Yleensä Fancis
Poulencin oopperatuotannon sanotaan olevan varsin kaksijakoinen: osa
oopperoista on suorastaan absurdeja ja osa taas käsittelee varsin
syvällisestikin uskoa. Tukholman Kuninkaallisessa oopperassa näkemäni
Karmeliittojen keskusteluja kuuluu jälkimmäiseen ryhmään.
Oopperan juoni
perustuu tositarinaan: joukkoon karmeliittanunnia, jotka vain kymmenen päivää
ennen Robespierren kuolemaa Ranskan vallankumouksen viimeisinä päivinä
tuomitaan kuolemaan ja teloitetaan. Oopperassa aatelistyttö Blanche liittyy
karmeliittoihin vallankumouksen alkuaikoina ja paettuaan välillä luostarista,
liittyy muiden nunnien seuraan juuri ennen teloituksen toimeenpanoa.
Johanna Garpen
ohjauksessa oli vahvalle tarinalle annettu tilaa ja lavastus (Per A. Jonsson)
oli minimoitu ja kun pääosien esittäjät olivat nunnia, niin puvustuskin (Nina
Sandström) oli pääosin yksinkertaista. Pidin Garpen ohjauksesta, joskin välillä
hieman häiriinnyin nunnien suurieleisistä rukouksista; enpä usko että
1700-luvun karmeliittaluostarissa rukoukset olivat kuin tanssin koreografiaa.
Ja moderneihin vaatteisiin pukeutuneen rahvaan tunkeutuminen nunnien keskelle
pidätyshetkellä oli myös varsin erikoinen kohtaus.
Musiikillisesti
teos oli varsin mielenkiintoinen. Välillä tarina vei niin vahvasti mukanaan,
että musiikki jäi lähes sivuosaan, mutta ajoittain musiikki oli erittäin
vaikuttavaa. Oopperan tunnetuin kohtaus on tietenkin loppu, jossa nunnat –
laulaen Salve Reginaa yksi toisensa jälkeen kuolevat luoteihin. Vaikuttava
kohtaus.
Oopperan solistit
olivat myös erittäin hyviä. Vanhan priorittaren roolin rautaisella
ammattitaidolla lauloi Anne Sofie von Otter. Ei voi kuin ihailla hänen ääntään
ja esiintymistään kuolevana luostarin johtajana. Toinen erityisen hienon
vaikutuksen tehnyt solisti oli Sisar Constancen roolin laulanut Sofie Asplund.
Hänen äänensäkin oli kaunis, mutta erityisen mielenpainuva oli hänen
esityksensä syvästi uskovana, positiivisena luostarisisarena.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti