Leiri Sleesiassa Bonnin oopperassa, 15.5.2022

Viimeisenä tämänkertaisen Saksan matkan oopperana olikin oikea harvinaisuus Bonnin oopperassa: Giacomo Meyerbeerin saksankielinen ooppera Leiri Sleesiassa (Ein Feldlager in Schlesien). Tämän alkuperäisen oopperan ensi-ilta oli vuonna 1844, mutta Meyerbeer teki siitä myös myöhemmän version nimeltään Vielka vuonna 1847 eri librettoon. Hän myös käytti tämän oopperan musiikkia vuonna 1854 ensi-iltansa saaneeseen oopperaan Pohjantähti (L’étoile du Nord), joka muuten esitettiin Musiikkitalossa marraskuussa 2017.  

Ooppera tapahtuu keisari Fredrik II:n ja seitsenvuotisen sodan aikaan. Kuningas Fredrik pakenee unkarilaisia sotilaita, mutta huilunsoittaja Conrad, eläkkeellä oleva sotilas Saldorf and hänen tyttärensä Therese ja ottotyttärensä Vielka (Conradin morsian) pelastavat hänet. Conrad ja kuningas vaihtavat rooleja ja unkarilaiset vangitsevat Conradin luullen häntä kuninkaaksi. Myöhemmin Saldorfia luullaan petturiksi, mutta Fredrik paljastaa totuuden ja Saldorfia ylistetäänkin sankariksi. Kun kuningas kysyy Conradilta (joka on tällävälin vapautettu), mitä hän haluaa palkkioksi kuninkaan pelastamisesta, tämä pyytää Saldorfin vangittua poikaa (Theresen sulhasta) vapautettavaksi, mikä onnistuukin. Mutta koska kuningas oli muutenkin vapauttamassa pojan, niin hän lisäksi myöntää Conradille viran  kuninkaallisessa orkesterissa ja kaikki elävät onnellisina elämänsä loppuun asti.

Leiri Sleesiassa ei ole ehkä Meyerbeerin paras ooppera, mutta kyllä siinä hetkensä oli. Ohjaaja Jakob Peters-Messer oli tehnyt mielenkiintoisen ratkaisun rakennuttaa toiseen näytöksen toinen esiintymislava katsomoon, minkä vuoksi osa permantopaikan ostaneista ihmisista katsoi toisen näytöksen päänäyttämölle pystytetystä väliaikaisesta katsomosta. Minulla oli ilo istua aivan katsomon näyttämön ääressä, joten en todellakaan voinut väittää ettenkö olisi kuullut kuoroa kunnolla. Muutenkin toisessa näytöksessä ohjaaja liikutteli esiintyjiä pitkin koko teatteria ja koska osa esiintyjistä oli lähes aina jonkun katsojaryhmän takana, niin esiintyjiä myös videoitiin sekä etu- että takaseinille. Kyseisen ratkaisun miinuksena oli kyllä se, että muutamasta kappelimestaria eri suuntiin näyttävästä monitorista huolimatta, osa muusikoista ja laulajista ei nähnyt kapellimestaria ja siksi esitys ei aivan kaiken aikaa pysynyt tahdissa.

Suosikkejani laulajista olivat tällä kertaa Saldorfin roolin laulanut basso Tobias Schabel ja Theresen roolin laulanut sopraano Barbara Senator. Sivumennen sanoen Conradin roolin lauloi suomalainen tenori Jussi Myllys.

A Camp in Silesia in the Bonn Opera, the 15th of May, 2022

My last opera on this trip to Germany was a real rarity in the Bonn Opera: Giacomo Meyerbeer’s German language opera “A Camp in Silesia” (Ein Feldlager in Schlesien). The first night of this original opera was in 1844, but Meyerbeer also did a later version of it with a different libretto in 1847 and that opera is called Vielka. In addition to that, he used some of the opera’s music in his opera “North Star” (L’étoile du Nord), which got its first night in 1854 and was, by the way, shown in the Helsinki Music Centre in 2017.

This opera takes place during the reign of Frederick II and the Seven-year war. King Frederick runs from the Hungarian soldiers, but the flute player Conrad, a retired soldier Saldorf, his daughter Therese and his adopted daughter Vielka (Conrad’s fiancée) save him. Conrad and the king switch places and the Hungarians imprison Conrad when they think he is the king. Later Saldorf is thought to be a traitor, but Frederick reveals the truth and after that Saldorf is praised as a hero. When Conrad (now freed) is asked by the king, what he wishes as a reward, he asks amnesty for Saldorf’s son, who is also Therese’s fiancé. Since the king had anyway intended to free Saldorf’s son, he also grants Conrad a position in the royal orchestra, and everybody lives happily ever after.

“A Camp in Silesia” is perhaps not Meyerbeer’s best opera, but it has its moments. The director Jakob Peters-Messer had made an interesting solution to build a second stage in the middle of the audience for the second act, which meant that some of the parterre seats were moved to the main stage for the second act. I had the pleasure to sit next to the temporary second stage, so I really cannot claim that I didn’t hear the choir properly! The director actually moved the performers a lot all over the theatre during the second act and since some of the singers or musicians were almost all the time behind some group of spectators, the video feed of the performers was shown on big screen to two directions. The minus of the two stages was that even though the conductor was shown in several monitors, some of the musicians and singers did not see the conductor and therefore they weren’t in sync all the time.

My favourites of the singers were this time the bass Tobias Schabel, who sang the role of Saldorf and the soprano Barbara Senator, who sang the role of Therese. And by the way, the role of Conrad was sung by the Finnish tenor Jussi Myllys!

 

Fedora Frankfurtin oopperassa, 14.5.2022

Kävin viimeksi kuuntelemassa italialaisen säveltäjän Umberto Giordanon oopperan Fedora konserttiversion vuonna 2017 Pietarissa, joten nyt oli aika nähdä ooppera näyttämölle tehtynä Frankfurtin oopperassa.

Tässä vielä kertauksena oopperan juoni: Ruhtinatar Fedora Romazov on menossa naimisiin Pietarissa ja häiden aattona hänen sulhasensa surmataan. Konnaksi epäillään kreivi Loris Ipanovia, jolle Fedora vannoo kostoa. Fedora ja Loris tapaavat Pariisissa, Loris rakastuu Fedoraan ja tunnustaa tälle surmanneensa naisen ex-sulhasen, mutta vannoo sille olevan hyvän syyn. Ennen todisteiden esittämistä Fedora kuitenkin ennättää ilmiantamaan miehen ja tämän veljen murhasta Venäjän viranomaisille. Kun Loris sitten myöhemmin todistaa, että ex-sulhon ja hänen vaimonsa välillä oli kiihkeä suhde ja sulho ampui ensin ja hän vain vastasi tuleen, niin Fedora vannoo rakkauttaan mieheen. Myöhemmin heidän onnensa Sveitsissä rikkoo tieto, että Lorisin veli on kuollut vankilassa ja myös poikien äiti on kuollut suruun. Fedora on katumuksen murtama, mutta kun Loris saa tietää, että nimenomaan Fedora ilmiantoi hänen veljensä, hän ei taivu anteeksiantoon, vaan vannoo tappavansa Fedoran, joka kuitenkin ottaa myrkkyä ja kuolee, mikä järkyttää Lorisia.

Frankfurtin esityksen ohjauksesta vastasi Christof Loy, jonka Salome lumosi minut pari kuukautta sitten Kansallisoopperassa. Tällä kertaa sekä lavastus että puvustus oli enemmän epookkia, mutta Loy kertoi näyttämön ulkopuolisista tapahtumista sekä videon avulla, että käyttämällä näyttämön taustalla olevaa tilaa. Videot tosin aiheuttivat muutamia hieman ristiriitaisia hetkiä, kun Fedora esittäjä oli sairastumisen vuoksi vaihtunut ja osa videoista näyttikin alkuperäistä Fedoraa. Mutta kaiken kaikkiaan sekä videoiden että lisähuoneen käyttäminen olivat ihan onnistuneita ratkaisuja.

Itse oopperahan on vähän tylsä. Pari vähän tunnetumpaa aariaa, mutta pääasiassa musiikki on suhteellisen tavanomaista eikä tämä ohjauskaan sitä nyt mestariluokkaan nostanut.

Svetlana Aksenova Fedorana oli ihan hyvä, samoin kuin Giorgio Berrugi Loris Ipanovina. Edellisen illan Roger eli Nicholas Brownlee lauloi tällä kertaa De Sirieux’n roolin ihan kiitettävästi. Pienistä rooleista esiin nousi Anthony Robin Schneider kuski Cirillona.

 

Fedora in the Frankfurt Opera, the 14th of May, 2022

I last heard as a concert version the opera ”Fedora” by the Italian composer Umberto Giordano in 2017 in St. Petersburg, so it was a good opportunity to see it now on stage in the Frankfurt Opera.

As a recap the story of the opera: Princess Fedora Romazov is getting married in St. Petersburg and on the eve of her wedding her intended is killed. The villain is assumed to be count Loris Ipanov, to whom Fedora swears revenge. Fedora and Loris meet in Paris, Loris falls in love with Fedora and confesses that he has killed her ex-fiancé, but swears that there is a good reason behind it all. Before he has time to present the evidence of this, Fedora manages to name him and his brother for the murder to the Russian authorities. When Loris later does prove that there was a steaming affair between the ex-fiancé and his wife and the ex-fiancé shot at him first and he only returned the fire, Fedora confesses her love for Loris. Later their happiness is smashed in Switzerland, when they are informed that Loris’s brother has died in prison and also their mother has died of grief. Fedora is devastated by remorse and when Loris find out that it is Fedora, who has caused his brother’s imprisonment, he is not ready to forgive her, but wants to kill her. Fedora, however, makes it first and swallows poison, which shatters Loris.

The director of the Frankfurt performance was Christof Loy, whose Salome enchanted me a couple of months ago in the Finnish National Opera. This time both set design and costume design were more traditional, but Loy informed about the happenings outside the main stage by videos and by using an additional small room behind the front stage. The videos unfortunately created some confusion in the sense that the leading lady had fallen ill, and they had not had time to shoot all the videos again, and therefore on occasion the Fedora on the stage and the Fedora on the video were a different person. But in the big picture both using the videos and the back space were successful solutions.

The opera itself is a bit dull. A couple of better-known arias, but mostly the music is rather ordinary and this direction did not raise it to master class.  

Svetlana Aksenova as Fedora was quite good, and so was Giorgio Berrugi as Loris Ipanov. The King Roger of the previous evening - Nicholas Brownlee – now sang the role of De Sirieux quite nicely. Anthony Robin Schneider also stood up in the small role of the coachman Cirillo.

 

Kuningas Roger Frankfurtin oopperassa, 13.5.2022

Yli kahden vuoden koronatauon jälkeen oli vihdoinkin aika päästä myös oopperamatkailemaan ulkomaille. Kun koronan vuoksi Karol Szymanowskin oopperan Kuningas Roger esitystä ensin siirrettiin vuodella eteenpäin Savonlinnan oopperajuhlilla ja sitten se peruttiin kokonaan, niin olihan se nyt lähdettävä katsomaan Frankfurtin oopperaan.

Eikä esitys millään mittapuulla ollut pettymys. Tosin en ole ikinä ollut Frankfurtin oopperassa niin tyhjässä katsomossa kuin tällä kertaa. Ehkä syynä oli se, että koronarajoitukset vieläkin vähensivät ihmisten intoa käydä oopperassa tai toisaalta saattoihan se olla niinkin, että tällainen hieman modernimpi musiikki ei houkuttele niin monia kuulijoita. Mutta toisaalta yleisö saattoi täten istua hieman väljemmin, mikä edelleenkin on koronaturvallisempaa, joten en valita.

Oopperan tapahtumat sijoittuvat 1700-luvulle ja se kertoo Sisilian kristitystä kuninkaasta Rogerista, jonka valtakunnassa on pakanuuden uskoa saarnaava paimen valloittamassa yhä enemmän kuulijoita. Myös kuningatar Roxane on kiinnostunut paimenen sanomasta. Kirkko ja osa kansasta kuitenkin vaativat kuningasta tuomitsemaan paimenen harhauskoisena ja Roger häilyy tuomitsemisen ja armahdusten välillä. Erilaisten kiemuroiden jälkeen Roxane seuraa paimenta ja Roger muuttuu myös. Ohjaaja Johannes Erath oli tietenkin Saksassa niin yleiseen tapaan tehnyt oopperasta modernin version, jossa aikakausi oli tehokkaasti häivytetty.  

Jo oopperan alku oli erittäin vaikuttava, kun pimeässä oopperasalissa alkoi kuulua kuoron kirkkolaulu. Minulla olisi varmaan kylmät väreet kulkeneet pitkin selkäpiitä, jollei muutama mattimyöhäinen olisi samanaikaisesti vielä rämpinyt katsomoon. Esirippu nousi vasta kuoron soolo-osuuden jälkeen ja silloin orkesterikin alkoi soittaa. Minusta yksi oopperan heikoista kohdista oli libretto; siinä oli ihan liikaa jorinaa virtaavista joista yms.

Sekä kuningas Rogerin esittäjä bassobaritoni Nicholas Brownlee että Roxanen esittäjä sopraano Jane Archibald olivat rooleissaan erinomaisia. Paimenen roolin laulaneesta tenori Gerard Schneiderista en niin paljon pitänyt, sillä hänestä mielestäni puuttui roolin vaatima karisma. Lisäksi tässä ohjauksessa hänestä oli tehty vähän lipevä hahmo, jonka lumovoimaan ainakin minun oli vähän vaikea uskoa.

Yksi teoksen vaikuttavimmista ansioista oli Joachim Kleinin valaistus. Se vaihtui ja eli musiikin mukaan ja todella lisäsi yhden lisätason esitykseen. Kun lavastus oli niin yksinkertainen kuin oli, niin ilman hienoa valaistusta esitys olisi jäänyt turhankin riisutuksi.

