Kansanradio Alminsalissa, 30.9.2022

Suomessa esitetään sunnuntaisin radiossa ohjelmaa nimeltä Kansanradio, johon kansan syvät rivit voivat soittaa mielipiteitään melkeinpä mistä tahansa. Itse en ole koskaan kuunnellut ohjelmaa, mutta tiedän sen olevan legendaarinen. Seppo Pohjola on nyt säveltänyt oopperan nimeltä Kansanradio, johon hän on lainannut mukaellen pätkiä ohjelmasta.

Ooppera kertoo 98-vuotiaasta Ailista, joka on muuttanut palvelutaloon. Hän muistelee elämäänsä ja kuuntelee Kansanradiota samalla kun hän tutustuu samassa palvelutalossa asuvaan vanhaan taiteilijamieheen ja he ystävystyvät. Aili ja hänen tarinassaan esiintyvät henkilöt ovat nukkeja (nukettajina Pia Kalenius ja Timo Väntsi) ja he eivät laula.

Kansanradioon soitettuja kommentteja laulavat sopraano Tiina Vahevaara, baritoni Sauli Tiilikainen ja tenori Aki Alamikkotervo.

Ooppera on todella hauska ja ehdottamasti näkemisen arvoinen, jos siihen jossain sattuu törmäämään. Puhelinsoitot on toteutettu lempeällä huumorilla ja Ailin tarina on liikuttava ja riemastuttavakin. Oikeastaan voisi sanoa, että oopperan teema on se, että elämää ei aina tarvitse ottaa niin vakavasti, vaan letkeydelle on aina jätettävä tilaa.

Radio for the People in the Alminsali stage of the Finnish National Opera, the 30th of September, 2022

In Finland there is a radio programme called “Kansanradio” (Radio for the People), where anybody can call about their views on just about any issue. I have never listened to it, but I know it to be legendary. Seppo Pohjola has now composed an opera called ”Radio for the People”, where he has adapted calls from the programme.  

The opera tells about the 98-year old Aili, who has moved to a nursing home. She reminisces about her life and listens to Kansanradio when getting to know an older artist from the same nursing home. They become friends. Aili and the people in her story are puppets (puppeteers Pia Kalenius and Timo Väntsi) and they do not sing.  

The comments called to the programme are sung by soprano Tiina Vahevaara, baritone Sauli Tiilikainen and tenor Aki Alamikkotervo.

The opera is really funny and definitely worth seeing, if you happen to bump into it somewhere. The calls are full of gentle humour and the story of Aili is touching and hilarious. You can basically say that the theme of the opera is that life is not always so serious and there should always be left some room for humour.

Taikahuilu Kansallisoopperassa, 28.9.2022

Wolfgang Amadeus Mozartin Taikahuilu on vuodesta toiseen yleisön suosikki monissa oopperataloissa. Itse en oikein enää jaksa sitä kuunnella, jollei luvassa ole poikkeuksellisen hieno solisti tai jotain muuta erityistä. Poikkeuksena Taikahuilu-väsymykseeni on ehdottomasti Berliinin Komische Operin tuotanto Taikahuilusta, joka nähtiin ensimmäisen kerran Kansallisoopperan lavalla keväällä 2016 ja on nyt uusintakierroksella. Näin sen nyt kolmannen kerran ja aina vain jaksan ihailla esitystä.

Jos nyt joku ei ole sattumalta vielä kuullut oopperan juonta, niin lyhykäisyydessään se on seuraava: Tamino rakastuu Paminaan, jonka äiti (Yön kuningatar) yrittää kaapata vallan Sarastrolta. Nuoripari joutuu erilaisiin koettelemuksiin, mutta saavat lopussa toisensa, Yön kuningatar häviää ja sivurooleissa olleet Papageno ja Papagenakin saavat toisensa.

Komische Operin tuotanto on rakennettu mykkäelokuvien tyyliin eli resitatiivit on jätetty pois ja niiden sijalla on puhekuplia. Lisäksi mukana on piirrostekniikkaa ja sarjakuvamaisuutta. Esitystä on vähän vaikea kuvailla ja se on parasta nähdä itse. Itse nautin suunnattomasti oivaltavista piirroksista ja teksteistä ja koko esityksen visuaalisuudesta – en kai muuten olisi sitä kolmea kertaa käynytkään katsomassa.

Taminon roolissa lauloi jälleen kerran Tuomas Katajala ja luonnollisesti esitys oli loistava. Minulle tärkeätä Taikahuilussa on myös Yön kuningatar, jossa toivon kuulevani voimakasta ja notkeaa äänenkäyttöä. Tällä kertaa roolin lauloi Anu Komsi ja olipa mielenkiintoinen esitys. Komsin ääni ei ole kovin voimakas, joten periaatteessa minun olisi pitänyt olla pettynyt, mutta Komsin tulkinta oli huikaisevan hieno. Hän sai kevyeen ääneensä sellaista pirullisuutta, että paremmasta ei ole väliä ja olin todella ihastunut hänen esitykseensä.

The Magic Flute in the Finnish National Opera, the 28th of September, 2022

Wolfgang Amadeus Mozart’s opera “The Magic Flute” is year after year a favourite among the public in many opera houses. I am a bit fed up with it unless there is an exceptionally good soloist singing or there is something else special in the production. The exception to my uninterest is the production of Berlin’s Komische Oper, which was first seen on the stage of the Finnish National Opera in the spring of 2016. I have now seen it three times and I continue to admire the production.

If somebody has somehow managed to miss the story of “The Magic Flute”, it is in short the following: Tamino falls in love with Pamina, whose mother (the Queen of the Night) tries to win over Sarastro. The young couple has to meet all kind of challenges, but in the end they get each other. The Queen of the Night loses the battle and in the side story Papageno and Papagena get each other, too.

This production of Komische Oper is created in the style of silent movies, which means that recitatives have been left out and instead of them speech bubbles are used. In addition to that there are drawings and comic book style in the opera. It is a bit difficult to describe the production, so it is best to see it. I enjoy tremendously the insightful drawings and the texts and the whole visuality of the production – easy to guess, of course, since I have seen it three times now.

The role of Tamino was sung by Tuomas Katajala – once again superbly. To me the second important role is that of the Queen of the Night, from whom I expect a strong and agile voice. This time the role was sung by Anu Komsi and it sure was an interesting performance. Komsi’s voice is not very strong, so in principle I should have been disappointed, but her interpretation was stunning. She managed to fill her voice with such diabolical tones that it couldn’t be beaten, and I absolutely loved her performance.

Aukio Espoon kulttuurikeskuksen Louhi-salissa, 27.9.2022

Jokaiselle blogiani lukevalle on varmasti tähän mennessä käynyt selväksi, että oopperoiden aiheet vaihtelevat todella paljon. Usein ne kertovat rakkaustarinan tai sukudraaman, mutta nykyoopperoissa varsinkin aihe voi vaihdella laidasta laitaan. Heiz-Juhani Hofmannin oopperan Aukio aiheena on kansannousu. Oopperan esitti Helsingin kamarikuoro Espoon kulttuurikeskuksen Louhi-salissa.

Ooppera kertoo usein toistuvan kansannousun tarinan. Alussa ihmiset innostuneina kokoontuvat mielenosoitukseen, myöhemmin osallistujien välillä alkaa syntyä kiistoja, mielenosoittajia vastaan hyökätään myös väkivaltaisesti ja lopulta se nujerretaan kunnes sykli alkaa taas alusta.

Sinänsä kansannousu aiheena on kiinnostava, ehkä sitä voi myös sanoa ikuisesti ajankohtaiseksi ja toisaalta ehkä sen vuoksi jopa hieman kuluneeksi. Hieman vanhemmat ihmiset ovat nähneet jo useita kansannousuja eri puolella maailmaa ja mahdollisesti jopa kyynistyneet niiden suhteen. Eikä Hofmannkaan sinänsä saa aiheesta mitään uutta ja raikasta esiin.

Hofmannin sävelkieli on minulle hieman vaikeaa. Ajoittain se on kiinnostavaa, mutta joskus näin musiikin peruskuluttajalle myös raskasta. Jos olisin ammattilainen ja tuntisin nykymusiikkia paremmin, se voisi olla huomattavasti antoisampaa. Tekstistä on ajoittain vaikea saada selvää, mutta onneksi toistoa on sen verran paljon, että tarinassa pysyy oikein hyvin kärryillä. Laulajista suurin suosikkini oli hienosti laulanut sopraano Linnéa Sundfær Casserly.

 

The Square in the Louhi Hall of the Espoo City Cultural Centre, the 27th of September, 2022

Anyone who has been reading my blog has by now noticed that the themes of the operas vary a lot. Often they tell a love story or some family drama, but especially in modern operas the themes can be just about anything. Heinz-Juhani Hofmann’s opera ”The Square” tells about an uprising. The opera was performed by the Helsinki Chamber Choir in the Louhi Hall of the Espoo City Cultural Centre.  

The opera tells the frequently rolling cycle of an uprising. In the beginning enthusiastic people gather to a demonstration, later the participants start to quarrel, the demonstrators are attacked also violently, and the uprising is finally crushed until the cycle starts from the beginning again.   

The theme of an uprising as such is interesting, perhaps eternally topical and maybe because of that a bit worn out. Slightly more mature people have already seen several uprisings all over the world and perhaps even become cynical about them. Unfortunately, Hofmann isn’t able to create anything new and fresh about the theme.  

Hofmann’s music is a bit difficult for me. At times it is interesting, but sometimes also heavy for such a standard music listener as I am. If I were a professional and listened more to modern music, the music might be more rewarding to me. It was occasionally difficult to understand the text, but fortunately there was a lot of repetition, which made it possible to follow the story. My favourite among the singers was soprano Linnéa Sundfær Casserly.

Sydämeni laulu Nurmijärven Monikko-salissa, 25.9.2022

Tänä vuonna on kulunut 150 vuotta kirjailija Aleksis Kiven kuolemasta ja sen kunniaksi Nurmijärvellä pidettävillä Syksy soi -festivaaleilla järjestettiin Sydämeni laulu – konsertti. Konsertissa kertoja (Jukka Rantamäki) kertoi Aleksis Kiven elämästä ja kertomuksen sekaan lomittui lauluja sekä instrumenttikappaleita. Konsertin nimi tulee Kiven runosta, josta kuultiin konsertissa neljän eri säveltäjän (Jean Sibelius, Aarre Merikanto, Einojuhani Rautavaara ja Kimmo Hakola) versiot.

Pidin konsertista kovasti ja siinä oli mielestäni kaksi kohokohtaa. Oma suosikkini Sydämeni lauluista oli ehdottomasti Einojuhani Rautavaaran laulu, jonka esitti Aleksi Matikainen. Toinen kohokohta oli nerokkaasti toteutettu ja siinä soitettiin peräkkäin Samuel Rinta-Nikkolan ja Einojuhani Rautavaaran versiot kolmesta kansanmusiikkikappaleesta: Närböläisten braa speli, Pirun polska ja Hypyt. Koska kappaleet soitettiin aina peräjälkeen, niin kuulijoilla on hieno mahdollisuus verrata niitä keskenään ja minusta se ainakin oli todella palkitsevaa.