Simson ja Delila Pietarin Mariinski-teatterissa, 5.5.2018

Viikonlopun pikavierailuni Pietarissa aloitti Camille Saint-Saënsin ooppera Simson ja Delila. Kyseessä oli vähän erityinen esitys, sillä vaikka se oli alkuperäisessä Mariinski-teatterissa, niin se oli konserttiversio (yleensä konserttiversiot esitetään Mariinskin Konserttisalissa). Tämän selittää se, että esitys oli venäläisen mezzosopraanon Olga Borodinan juhlanäytös; hän kun aloitti uransa Mariinskissa (silloin tietenkin nimeltään Kirov) vuonna 1988. Delilan rooli on ollut yksi Borodinan nimikkorooleista ja hän on itse todennut siitä, että se on sävelletty hänen äänelleen ja luonteelleen Ja kun mukaan oli saatu Simsonin rooliin argentiinalainen tenori José Cura, jonka nimikkorooli Simson taas on, niin odotukset olivat korkealla.

Pietarin kaupunki tosin yritti laittaa kapuloita oopperamatkani rattaisiini, sillä Pietarin pääkatu, Nevsky Prospekt, olikin remontissa (siis suljettu liikenteeltä) ja kun olen yleensä tottunut kulkemaan Mariinskiin sitä pitkin kulkevilla busseilla, niin nyt piti löytää vaihtoehtoinen reitti. Onneksi niitä Pietarissa riittää. Suhautin siis metrolla Heinätorille (Sennaya Ploschad) ja hyppäsin siellä ns. marshrutkaan eli vähän tavallisia busseja luovemmin liikkuvaan pikkubussiin. Niitä kulkee useampiakin kyseisen metroaseman ja Mariinskin välillä ja käytin viikonlopun aikana sekä linjaa 124 että 350. 

Oopperan juoni perustuu Raamatun tarinaan ja kertoo juutalaisesta soturista Simsonista, joka nousee kapinaan filistealaisia vastaan. Filistealainen Delila viettelee kostonhimoisena Simsonin ja saa selville, että miehen voima johtuu hänen hiuksistaan. Delila leikkaa Simsonin hiukset tämän nukkuessa ja tämä menettää voimansa. Vangittuna, sokeana ja voimattomana Simson rukoilee Jumalaa palauttamaan voimansa ja kun näin tapahtuu, hän tuhoaa filistealaisten epäjumalan Dagonin temppelin ja hautautuu itsekin raunioihin.

Vaikka kyseessä oli konserttiversio, niin pääosien esittäjät näyttelivät roolinsa kuin olisivat olleet normaaleissa lavasteissa. Pidin kovasti Abimélecin pienen roolin laulaneen Mikhail Petrenkon äänestä, kuten myös Dagonin ylipapin esittäjästä Vladimir Morozista. José Curan kokemuksen Simsonin roolissa todella huomasi; jokainen ääni ja ele oli loppuun asti viety. Mutta illan kuningatar oli Olga Borodina. Vaikka hän ei enää ole ihan teini-ikäinen, niin lavalla hän oli viettelevä, raivoisa nuori nainen, jonka ääni oli jumalallinen. Ja illan ehdoton kohokohta oli Delilan aariana alkava Mon coeur s’ouvre á ta voix, joka muuttuu Simsonin ja Delilan duetoksi. En ollut varmasti ainut yleisössä, jonka silmät kostuivat sen aikana.

Mariinskyn orkesteria johti tässä esityksessä ranskalainen kapellimestari Emmanuel Villaume. Ja vaikka Mariinskyn orkesteri on yleensäkin varsin korkeatasoinen, niin Villaumen johtamana se oli kuin liekeissä. Minulla oli paikaltani hyvä näköyhteys kapellimestariin ja totesin, että Villaume kulutti esityksen aikana kyllä reippaasti kaloreita, mutta kyllä tulostakin siis syntyi.

Ei siis ihme, että yleisö taputti seisaaltaan oopperan jälkeen. Tätä oopperaa en tule ihan heti unohtamaan. Vau!

 

Borodina ja Cura

Moroz, Villaume, Borodina ja Cura kuoron edessä