Myös Szymanowskin musiikki oli hienoa. En ole modernimman musiikin suuri ystävä, mutta tässä oopperassa oli tiettyjä kohtia, joissa olin todella vaikuttunut.  

 

King Roger in the Frankfurt Opera, the 13th of May, 2022

After over two years without trips to other countries to hear opera, it was high to head abroad to hear something special. Due to the pandemic the performance of Karol Szymanowski’s opera ”King Roger” was first postponed by a year and then completely cancelled at the Savonlinna Opera Festival, so I simply had to go and see it in the Frankfurt Opera.  

And the performance was by no means a disappointment. Though I have never before sat in such an empty audience in Frankfurt. Perhaps it was because the covid restrictions still diminished the eagerness of people to visit an opera or it may have been that not so many people simply are interested in this type of more modern music. But thanks to the limited number of people in the audience we were more easily able to keep safe distances, so I am not complaining.

The opera takes place in the 18th century Sicily and it tells about the Christian King Roger and how a pagan shepherd is gaining more and more followers in his kingdom. Queen Roxane is also interested in the message of the shepherd. The church and part of the people are strictly against of the shepherd and demand that Roger will condemn him for heresy. Roger himself is wavering between condemning the shepherd and pardoning him. After various twists and turns, Roxane follows the shepherd and King Roger is also transformed. However, director Johannes Erath had – as usual in Germany – made a modern version of the opera, where time and place were efficiently blurred.   

Already the beginning of the opera was impressive, when you could only hear the choir singing an ecclesiastical song in the dark opera house. I would most likely have had goosebumps, if some latecomers hadn’t just then staggered to their seats. The curtain rose only after the choir finished and the orchestra joined in. I have to admit that to me the libretto was one of the weak spots of the opera. I did not appreciate the endless babbling of rivers and running water.

Both King Roger (bass baritone Nicholas Brownlee) and Queen Roxane (soprano Jane Archibald) were excellent in their roles. I did not like tenor Gerard Schneider in the role of the shepherd that much, since he, in my opinion, lacked the charisma needed for the role. Besides, in this direction he had been made a bit sleazy, and thus his magnetic power did not seem that believable at least to me.

One of the most impressive features of the opera was the lightning design by Joachim Klein. It changed and lived with the music, and it really added another level to the performance. When the set design was as simple as it was, the whole opera would have been significantly blander without his magnificent lightning.

Szymanowski’s music was intriguing, too. I am not a huge fan of more modern music, but in this opera, there were times, when I was really impressed.

Helsingin Barokkiorkesterin äitienpäivän konsertti Musiikkitalossa, 8.5.2022

Helsingin Barokkiorkesterin äitienpäivän konsertti oli jälleen kerran todella mukava kokemus. Olen suuri Helsingin Barokkiorkesterin ystävä ja musiikkimaailma olisi todella paljon köyhempi ilman tätä orkesteria. Ensin näytti siltä, että Musiikkitalon konserttisali jäisi tällä kertaa puolityhjäksi, mutta niin se vain viime tingassa täyttyi, joten muutkin olivat löytäneet tämän mielenkiintoisen konsertin.

Konsertin solisteina olivat sopraano Liliya Gaysina ja viulisti/kontratenori Dmitry Sinkovsky, joista ainakin Sinkovsky on HeBo:n vakiovieras.  

Konsertin aloitti Gaysina Antonio Vivaldin In furore iustissimae iraella. Suorastaan upea esitys. Teos vaatii äärimmäistä äänen hallintaa vaikeissa kuvioissa, mutta Gaysina selvisi siitä upeasti.

Seuraavaksi esitettiin Johann Sebastian Bachin viulukonsertto g-molli (solistina Sinkovsky) ja cembalokonsertto D-duuri (solistina Aapo Häkkinen). Molemmista pidin, vaikka niissä ei tietenkään laulua ollut mukana.  

Viimeisenä varsinaisena numerona oli Georg Friedrich Händelin Il Duello amoroso, jossa Gaysina ja Sinkovsky esiintyivät yhdessä. Gaysinan sopraanoahan oli kuultu jo alussa, mutta nyt myös Sinkovsky lauloi. Hänelläkin on todella kaunis ääni, joten sitä oli ilo kuunnella.

Ylimääräisenä he lauloivat vielä Kleopatran ja Julius Caesarin dueton Caro! Bella! Più amabile beltà Georg Friedrich Händelin oopperasta Giulio Cesare. Aivan upea esitys sekä musiikillisesti että tulkintana. Ei siis ihme, että yleisön aplodeille ei meinannut tulla loppua.