Georges Bizet’n
Carmen ei kuulu lempioopperoihini lähinnä siitä syystä, että se on todellista
vakiokauraa lähes kaikilla oopperanäyttämöillä. Oopperaa tuntematonkin ihminen
tunnistaa vähintään sen pari tunnetuinta aariaa. Mutta kun Operarte Ry ilmoitti
esittävänsä Carmen suviyössä –oopperan Kanneltalossa, niin idea kuulosti sen
verran kiinnostavalta, että innostuin ostamaan lipun.
Operarten esitys
oli klassistakin klassisempi ooppera kesäteatteriversiona. Punkkarityttö Carmen
seikkaili 1970-luvun suomalaisessa kesäyössä. Ja idea toimi!
Päivitetyssä
tarinassa punkkarityttö Carmen ihastuu armeijassa olevaan Jooseen, joka karkaa
kiltin tyttöystävänsä Mikaelan hoivista punkkarijoukon mukaan. Harmi vaan, että
Carmen ihastuu ja kyllästyy herkästi eli seuraavaksi hän rakastuu rokkari Esko
Milloon. Joose on mustasukkainen ja tässä versiossa loppuratkaisu on tutusta
traagisuudestaan huolimatta kivan yllättävä. Tosin oopperaystäväni, jonka
seurassa katsoin esityksen, huomautti minulle, että loppuratkaisun ei
ilmeisesti ollut kuitenkaan tarkoitus naurattaa.
Tässä
kesäteatterioopperassa oli paljon mukavia yksityiskohtia ja Juha Pikkaraisen
ohjaus piti sopivasti katsojien mielenkiintoa yllä. Itse hämmästelin sitä,
miten hienosti ooppera sopi myös punktyttöbändin esitykseen. Oopperaystäväni
puolestaan ihasteli, miten sattuvasti Vokswagen Kleinbus saatiin rakennettua
vain muutamasta olutkorista ja kuskilla oli kuulemma aivan oikeaoppinen
rattiotekin. Uskon asiantuntijaa. Hihittelin myös Esko Millon valomiekalle
taistelukohtauksessa, eikä tikoin käyty kaksintaistelukaan hassumpi ollut.
Työryhmä vastasi
puvuista ja lavasteista ja niukoista lavasteista huolimatta 1970-luvun Suomi
eli lavalla (taustalle heijastetut kuvat olivat osa lavasteita). Mirkka Saaren
hieno valaistus viimeisteli lookin.
Ooppera
esitettiin pianosäestyksellä ja Tiina Korhonen pianon ääressä teki mielettömän
hienon työn. Kolmannen näytöksen hienon alkusoiton soittivat vuorostaan todella
kauniisti Arttu Jauhiainen (huilu) ja Eetu Yrjänä (kitara).
Laulullisesti
esitys oli varsin vaihteleva. Eniten pidin Aapo Kilpelän Sunilasta (Zuniga).
Jotenkin sekä ääni että esiintyminen toimivat. Ronnie Karlssonin Esko Millo
(Escamillo) oli parhaimmillaan hänen kuuluisimmassa, toreadorin aariassaan,
mutta ihan mukavasti muukin osuus sujui. Viivi Tulkki Merjana (Mercedes)
kuulosti myös oikein hyvältä. Epätasaisesta laulusta huolimatta esitys oli
ehdottomasti hintansa väärtti ja toivottavia katsojia riittää tuleviinkin
esityksiin, joita on vielä kolme jäljellä (lippuja myy www.lippu.fi).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti