L'Africaine Frankfurtin oopperassa, 31.3.2018

Aiemmin kävin säännöllisesti työn puolesta Frankfurtissa ja useimmiten tuli silloin poikettua myös iltaisin paikallisessa oopperassa, mutta nyt en ole enää useampaan vuoteen käynyt Frankfurtissa. Syksyllä Musiikkitalossa esitetyn Giacomon Meyerbeerin Pohjantähden jälkeen minun oli kuitenkin ihan pakko talviloman alkajaisiksi suunnistaa Frankfurtiin näkemään samaisen säveltäjän L’Africaine (Afrikatar). Frankfurtin oopperatalo ei ulkonäöllä hurmaa, mutta tilat kyllä sopivat oopperan esittämiseen.

L’Africainen juoni on varsinainen sekametelisoppa. Päähenkilö on Vasco da Gama, joka on rakastunut Inekseen, joka myös rakastaa Vascoa. Vascon joutuu vankilaan suututettuaaan  vallanpitäjät ja Ines pelastaa hänet vankilasta avioitumalla Vascon kilpailijan Don Pedron kanssa. Don Pedro lähtee Vasconkin halajamalle löytöretkelle mukanaan orja-Selika, joka – yllätys, yllätys – on myös rakastunut Vascoon ja on muuten afrikkalaisen kuninkaan tytär. Vasco seuraa Don Pedroa. Loppujen lopuksi (tässä välissä tapahtuu kaikenlaista ja mukana on paljon muutakin porukkaa) koko löytöretkeilijäjoukko tuhoutuu lukuun ottamatta Inesiä ja Vascoa. Vielä muutamien juonenkäänteiden jälkeen Selika auttaa heidät pakoon ja tekee itsemurhan. Kaikki tämä ahdettuna lähes viiteen tuntiin.

Frankfurtin versiossa juoni oli sijoitettu avaruuteen ja afrikkalaisista oli tehty sinisiä ulkoavaruuden olioita. Ihan ok se toimi, jos välillä unohti näkemänsä ja kuulemansa väliset ristiriidat (avaruuspuvut vs. aaltojen loiske merellä). Olen nähnyt Saksassa paljon hullumpiakin modernisointeja.

Meyerbeerin musiikki oli jälleen hienoa ja kävellessäni yöllä takaisin hotellille musiikki soi vielä täysillä päässäni. Pituudeltaan ooppera olisi tosin voinut ehkä olla vähän lyhempi, mutta  kaunista musiikki oli.

Lavastus ja puvustus sijoittuivat siis avaruuteen (molemmista vastasi Rainer Sellmaier) ja ne olivat molemmat sinänsä ihan onnistuneita. Tosin avaruusolioiden siniset trikoot eivät olleet kovin imartelevia kenenkään päällä.

Oopperan miehitys oli mahtava. Heikkoa lenkkiä ei juuri löytynyt. Pidin kovasti Inesin roolin laulaneesta Kirsten Mulliganista, mutta ehdottomasti suurin suosikkini oli Selikan roolin näyttämön sivusta laulanut Irene Roberts. Roolin varsinainen esittäjä Claudia Mahnke kun oli sairastunut, joten lavalla hänet korvasi Caterina Panti Liberovici (teki myöskin hienoa työtä) ja roolin siis lauloi Irene Roberts. Aivan käsittämättömän hienosti vielä lauloikin. Olin ihan haltioissani (ja niin oli muukin yleisö). Olen varma, että tämä ei jää hänen viimeiseksi Selikakseen.

Frankfurtin oopperatalo

Esiintyjät