Hugenotit Unkarin kansallisoopperassa Budapestissä, 25.1.2019

Alan olla melkoisen hurahtanut Giacomo Meyerbeerin oopperoihin ja nyt onnistuin aikatauluttamaan itselleni käynnin Budapestiin katsomaan Hugenotit. Hugenotit valmistui vuonna 1836 Eugène Scriben librettoon, jota Émile Deschamps vielä vähän muokkasi.  

Oopperan taustatarina on synkkä tositarina eli vuonna 1572 tapahtunut verilöyly, jossa katoliset joukot surmasit tuhansia protestanttisia hugenotteja Pariisissa. Satojen vuosien takaiset tapahtumat voisivat tuskin olla vähemmän ajankohtaisia tänäkään päivänä vaikka kuinka yrittäisivät, kun ajattelee lukuisia julmia terroritekoja, joita tapahtuu melkein päivittäin eri puolilla maailmaa – otetaan nyt yhtenä esimerkkinä vaikka sunnien ja shiiojen väliset väkivallanteot useissa eri maissa.

Oopperan taustatarinan mukana elää myös kuvitteellinen rakkaustarina. Katolinen Valentine on oopperan alussa kihloissa Neversin kreivin kanssa (myös katolinen). Kuningattaren käskystä hän kuitenkin purkaa kihlauksen, sillä kuningatar Marguerite haluaa hänen menevän naimisiin Raoul de Nangisin, protestantin, kanssa lähentääkseen eri uskontokuntia keskenään. Valentine on rakastunut Raouliin, joten tämä sopii hänelle. Raoul on nähnyt Valentinen aiemmin ohimennen ja myöskin rakastunut häneen, vaikka ei tiedäkään, kuka nainen on. Nähtyään kuitenkin Valentinen yhdessä Neversin kanssa, hän luulee heidän olevan rakastavaisia ja kieltäytyy hurjistuneena avioliitosta. Vasta kun Valentine paljastaa katolisten aikeet surmata Raoul, tämä uskoo Valentine rakkauteen, mutta silloin nainen on jo naitettu Neversille. Raoul ja Valentine saavat hieman liian myöhään tietää katolisten suunnittelevan protestanttien joukkomurhaa voidakseen estää sen. Koska Nevers on tällä välin kuollut puolustaessaan protestantteja, Raoulin uskollinen palvelija Marcel vihkii heidät - naisen käännyttyä protestantiksi - avioliittoon juuri ennen kuin verenkiihkoinen katolinen joukko surmaa heidät.

Pidin todella paljon oopperan lavastuksesta (Balász Horesnyi). Katosta laskeutuvat ja sinne nousevat seinämät ja suurikirjaimiset tekstit olivat mainio risteymä modernia aikaa ja vanhanaikaisia kuvia. Lavastus vei niin mukanaan, että melkein jäi huomaamatta, että koko oopperassa oli vain yksi huonekalu: kuningattaren tuoli. Lavastuksen vaikuttavuutta korosti myös valaistus, jonka suunnittelijaa ei käsiohjelmassa erikseen kerrottu.

Puvustus (Yvette Alida Kovács) oli tehty epookkiin niin, että katoliset olivat pukeutuneet valkoisiin vaatteisiin ja protestantit mustiin. Ratkaisu toimi todella hyvin ja korosti eri uskontoryhmien välistä konfliktia ja jopa heidän ajattelutapojensa eroa (ts. nautinnonhaluiset katoliset vs. ahdasmielisemmät protestantit).

János Szikoran ohjaus oli kokonaisuudessaan onnistunut, mutta erityisen hieno oli mielestäni oopperan loppukohtaus. Valtavat kirjaimet, jotka muodostivat sanan ARMO, kaatuivat näyttämölle ja hajosivat palasiksi ikään kuin korostaen armon puutetta ihmiskunnan loputtomissa sodissa.  

Meyerbeerin musiikki tässä oopperassa on suorastaan jumalallisen kaunista. Upeiden joukkokohtauksien lomassa on vaikuttavia suvantokohtia, jossa lauletaan vain yhden instrumentin säestyksellä (tai jopa ilman säestystä). Vaikka ooppera väliaikoineen kesti neljä tuntia, niin kyllästymään ei todellakaan päässyt, sillä musiikki ei päästänyt otteestaan. Minulle oopperan punaiseksi langaksi muodostui virsi ”Jumala ompi linnamme”, jota eri sanoilla laulettiin pitkin oopperaa, mukaan lukien järkyttävä loppu, jossa joukko kirkkoon paenneita naisia ja lapsia surmattiin ketään säästämättä.

Hugenotteja esitettiin alkuhuuman jälkeen varsin harvoin, kunnes se on viime vuosina kokenut jonkinlaisen renessanssin. Syyksi on useimmiten annettu se, että musiikki on vaativaa laulaa ja ei sitä nyt voi varsinaisesti kieltääkään. Useimmilta solisteilta vaadittiin sekä erittäin laajaa äänialaa että kysyä laulaa aikamoisia kuvioita. Mutta Budapestissä oli saatu kokoon huippujoukko solisteja, joista mainitsen tässä vain muutaman. Klára Kolonits kuningatar Margueritena oli todellakin joukon kuningatar. Roolin loputtomilta tuntuvat upeat korkealla liitävät kuviot syntyivät ilman minkäänlaisia ponnisteluja. Ei todellakaan ole ihme, että hän sai illan suurimman aplodit. Käsittämättömän upea esitys! Neversin kreivin roolin laulaneella Sándor Csaballa oli ihanan lämmin baritoni, jota oli ilo kuunnella. Hänellä oli myös joukon paras ranskan ääntämys, vaikka ei muitakaan esiintyjiä voinut huonosta ranskasta syyttää. Hienon roolin teki myös oopperassa mukana ollut Marcelin roolin laulanut Petri Lindroos. Kun hän tuohtuneena esitti protestanttien taistelulauluja, niin todella tunsi olevansa 1500-luvun Ranskassa.

Budapestin oopperan orkesteri suoriutui raskaasta ja vaativasti urakasta kapellimestari Oliver von Dohnányin johdolla hienosti. Musiikki oli niin vaihtelevaa, että se ei taatusti ole helppoa orkesterillekaan, kun keskittymisen on oltava herpaantumatonta. 

Kaiken kaikkiaan on siis pakko sanoa, että Hugenotit oli todellinen elämys ja käyn varmasti katsomassa sitä muulloinkin, kun se sattuu sopivasti kohdalla, niin vaikuttaa sen musiikki oli.