keskiviikko 20. kesäkuuta 2018

La serva padrona (Piika emäntänä) Suomenlinnan Tenalji von Fersenissä, 15.6.2018


Onneksi Suomessa on Kansallisoopperan ja Savonlinnan oopperajuhlien lisäksi myös muita oopperaa tekeviä tahoja, sillä kumpikaan yllämainituista isoista tekijöistä ei ole tähän mennessä tuonut näyttämölle esim. vuonna 1781 ensi-iltansa saanutta Giovanni Paisiellon La serva padrona (Piika emäntänä) -oopperaa. Nyt – 237 vuotta tulevan keisari Aleksanteri I:n nimipäiväjuhlien jälkeen, joissa ooppera esitettiin ensimmäistä kertaa – tämä viehättävä pieni ooppera sai vihdoin Suomen ensiesityksensä Suomenlinnan Tenalji von Fersenissä. Paikan nimi on varsinainen nimihirviö, mutta itse tila oli todella tunnelmallinen (tiiliseinät, holvirakenne ja takorautaisissa suurissa kynttiläjaloissa palavat kynttilä).

La serva padrona on yksi niistä tarinoista, joita on säveltänyt oopperoiksi useampikin säveltäjä. Tunnetuin versio on varmaankin Pergolesin ooppera, joka muuten tänä vuonna esitetään Suomessa ainakin kaksi kertaa: elokuun alkupuolella se nähdään Limingalla ja elokuun loppupuolella puolestaan Freiburgin barokkiorkesteri esittää sen Helsingin Musiikkitalossa. Sitä voi tietysti ihmetellä, kuinka niinkin simppeli juoni on innostanut useita säveltäjiä, mutta maailmahan on merkillinen paikka.

Tarina kertoo Umbertosta, jolla on kaksi palvelijaa: Vespone ja Serpina. Umberto ei ole alkuunkaan tyytyväinen Serpinan työntekoon, vaan pitää tätä laiskana ja määräilevänä. Serpina kuitenkin haluaisi naimisiin Umberton kanssa ja juonimalla Vesponen kanssa saavuttaakin päämääränsä.

Ville Saukkosen ohjaus oli oikein onnistunut tällaiselle tarinalle. Pienellä lavalla sattui ja tapahtui, mutta tapahtumat oli rytmitetty kuitenkin helposti seurattaviksi.  

Pidin Paisiellon musiikista ja Aapo Häkkisen johtama orkesteri teki musiikille oikeutta. Solisteista Reetta Haavisto Serpinana oli mainio. Hänen laulunsa kuulosti hyvältä, mutta ennen muuta pidin hänen esiintymisestään. Mitkä mainiot ilmeet ja eleet! Antti Pakkanenkin esitti hyvin Umberton roolin, mutta itse nyt vain pidin Serpinasta enemmän. Jouni Bäckström oli aivan fantastinen Vesponena, vaikka hän ei laulanut sanaakaan. Hänen peruukkipäinen kilpaileva sulhasensa oli turkki päällä ripaskaa tanssiessaan (jaa, ehkä pitäisi sanoa ripaskaa elehtiessään) aivan hulvaton.

Tenalji von Fersen


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti