Euryanthe Theater an der Wienissä, 15.12.2018

Wienin taidehistoriallisen museon käsittämättömän upean Brueghel-näyttelyn jälkeen illan päättäminen Carl Maria von Weberin oopperaan Euryanthe Theater an der Wienissä oli todellinen kirsikka kakun päällä. Ulkoapäin teatteri on kovin vaatimattoman näköinen, mutta katsomo on vanhaa kunnon punainen sametti ja kultakoristeet –linjaa.

Euryanthe ei ole von Weberin esitetyimpiä oopperoita ja syy siihen lienee teoksen libretto, joka on tosi pösilö. Tarina sijoittuu Ludwig VI:n hallituskaudelle ja siinä (vähän yksinkertaistaen) Lysiart lyö vetoa Adolarin kanssa, että hän tulee viettelemään tämän vaimon Euryanthen (ja näitähän vetoja oopperoissa riittää!). Euryanthe on ystävystynyt vihollisen tyttären Eglantinen kanssa, joka kuitenkin vihaa Euryanthea. Lysiart ja Eglantine liittoutuvat ja onnistuvat vakuuttamaan Adolarin siitä, että Euryanthe on pettänyt hänet. Euryanthe kuolee ja siitä kuultuaan Eglantine paljastaa juonittelun, jolloin Adolar katuu Euryanthen hylkäämistä. Sitten paljastuu, että Euryanthe ei kuollutkaan ja aviopari on taas onnellinen yhdessä, mutta Lysiart tappaa Eglantinen.

Euryanthen musiikki on parasta von Weberiä, joten se hieman osaltaan kompensoi libreton kömpelyyksiä. Theater an der Wien oli tuonut teoksen epämääräiseen modernimpaan aikaan (naisten puvut antoivat viitteitä 1950-luvusta) ja kerrankin modernisointi oli todella hienosti tehty. Sekä Johannes Leiackerin lavastus että Judith Weihrauchin puvustus olivat melko yksinkertaisia, mutta tyylikkäitä.  Häivyttämällä historiallinen ajankohta, teoksesta oli tehty universaali pohdinta kateudesta, rakkaudesta ja hyvyydestä. Kokonaisuus oikeasti toimi ja upea musiikki teki esityksestä entistä vaikuttavamman. Radion sinfoniaorkesteri (ORF) oli elementissään kappelimestarinaan Constantin Trinks.

Kokonaisuutena myös laulajat tekivät hienoa työtä. Katsoja saattoi olla juonen luettuaan suorastaan hämmästynyt, miten hyvin esiintyjät onnistuivat menemään roolihahmojen nahkoihin. Varsinkin Theresa Kronthaler Eglantinena teki hulluuteen vaipuvan naisen roolin todella upeasti. Ja varmasti useampi kuin yksi katsoja jää muistelemaan Andrew Foster-Williamsin sangen pitkää alastonkohtausta toisen näytöksen alussa.

Laulullisesti ehdoton suosikkini oli Ludwig VI:n roolin laulanut Stefan Cerny. Olipa upea ääni ja hänellä ei todellakaan ollut mitään vaikeuksia kajauttaa bassoaan orkesterin yli! Adolarin esittäjästä Norman Reinhardtista en erityisemmin pitänyt, mutta muut solistit olivat mielestäni onnistuneita valintoja. 

Ooppera oli mahtava päätös hienolle päivälle Wienissä ja tulen varmasti vierailemaan kyseissä oopperatalossa toistekin, jos Wieniin eksyn, mikäli heidän tuotantojensa taso on näin korkea.