Kansallisoopperan Alminsalin vierailuesityksenä olleen Tapio Tuomelan Karvalakkioopperan juoni on suoraan Suomen historiasta ja teemana erittäin kiinnostava. Se kertoo, kuinka vuosia aiemmin voimalakäyttöön valjastetun Kemijokivarren asukkaat alkavat, petyttyään viivyttelyyn, vaatia luvattuja korvauksia lähettämällä lähetystön Helsinkiin päättäjiä tapaamaan. Korvauksia saadaankin matkan jälkeen, mutta nimellisiä. Pääjuonen rinnalla kulkee tarina pariskunnasta, jonka toinen osapuoli kipuilee lähetystöön osallistumisen kanssa ja kohtaa haamun menneisyydestä.
Vaikka itse
oopperan teema on tärkeä ja aihe vakava, niin itse teosta en pitänyt mitenkään
erityisen onnistuneena. Tärkeällä asialla olevan valtuuskunnan vastapainona poliittiset
päättäjät esitettiin täysinä pelleinä (ministerit puettiin tutuihin ja presidentti
oli alusvaatteisillaan), mikä mielestäni vesitti tarinan viestiä. Enkä myöskään
oikein ymmärtänyt, miksi helsinkiläiset duunarit pantiin räppäämään kesken
kaiken. Jotenkin tuli tunne, että oopperan aihe ja sen esittäminen eivät olleet
tasapainossa keskenään. Tietenkin huumoria voidaan käyttää keventämään vakavaa
aihetta, mutta nyt kyseessä ei niinkään ollut huumori vaan halpahintainen pilkkaaminen.
Taustalla pyörivistä
dokumenttikuvista pidin ja ne sopivat tarinaan suurimman osan aikaa erittäin
hyvin, joskin ne olisivat varmaan olleet helpommin seurattavissa, jos ne
olisivat pyörineet vain orkesteriosuuksien aikana. Piijan haamu oli vähän
erikoinen lisä oopperaan ja ei ehkä täysin hyvän maun mukainen. Esiintyjistä
suosikkini oli kuitenkin Hanna Rantala Piijan roolissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti