä hieman yksipuoliseen rooliin juuri sopivaa kovuutta ja uskottavuutta.