Olen pitänyt kaikista
tähän mennessä näkemistäni Rodion Štšedrinin oopperoista, joten kun Pietarin
Mariinski-teatteri otti viimeinkin ohjelmistoonsa hänen jo vuonna 1992 säveltämänsä
oopperan Lolita (joka muuten sai ensiesityksensä vuonna 1994 Tukholman
kuninkaallisessa oopperassa ruotsiksi!), niin olihan minun matkustettava sen
ensi-iltaan.
Lolita perustuu Vladimir Nabokovin samannimiseen oopperaan ja kertoo
Humbert Humbert nimisestä miehestä, joka ihastuu 12-vuotiaaseen Dolores Hazeen
(=Lolita) ja menee tämän äidin – Charlotten - kanssa naimisiin voidakseen olla
lähellä tyttöä. Kun Charlotte lukee Humbertin päiväkirjasta tämän kiihkosta
Lolitaa kohtaan, hän pakenee ja saa surmansa auto-onnettomuudessa. Humbert
lähtee ajomatkalle pitkin Amerikkaa Lolitan kanssa, kontrolloi tytön elämää
entistä tiukemmin ja käyttää tätä seksuaalisesti hyväkseen. Lopulta onneton
Lolita pakenee Clare Quiltyn avustamana. Kaksi vuotta myöhemmin Lolita lähettää
kirjeen Humbertille, kertoo olevansa naimisissa, raskaana ja rahaton sekä
pyytää apua. Humbert etsii Lolitan käsiinsä ja kuultuaan Quiltyn auttaneen
paossa, mutta hylänneen tytön, kun tämä ei suostunut tähdeksi hänen
pornofilmeihinsä, tappaa Quiltyn. Humbert tunnustaa tapon, joutuu oikeuteen,
mutta kuolee ennen tuomion julistamista. Myös Lolita kuolee synnytykseen.
Nyt Pietarissa nähtävä tuotanto tehtiin alun perin viime vuonna Prahan
Kansallisteatteriin. Henkilökohtainen mielipiteeni on, että Lolita on
suoranainen mestariteos. Harvoin näkee esityksen, jossa mikään osa-alue ei
petä, vaan kaikki osatekijät yltävät samalle korkealle tasolle. Štšedrinin
musiikki ja Sláva Daubnerován ohjaus toimivat suorastaan maagisesti yhteen. Boris
Kudličkan kekseliäs lavastus, joka oli rakennettu pyörivän näyttämön varaan ja
Natalia Kitamikadon erinomainen puvustus loivat täydellisen taustan kiehtovalle
oopperalle.
Daubnerován ohjauksessa Humbert käy läpi tapahtunutta tuomareiden edessä.
Esitys alkaa Quiltyn tapolla ja siitä siirrytään Lolitaan tutustumiseen. Humbert
Humbertin roolin ensi-illassa lauloi Petr Sokolov. Hänen äänensä sopi
täydellisesti rooliin ja hän loi muutenkin Humbertista uskottavan hahmon.
Katsoja ei varsinaisesti pystynyt pitämään pikkutyttöä himoavasta Humbertista,
mutta häntä pystyi lähes ymmärtämään. Myös Pelageya Kurennayan Lolita on kuin
elävästä elämästä. Lolita ei ollut viaton, suloinen pikkutyttö, vaan suorastaan
dysfuktionaalinen rämäpää, mikä ei tehnyt hänen kohtalostaan yhtään sen
vähemmän surullista. Olen aiemmin kuullut Kurennayaa vain klassissa rooleissa,
mutta hän oli fantastinen tässä modernin musiikkikielen oopperassa. Yksi
lempihenkilöistäni oli myös Daria Rositskaya, joka lauloi naiivin Charlotten
roolin. Jälleen voi vain todeta, että upea ääni yhdistettynä hienovaraiseen
näyttelemiseen loi uskottavan hahmon.
Esityksen kirsikka kakun päällä oli mieskuoro, joka esitti Humbertin
tuomitsevaa tuomarijoukkoa. Štšedrin oli säveltänyt kuorolle mahtavaa
musiikkia, jolla he saapuivat säännölllisesti piinaamaan Humbertia. Kuoron
esitys sai minut suorastaan kananlihalle.
Teoksen tunnelma todella vei katsojat mukanaan. Valery Gergievin johtama
Mariinski-teatterin orkesteri soitti upeasti. Kaikki katsojat eivät sulaneet
rankalle aiheelle, vaan osa poistui jo väliajalla ja koska näytös oli myöhässä,
kuten aina Gergievin johtaessa, niin tapahtui tietenkin myös toinen Gergievin
esityksille tyypillinen ilmiö eli väki alkoi hiipiä ulos viimeisen puolen
tunnin aikana kiihtyvää tahtia ja loppunuottien kajahtaessa puolet katsomosta
oli jo tyhjä. Mutta me jäljelle jääneet olimmekin sitten sitä innokkaampia
aplodeerajia. Myös itse säveltäjä oli paikalla, kuten hän yleensä on omien
oopperoidensa esityksissä Mariinskyssä. Tätä esitystä voin todella suositella.
Miehityksiä oopperalla on useita, joten vaikea sanoa, ovatko kaikki yhtä
täydellisiä kuin ensi-illan esiintyjät, mutta itse ohjaus ainakin on hieno.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti