Onneksi Suomessa
on Kansallisoopperan ja Savonlinnan oopperajuhlien lisäksi myös muita oopperaa
tekeviä tahoja, sillä kumpikaan yllämainituista isoista tekijöistä ei ole tähän
mennessä tuonut näyttämölle esim. vuonna 1781 ensi-iltansa saanutta Giovanni Paisiellon
La serva padrona (Piika emäntänä) -oopperaa. Nyt – 237 vuotta tulevan keisari
Aleksanteri I:n nimipäiväjuhlien jälkeen, joissa ooppera esitettiin ensimmäistä
kertaa – tämä viehättävä pieni ooppera sai vihdoin Suomen ensiesityksensä
Suomenlinnan Tenalji von Fersenissä. Paikan nimi on varsinainen nimihirviö,
mutta itse tila oli todella tunnelmallinen (tiiliseinät, holvirakenne ja
takorautaisissa suurissa kynttiläjaloissa palavat kynttilä).
La serva padrona
on yksi niistä tarinoista, joita on säveltänyt oopperoiksi useampikin
säveltäjä. Tunnetuin versio on varmaankin Pergolesin ooppera, joka muuten tänä
vuonna esitetään Suomessa ainakin kaksi kertaa: elokuun alkupuolella se nähdään
Limingalla ja elokuun loppupuolella puolestaan Freiburgin barokkiorkesteri
esittää sen Helsingin Musiikkitalossa. Sitä voi tietysti ihmetellä, kuinka
niinkin simppeli juoni on innostanut useita säveltäjiä, mutta maailmahan on
merkillinen paikka.
Tarina kertoo Umbertosta,
jolla on kaksi palvelijaa: Vespone ja Serpina. Umberto ei ole alkuunkaan tyytyväinen
Serpinan työntekoon, vaan pitää tätä laiskana ja määräilevänä. Serpina
kuitenkin haluaisi naimisiin Umberton kanssa ja juonimalla Vesponen kanssa saavuttaakin
päämääränsä.
Ville Saukkosen
ohjaus oli oikein onnistunut tällaiselle tarinalle. Pienellä lavalla sattui ja
tapahtui, mutta tapahtumat oli rytmitetty kuitenkin helposti seurattaviksi.
Pidin Paisiellon
musiikista ja Aapo Häkkisen johtama orkesteri teki musiikille oikeutta.
Solisteista Reetta Haavisto Serpinana oli mainio. Hänen laulunsa kuulosti
hyvältä, mutta ennen muuta pidin hänen esiintymisestään. Mitkä mainiot ilmeet
ja eleet! Antti Pakkanenkin esitti hyvin Umberton roolin, mutta itse nyt vain pidin
Serpinasta enemmän. Jouni Bäckström oli aivan fantastinen Vesponena, vaikka hän
ei laulanut sanaakaan. Hänen peruukkipäinen kilpaileva sulhasensa oli turkki
päällä ripaskaa tanssiessaan (jaa, ehkä pitäisi sanoa ripaskaa elehtiessään) aivan
hulvaton.
 |
| Tenalji von Fersen |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti