KOLME KIRJETTÄ
LAESTADIUKSELLE
Lohtajan
kirkkomusiikkipäivillä esitettiin upouutta Jyrki Linjaman säveltämää
kirkko-oopperaa Kolme kirjettä Laestadiukselle. Esityspaikkana oli Lohtajan
kirkko. Oopperan libreton olivat laatineet Jyrki Linjama ja ohjaaja Michael
Baran yhdessä.
Kun vertasin tätä
kirkko-oopperaa toukokuussa näkemääni Rakkauden ateriaan, niin on pakko todeta,
että tämä ooppera voitti selkeästi. Teoksen musiikki oli mielestäni teemaan
sopivaa ja esiintyjät olivat hyvin valittuja.
Kuten edellisen
illan Sillanpäässä, myös tässä oopperassa vanha Laestadius muistelee
menneisyyttä, mutta toinen tärkeä teema on kolme kirjettä, jotka kolme naista
on ikään kuin kirjoittanut Laestadiukselle. Ja kirjeissä nousee esiin
lestadiolaisuuden raskaammat puolet kuten pedofilian käsittely ilman
rikosoikeudellisia rangaistuksia.
Teoksessa oli
kaksi solistia: baritoni Esa Ruuttunen Laestadiuksena ja mezzosopraano Laura
Mäkitalo enkeli Sofiana ja muina teoksen naisina. Esa Ruuttunen teki hienon
roolityön Laestadiuksena, mutta henkilökohtaisesti pidin vielä enemmän
Mäkitalon upeasta esityksestä. Hänen tehtävänsä laulaa useita naisrooleja oli
todella vaativa, mutta hän selvisi siitä loistavasti ja hän todella pääsi
esittelemään äänensä monimuotoisuutta. Lisäksi teoksessa esiintyi
mykkärooleissa kolme nuorta tyttöä: Ilona Huhtala, Tinja Pajunpää ja Iiris
Salmén, jotka tekivät oikein hyvää työtä tehtävässään.
Orkesterina toimi
kunniakkaasti kamariorkesteri Soli Deo Gloria johtajanaan Juhani
Lamminmäki.
Lohtajan kirkko |
Solistit ja tytöt |
Juhani Lamminmäki ja Soli Deo Gloria |