tiistai 21. maaliskuuta 2017

Tuomarin vaimo Balderin salissa, 19.3.2017


TUOMARIN VAIMO

 

Riikka Talvitien säveltämä ooppera Tuomarin vaimo esitettiin muutaman kerran Balderin salissa Senaatintorin kupeessa. Esiintymispaikka oli hieman poikkeuksellinen eli suurehko huone, jossa oopperan esiintyjät soittivat ja lauloivat keskellä salia ja katsojat istuivat tuoleilla heidän ympärillään. Positiivisena puolena voi sanoa, että musiikin kuuli hyvin ja esiintyjien ilmeitä oli helppo seurata, mutta toisaalta välillä esiintyjät lauloivat selkä kohti osaa yleisöstä ja istumapaikasta riippuen jotakin jäi välillä näkemättä.

Ensimmäiset musiikin tahdit eivät kuulostaneet kovin lupaavilta, mutta onneksi melodisuuskin tuli alun jälkeen esiin. Roolitus oli todella loistava. Tuomarin roolin laulanut Juha Uusitalo on hyvässä vedossa ja oli hienoa kuulla häntä pitkästä aikaa kaikkien terveysongelmien jälkeen. Hän omaksui sekä äänellään että olemuksellaan tuomarin osan. Tuomarin vaimon roolissa Tuuli Lindeberg lauloi jälleen kerran upeasti ja hän teki henkilöstä hyvin uskottavan. Ja hienosti lauloivat myös Tuula Paavola ja Saara Kiiveri omissa rooleissaan.

Minut ooppera sai miettimään perheen sisäisiä jännitteitä ja kommunikointia sekä sen vaikeutta; kuinka helppoa on puhua toisen ihmisen ohi ja ymmärtää tai haluta ymmärtää asioita väärin – eikä tietysti vain perheessä vaan koko maailmassa. Ohjaaja Teemu Mäki halusi puolestaan korostaa aiheena terrorismia ja väkivaltaa, minkä vuoksi toinen näytös alkoi valitettavan pitkällä videoesityksellä terrorismista. Pätkä oli mielestäni katsojien aliarvioimista; vähemmälläkin korostamisella asia olisi käynyt selväksi.

Mukavana yksityiskohtana illasta voi myös mainita väliaikatarjoilun. Oopperan ensimmäinen näytös päättyi päivälliseen, jolla tarjottiin keittoa ja lipun hintaan kuului samaista purjoperunakeittoa myös katsojille! Todella kiva idea ja keittokin oli oikein hyvää.

Balderin sali


Video


Purjoperunakeitto





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti