Kaksi bassoa Tapiolasalissa 27.1.2019

Kun viime vuoden lokakuussa Aleksanterin teatterissa esitettiin Giuseppe Verdin Don Carlosta, Timo Riihosen piti laulaa kuningas Filipin rooli, mutta hän oli flunssassa ja tyytyi vain näyttelemään roolin. Siispä odottamani Jaakko Ryhäsen Suurinkvisiittorin ja Riihosen kuningas Filipin duetto jäi kuulematta. Saadakseni mahdollisuuden korjata tilanne, ostin samalta istumalta lipun näiden kahden basson tammikuun yhteiskonserttiin (Kaksi bassoa – sukupolvet kohtaavat) Tapiolasaliin. Ja hyvä, että ostin.

Ryhäsen ja Riihosen hyvin sujuvan yhteispelin huomasi jo heidän ensimmäisestä numerostaan Aulis Sallisen Vestmanviikin balladista (oopperasta Punainen viiva). Koko esitys leikitteli hauskasti ennakkoasetelmalla vanhemmasta mestarista (Ryhänen) ja nuoremmasta oppipojasta (Riihonen).  Konsertin alkuosa keskittyi suomalaisiin lauluihin (Toivo Kuula, Oskar Merikanto). Osien välissä säestäjä, pianisti Marko Hilpo soitti Brahmsia: kaunista, mutta vähän täyttömusiikin oloista tällä kertaa.

Toinen osa oli omistettu oopperalle. Kaksi numeroa oli minun odotuslistallani ykkössijalla. Ikisuosikkini Greminin aaria Tsaikovskin oopperasta Jevgeni Onegin esitti Riihonen. Hieman harmitti, sillä olin niin toivonut esittäjäksi Ryhästä. Greminin aaria vaatii mielestäni syvyyttä ja kypsyyttä, jota ajattelin löytyvät runsaasti Ryhäseltä. Riihosen Gremin oli vielä ehkä vähän kevyt, joskin hyvin hän lauloi. Odotan mielenkiinnolla, miltä hänen Gremininsä kuulostaa joskus 15-20 vuoden päästä.

Toinen odottamani numero oli juuri yllämainittu Don Carlos (tai oikeammin Don Carlo, koska versio oli italiankielinen). Ensin Riihonen lauloi Filipin monologin. Niin kaunista! Ja sen jälkeen tuli loppuhuipennuksena Filipin ja Suurinkvisiittorin duetto. Hieman balsamia viime lokakuun pettymyksen haavoihin, joskin täytyy todeta, että Ryhänen oli lokakuussa duetossa vielä parempi kuin nyt.

Bassot lauloivat vielä yhden ylimääräisen numeron – Oskar Merikannon Elämälle. Parhaimmillaan bassomestarit olivat konsertissa laulaessaan yhdessä. Molemmat ovat hyviä esiintyjiä ja kummankin bassoa kuuntelee ilokseen. Ryhäsen ääni on ällistyttävän hyvässä kunnossa hänen ikänsä huomioiden, joskin sunnuntaina hänellä taisi olla pientä flunssanpoikasta. Riihonen taas jatkaa kunniakkaasti lahjakkaiden suomalaisbassojen poluilla. Toivottavasti minulla on mahdollisuus kuulla häntä myös tulevaisuudessa, sillä hänellä on komea ääni, jonka kehittymistä olisi mielenkiintoista seurata.