maanantai 21. tammikuuta 2019

Carmen suviyössä Helsingin Kanneltalossa, 18.1.2019

Georges Bizet’n Carmen ei kuulu lempioopperoihini lähinnä siitä syystä, että se on todellista vakiokauraa lähes kaikilla oopperanäyttämöillä. Oopperaa tuntematonkin ihminen tunnistaa vähintään sen pari tunnetuinta aariaa. Mutta kun Operarte Ry ilmoitti esittävänsä Carmen suviyössä –oopperan Kanneltalossa, niin idea kuulosti sen verran kiinnostavalta, että innostuin ostamaan lipun.
Operarten esitys oli klassistakin klassisempi ooppera kesäteatteriversiona. Punkkarityttö Carmen seikkaili 1970-luvun suomalaisessa kesäyössä. Ja idea toimi!

Päivitetyssä tarinassa punkkarityttö Carmen ihastuu armeijassa olevaan Jooseen, joka karkaa kiltin tyttöystävänsä Mikaelan hoivista punkkarijoukon mukaan. Harmi vaan, että Carmen ihastuu ja kyllästyy herkästi eli seuraavaksi hän rakastuu rokkari Esko Milloon. Joose on mustasukkainen ja tässä versiossa loppuratkaisu on tutusta traagisuudestaan huolimatta kivan yllättävä. Tosin oopperaystäväni, jonka seurassa katsoin esityksen, huomautti minulle, että loppuratkaisun ei ilmeisesti ollut kuitenkaan tarkoitus naurattaa.

Tässä kesäteatterioopperassa oli paljon mukavia yksityiskohtia ja Juha Pikkaraisen ohjaus piti sopivasti katsojien mielenkiintoa yllä. Itse hämmästelin sitä, miten hienosti ooppera sopi myös punktyttöbändin esitykseen. Oopperaystäväni puolestaan ihasteli, miten sattuvasti Vokswagen Kleinbus saatiin rakennettua vain muutamasta olutkorista ja kuskilla oli kuulemma aivan oikeaoppinen rattiotekin. Uskon asiantuntijaa. Hihittelin myös Esko Millon valomiekalle taistelukohtauksessa, eikä tikoin käyty kaksintaistelukaan hassumpi ollut.

Työryhmä vastasi puvuista ja lavasteista ja niukoista lavasteista huolimatta 1970-luvun Suomi eli lavalla (taustalle heijastetut kuvat olivat osa lavasteita). Mirkka Saaren hieno valaistus viimeisteli lookin.

Ooppera esitettiin pianosäestyksellä ja Tiina Korhonen pianon ääressä teki mielettömän hienon työn. Kolmannen näytöksen hienon alkusoiton soittivat vuorostaan todella kauniisti Arttu Jauhiainen (huilu) ja Eetu Yrjänä (kitara).

Laulullisesti esitys oli varsin vaihteleva. Eniten pidin Aapo Kilpelän Sunilasta (Zuniga). Jotenkin sekä ääni että esiintyminen toimivat. Ronnie Karlssonin Esko Millo (Escamillo) oli parhaimmillaan hänen kuuluisimmassa, toreadorin aariassaan, mutta ihan mukavasti muukin osuus sujui. Viivi Tulkki Merjana (Mercedes) kuulosti myös oikein hyvältä. Epätasaisesta laulusta huolimatta esitys oli ehdottomasti hintansa väärtti ja toivottavia katsojia riittää tuleviinkin esityksiin, joita on vielä kolme jäljellä (lippuja myy www.lippu.fi). 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti