Tampereen
Biennale esitti Markus Fageruddin säveltämän uutuusoopperan Silvia ja minä
Tampereen Raatihuoneella. Raatihuone on valmistunut vuonna 1890 ja vuosien 2003-2004
restaurointien jäljeltä se oli oikein hienossa kunnossa ja sopi mitä
mainioimmin tapahtumapaikaksi oopperalle, joka kertoo Iso-Britannian ja Ruotsin
kuningattarien kohtaamisesta.
Erittäin
onnistuneen libreton teokseen olivat tehneet Eppu Nuotio ja Tiina Brännare
(joka myös ohjasi teoksen). Kuningatar Elisabet oli kutsunut useita Euroopan
kuningattaria luokseen vierailulle, mutta kuningattaret peruuttivat tulonsa
yksi toisensa jälkeen. Tällöin Elisabet päätti peruuttaa kutsut, mutta Silvia
olikin jo ennättänyt paikalle. Muutaman drinkin ja kuninkaallisten juorujen
vaihdon jälkeen alun perin vähän toisiaan vierastaneet kuningattaret turisivat
jo varsin vaikeistakin asioista.
Fageruddin
musiikki oli raikasta ja sopi teokseen. Tyylilajit vaihtelivat teoksessa ja
olihan siinä toki muutama lainauskin (esim. Hercule Poirot –sarjan teema)
sopivissa kohdissa. Nelihenkinen Tampere Raw kokoonpano musisoi iskevästi läpi
koko teoksen.
Teoksen
ehdoton kuningatar oli Johanna Rusanen-Kartano. Hänen hieno lauluäänensä ei
tietenkään enää yllätä, mutta hän on myös uskomaton komedienne-kyky. Mikä
valtava varasto ilmeitä ja eleitä hänellä olikaan varastossa ja hän todella
teki hauskan, inhimillisen Elisabetin. Riikka Hakola oli omassa roolissaan
hieman jäykempi ja artikulaatiokin oli korkealle sopraanolle tyypillisesti
epäselvempää. Mutta ei hänenkään esityksensä huono ollut, vaikka väistämättä
jäi Rusanen-Kartanon varjoon.
Kokonaisuutena
ooppera oli todella onnistunut. Tarpeettomin osa oli mielestäni ehkä Arttu
Katajan esittämän prinssi Charlesin Skype-puhelun osuus oopperassa. Toivon
todella, että tämä Tampereen esitys ei jää oopperan viimeiseksi, vaan se lähtee
vaikka kiertueelle useammallekin paikkakunnalle.
 |
| Tampereen Raatihuone |
 |
| Sisäkuva |
 |
| Kuningatar Silvia ja kuningatar Elisabet |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti