perjantai 7. kesäkuuta 2019

Petite messe solennelle Tapiolan kirkossa, 6.6.2019

Espoon urkuyö ja aaria festivaali on taas käynnistynyt perinteisellä avajaiskonsertilla Tapiolan kirkossa. Tällä kertaa esitettiin Gioachino Rossinin Petite messe solennelle, jonka hän sävelsi 71-vuotiaana vuonna 1863. Vaikka teos on kirkkomusiikkia, niin se ei suinkaan ole mikään hartaan synkeä tai mahtipontinen teos vaan melkeinpä leikkisä, ehkä vähän oopperamainenkin sävellys. Teoksen sanoitus on toki latinankielisistä kirkollisista teksteistä, mutta kokonaisuuden sävyä uskaltaisin kutsua jopa raikkaaksi.

Säestyksestä vastasi kaksi pianoa (Erkki Korhonen ja Joel Papinoja) ja harmoni (Jussi Littunen). Pääosa on Erkki Korhosella, jolla soitettavaa riitti. Itse kyllä pidin kovasti harmonistakin, joka välillä pilkahti veikeästi esiin sävelkuviosta. Kaiken kaikkiaan melodiat olivat rytmikkäitä ja mukaansa tempaavia.

Tapiolan kirkon akustiikka ei ihan kaikille paikoille samalla tavalla toimi, mutta eturiviin Urkuyö ja aarian festivaalikuoron esitys kuulosti oikein onnistuneelta. Myös solisteihin oli selvästi panostettu; jokaisen solistin laulu oli todella vaivatonta ja kaunista . Baritoni Arttu Kataja bassona Quoniamissa oli erinomainen ja pidin myös mezzosopraano Anu Ontrosen Agnus Deistä. Sopraano Tuuli Takalan ääni on tavattoman kaunis ja hänen soolo-osuutensa olivat nautinnollisia. Mutta – tietenkin ja jälleen kerran – Tuomas Katajalan voittanutta ei löytynyt. Tuntuu että hänen äänenstä on jopa parantunut viime kesästä, jolloin kävin kuuntelemassa hänen soolokonserttinsa samaisella festivaalilla. Mikä loistava tekniikka ja hieno äänen väri! Volyymissä hän ei juuri säästellyt, mutta kirkon akustiikan vuoksi se oli varmaan välttämätöntäkin ja upeaa ääntä fortena on kyllä värisyttävä kokemus. Ja jos solistien soolot olivat hyviä, niin heidän yhteislauluosuutensakin olivat suorastaan ihastuttavia. Kyseessä oli oikein malliesimerkki siitä, miten hienosti erilaiset äänet voivat soida yhteen. Kaiken kaikkiaan siis erinomainen esitys, josta on vaikea löytää mitään kritisoitavaa. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti