Pasticcio-passio Helsingin Musiikkitalossa, 10.4.2022

Helsingin Barokkiorkesteria ei voi kuin kiittää säännöllisistä kulttuuriteoista. Tällä kertaa he toivat ensimmäistä kertaa Suomessa näyttämölle Pasticcio-passion, jonka arvellaan olevan Johann Sebastian Bachin niin kutsuttu viides passio (Matteus-, Markus-, Luukas-, ja Johannes-passion lisäksi). Teos esitettiin ensimmäistä kertaa pitkänäperjantaina, vuonna 1750 vain muutamaa kuukautta ennen Bachin kuolemaa. Pasticcio-sana passiossa viittaa tuohon aikaan erittäin yleiseen tapaan kierrättää musiikkia. Tässäkin tapauksessa passiossa on juuri tähän teokseen sävellettyä uutta musiikkia, vanhoista teoksista lainattuja kohtia ja osia muiden säveltäjien teoksista. Eniten lainauksia on Carl Heinrich Graunilta.  

Itse passio oli oikein mielenkiintoinen ja kaunis teos. Sen solisteja olivat sopraano Ágnes Kovács, kontratenori Péter Bárány, tenori Zoltán Megyesi ja baritoni Lóránt Najbauer ja teoksen kuoro-osuuksista vastasi unkarilainen Purcell Choir Budapest. Megyesi ei tehnyt minuun vaikutusta, mutta muut solistit olivat onnistuneita. Kovácsin kevyt ja kirkas sopraano sopi esitykseen ja sopraanoaarioiden loppujen kuulaat viimeiset tahdit ilman säestystä olivat henkeäsalpaavia. Erityisesti pidin Nimmt du die Kron der Dornen an -aariasta. Bárány oli hälytetty paikalle korvaamaan sairastunut mezzosopraano, mutta hän selvisi tuurauksestaan oikein hyvin. Kovácsin ja Bárányn duetto Sollt ich denn / Ich will nicht von Jesu gehn oli erinomainen. Myös Najbauerin esiintyminen sai tyytyväisyyden hyrinän aikaiseksi.

Mutta kyllä illalla oli kaksi ehdotonta tähteäkin. Ensiksikin Purcell Choir Budapest, jonka sointi oli huikean hyvä ja siitä todella kuuli, että kyseessä oli ammattilaisista koostuva kuoro. Vaikka kuoro ei ole kovin juuri (22 henkeä oli ainakin Helsingissä paikalla), niin eri äänialojen yhteislaulu kuulosti siltä kuin kyseessä olisi ollut suurempikin kuoro. Kerrassaan upeaa laulua!

Ja illan toinen tähti oli ehdottomasti kapellimestari Aapo Häkkinen. Häkkisen työskentelyä on aina ilo seurata, sillä hänestä näkee, miten vilpittömästi hän nauttii esitetystä musiikista. Hän elää koko fysiikallaan musiikissa ja innostaa mukaansa myös muut esiintyjät. Eikä hänen roolinsa ole edes rajoittunut vain kapellimestarina toimimiseen, vaan hän yleensä myös soittaa esityksissä cembaloa niin kuin eilenkin.