sunnuntai 22. huhtikuuta 2018

Maria-vesper Kaapelitehtaan Pannuhallissa, 22.4.2018


Zodiak – Uuden tanssin keskus sekä Helsingin Barokkiorkesteri esittävät muutaman kerran Helsingin Kaapelitehtaan Pannuhallissa Claudio Monteverdin Maria-vesperin vuodelta 1610. Teos on kokoelma kirkollista musiikkia ja Helsingin Barokkiorkesterin lisäksi mukana on joukko laulajia sekä kolme tanssijaa. Teoksen koreografiasta vastaa Anna Mustonen ja puvustuksesta Piia Rinne (puvustus oli – tuota – aika erikoinen).

Pannuhalli esityspaikkana oli tälle teokselle sopiva, sillä koko esiintyjäjoukko mahtui liikkumaankin lavalla ja toisaalta korkea katto antoi aika onnistuneen akustiikan. Myös yleisö oli mahdollista sijoittaa koko lavan ympärille, jolloin – ainakin teoriassa – kaikki kuulivat ja näkivät yhtä hyvin.

Tämän teoksen musiikki muodostuu hyvin monenlaisista tyyleistä ja en ollut ihan varma, mitä odottaa, kun tiesin, että mukana on myös tanssijoita. Teos oli vieläkin poikkitaiteellisempi kuin olin alun perin kuvitellut, sillä tanssijat myös lauloivat ja laulajat (ja soittajatkin jonkin verran) myös tanssivat. Lavalla tapahtui ajoittain niin paljon, että en millään pystynyt seuraamaan kaikkea, joten tein tietoisen päätöksen keskittyä ensi sijassa laulajiin. Ja mikäpä heitä oli seuratessa, kun joukko oli varsin onnistunut. Mukana oli mm. suuri suosikkini Tuuli Lindeberg, jonka ääni jaksaa aina lumota. Teppo Lampelan altto-rooli oli melko huomaamaton, mutta hänen tanssinsa koreografiaa oli hauska seurata. Mutta lempikohtani esityksessä oli tällä kertaa Juho Punkerin osuus Audi Coelum motetissa. Olipa hienoa kuunneltavaa.

Kuten sanottua tanssijoiden esityksiä en ehtinyt niin paljoa seuraamaan, että niistä voisin kovinkaan paljoa sanoa. Laulajien koreografiat olivat kuitenkin mielestäni mielenkiintoisia. En sinänsä kaivannut heille liikuntaa, mutta kun heidän piti teoksessa liikkua, niin oli jännä katsoa, miten erilaista liikekieltä eri laulajilla oli samaan musiikkiin. Siinä oli kaikenlaista huojuntaa ja loikintaa mukana. Oli tietenkin selvää, että he eivät olleet ammattitanssijoita, mutta eihän heidän ollut tarve ollakaan.

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti