Ensi kaudella
Kansallisoopperassa esitetään Jacques Offenbachin Hoffmannin kertomuksia, jossa
on mukana myös kanadalainen Measha Brueggergosman. Hän päätti myös
Kansallisoopperan tämän kauden konsertillaan ”The Many Sides of Measha”. Mukana
konsertissa oli myös musiikkiteatterin ammattilainen Fred Johanson, pianisti
Jukka Nykänen, Kansallisoopperan orkesteri ja kuoro.
Brueggergosman (huh,
taidanpa kutsua häntä jatkossa Meashaksi) tunnetaan kotimaassaan
crossover-taiteilijana ja se kyllä kävi selväksi illan aikana. Alussa Measha
lauloi muutaman ooppera-aarian ja totta puhuen en ollut kovin vaikuttunut. Ihan
kaunis äänihän hänellä sinänsä oli, mutta vibraatto oli niin voimakas, että
hyvä ettei hampaat tärisseet katsomossakin. Olinkin siis lähes helpottunut, kun
ooppera-aariat loppuivat siihen.
Illan hienoin
laulu Meashalta oli mielestäni negro spiritual Swing low. Hyvä sovitus ja
yhteistyö oopperan kuoron kanssa sujui mainiosti. Pidin myös ylimääräisenä
numerona esitetystä Leonard Cohenin Hallelujah’sta, vaikka kappale onkin kieltämättä
jo perin kulunut. Mutta eivät useimmat muutkaan kappaleet nyt järin tuoreita
olleet. Measha on kieltämättä kokenut esiintyjä ja hän osasi ottaa yleisönsä
hienosti. Kovin kummoisena oopperalaulajana en häntä kyllä pitäisi, vaan pikemminkin
viihde-artistina.
Miesäänenä
konsertissa mukana ollut Johanson oli ihan ok musikaalilaulaja, mutta ei hän
kyllä mitään suurta intohimoa herättänyt. Kansallisoopperan kuoro oli kuten
tavallista loistovedossa; tämä joukko vääntyy moneksi. Kansallisoopperan orkesterikin
sai hienon keveyden musiikkiin ja Nick Davies kapellimestarina pärjäsi ihan
hyvin.
Ja pianisti Jukka
Nykänen oli jälleen kerran aivan huikea. Sen lisäksi, että hän on loistava
pianisti, niin hän on myös armoton esiintyjäkyky, jonka näkeminen saa aina
hyvälle tuulelle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti