Rasmus Puurin säveltämän
uunituoreen virolaisoopperaan Pilvien värit ensi-ilta oli perjantaina ja
matkustin Tallinnaan Estonia-teatteriin katsomaan sen toista esitystä. Ooppera
perustuu samannimiseen Jaan Kruusvallin näytelmään ja sen libreton on
kirjoittanut Laur Lomper.
Tarina sijoittuu Viron
lähihistoriaan, vuosiin 1985-1991 Viron uudelleen itsenäistymisen ympärillä ja
keskiössä on yhden perheen kohtalo. Ooppera kertoo vironmielisistä mutta vähän
aroista vanhemmista (Rauno Elp ja Triin Ella), jopa hullunrohkeasta tyttärestä
(Kristel Pärtna), joka hylkää kotimaansa ja opportunisti-pojasta (Mati Turi),
joka joutuu bisneksiensä epäonnistuttua lähtemään maasta. Säveltäjän ajatuksena
on ollut nostaa esiin kysymys siitä, miksi kallisarvoisen itsenäisyyden taas
koitettua, niin moni oli kuitenkin valmis lähtemään ulkomaille, pysyvästikin. Varmaankin
aiheesta johtuen ooppera on hyvin isänmaallinen ja normaalista poiketen en
kuullut sanaakaan venäjää Estonia-teatterissa; yleisö näytti koostuvan täysin
vironkielisistä ja meitä ulkomaalaisiakin näytti olevan paikalla vain
kourallinen. Teos oli hyvin koskettava; kun katsoin ympärilleni katsomossa,
huomasin kyynelten valuvan useista silmäpareista. Oli selvää, että oopperan
tapahtumat toivat liikuttavia, jopa kipeitä muistoja ihmisten mieleen.
Yleisössä oli runsaasti ihmisiä, jotka olivat itse eläneet tuon ajan ja monen
perheenjäsen tai ystävä oli varmasti päätynyt töihin ulkomaille ja perhesiteet
olivat heikentyneet. Aiheeseen pystyvät samaistumaan toki muutkin kuin
virolaiset.
Puurin musiikki oli ajoittain jopa vähän musikaalinomaista ja esim. tyttären ”Olen vapaa” –aaria olisi sopinut hyvin mihin tahansa musikaaliin. Näiden musiikillisesti muhkeiden kohtien lisäksi mukana oli runsaasti myös pienieleistä musiikkia, joka toi tunteet ikään kuin yksilötasolle.
Oopperan hienointa antia olivat kuorokohtaukset. Estonia teatterin kuoro ja poikakuoro tekivät upean suorituksen Viron historian käännekohtien kuvaajina. Myös yksittäisissä rooleissa esiintyneet solistit elivät roolinsa komeasti läpi. Itse pidin erityisesti isää esittäneen Rauno Elpin suorituksesta. Se oli niin elämänmakuinen ja todentuntuinen, että paremmasta ei väliä. Tuntui kun hän olisi oikeasti ihan silmissä harmaantunut lavalla.
Estonia-teatteri esittää 24.11. tämän saman oopperan Helsingissä, Aleksanterin teatterissa vierailunäytöksenä. Vaikea sanoa, muuttuuko teoksen henki, kun se esitetään kuitenkin pääosin suomalaisyleisölle. Virolaisen yleisön keskellä kuultuna teos oli ainakin kerrassaan upea ja ehdottomasti Tallinnan matkan väärti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti