Nyt on vuosi
takana bloggausta oopperasta (täysin muitakaan musiikkiteatterin muotoja
unohtamatta) ja paljon on ihania muistoja kertynyt. Olen vuoden mittaan nähnyt
upeita esityksiä ja fantastisia solisteja; välillä olen hihitellyt esityksissä,
toisinaan taas nieleskellyt kyyneliä. Ehkäpä vuoden voi kiteyttää ilmajokelaisen
teepaidan tekstiin: ”Kaikki muu on turhaa paitsi ooppera”.
Uuden blogivuoden
aloitin Opera Boxin vanhalla tutulla Sevillan parturilla Aleksanterin
teatterissa. Tällä kertaa oli kyseessä suomeksi esitetty Parturi, mikä tekikin
siitä aika veikeän; nykyään vanhoja klassikoita kuulee varsin harvoin enää
käännettynä Taikahuilua lukuun ottamatta. Tykkäsin suomalaisesta tekstistä
kovasti, joten kokemus oli positiivinen, vaikka yleensä kannatankin
alkukielisiä versioita.
Ohjaaja Ville
Saukkonen oli päättänyt laittaa teoksen oikein kunnolla överiksi. Jo alkusoiton
aikana Figaro onnistui silpomaan suuren joukon asiakkaitaan samalla kuin saksien
naksahtelu muodostui osaksi säestävän Sinfonietta Ariadnen soittoa. Figaron
roolissa esiintynyt Markus Nieminen saikin esitellä komediallisia kykyjään
oikein olan takaa. Jatkossa vauhti näyttämöllä vain kiihtyi: lavalla
esiintyivät sekä espanjalaiset jalkapallofanit, Keihäsmatkojen turistit että
lääkepöhnässä oleva potilaskin. Osa oivalluksista oli oikein hauskoja, osa taas
meni yleisen kohelluksen piikkiin.
Laulullisesti
ilta oli hieman epätasainen. Rossinin kuviot vaativat ääneltä aikamoista
notkeutta ja toisilla sitä on enemmän kuin toisilla. Eniten nautin Bertan
roolissa esiintyneen Reetta Haaviston laulusta; se oli komeaa kuultavaa. Odotin
kiinnostuksella myös Essi Luttisen esiintymistä Rosinana, mutta rooli ei ehkä
ollut hänelle aivan sopiva. Toki Luttinen kaikki kuviot lauloi, mutta ehkä
rooli ei hänen äänelleen ole paras mahdollinen, sillä jotain tuntui puuttuvan. Muistelin
välillä kaiholla alkuvuodesta näkemääni Rosinaa, Victoria Yarovayaa, joka
suorastaan säteili roolissa.
Ehkäpä oopperan
parasta antia oli tällä kerralla Hanna Hakkaraisen suunnittelemat puvut ja
Miika Heikkisen maskeeraus. Niissä oli mielikuvitus päästetty valoilleen ja
visuaalinen vaikutelma oli pirteä ja mukaansatempaava.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti