Viikkoa aiemmin
olin nähnyt Helsingissä suomalaisen lastenoopperan ja nyt minulla oli
mahdollisuus nähdä, millaista jälkeä satuoopperaan saa suurella rahalla.
Kiirehdin siis Pietarissa aamujunalta suoraan metrolla ja bussilla Mariinskiin (odotan
todella Teatralnajan metroaseman valmistumista) katsomaan Sergei Banevichin
vuonna 1980 säveltämää satuoopperaa Kain ja Gerdan tarina, joka perustuu Hans
Christian Andersenin satuun Lumikuningatar.
Sadussa Kai ja
Gerda ovat hyvät ystävät. Peikot ovat särkeneet peilin, jonka sirut muuttavat
kaiken rumaksi. Yksi siruista lentää Kain silmään ja hän muuttuu todella ilkeäksi.
Lumikuningatar kaappaa Kain valtakuntaansa, jossa tämä unohtaa Gerdan. Gerda
lähtee etsimään Kaita ja erilaisten vastusten jälkeen löytääkin tämän, peilin
siru poistuu silmästä ja lapset ovat jälleen yhdessä.
Tässäkin
oopperassa visuaalisuus oli ehdottomasti parasta. Suureelliset lastenoopperat Pietarin
päänäyttämöillä ovat yleensä komeaa katsottavaa (tämä joulun aluksen
lastenooppera Pietarissa alkaa muodostua minulla traditioksi) ja niin tälläkin
kertaa. Videoteknologiaa (Viktoria Zlotnikova) käytettiin surutta hyväksi,
mutta myös puvustus (Jelena Orlova) ja valaistus (Jevgeni Gansburg) olivat
vaikuttavia.
Banevichin
musiikki oli ajoittain aika musikaalinomaista. Koska suuri osa yleisöstä oli
lapsia, niin oli ehkä hyväkin, että musiikki ei ollut kovin vaikeaa ja samaa
teemaa toistettiin useampaan kertaan.
Laulajista
suosikkini oli Grigori Chernetsov Lampun sytyttäjänä. Hieno ääni, vaikka hän
välillä unohtikin mitä lamppuja kohti hänen piti keppiänsä osoittaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti