perjantai 31. tammikuuta 2020

Avec Patrick Suomen Kansallisoopperassa 28.1.2020


Kansallisoopperassa on tälläkin kaudella esitetty muutama erillinen konserttiesitys. Syksyllä laulamassa kävi Camilla Nylund ja nyt tammikuussa oli konertti, jonka teemana oli ranskalainen musiikki. Vierailevana kapellimestarina oli Patrick Fournillier, jonka mukaan konsertti oli myös saanut nimensä (Avec Patrick).

Ensimmäisenä kansallisoopperan orkesteri soitti Gabriel Faurén Pelléas ja Mélissanden. Tämän esityksen aikana vielä ihmettelin mielessäni, kuinka teoksen oli tarkoitus osua ohjelmalehtisen kuvaukseen poikkeavasta ranskalaisesta ohjelmistosta, joka ei olisi kevyttä ja kuulasta. Musiikki oli toki ihan kaunista, mutta ainakin minun mielestäni vielä kovasti tyypillisen ranskalaista.

Mutta illan toinen teos Albert Roussellin kolmas sinfonia oli tyyliltään selkeästi erilainen. Siinä oli enemmän töminää ja turinaa. Jopa minä, joka en kuitenkaan ole mikään intohimoinen baletin ystävä, huomasin useammassakin kohdassa ajattelevani, että tästä saisi oivaa musiikkia balettiin.

Se konsertin osuus, jota etukäteen eniten odotin, koitti väliajan jälkeen, jolloin oli vuorossa Francis Poulencin Gloria. Nyt mukaan liittyi myös Kansallisoopperan kuoro ja solisti Anu Komsi. Jos Glorian kuvittelee olevan Bach-tyyppinen uskonnollinen teoksen, niin metsään menee. Oikeastaan esitystä kuunnellessä tulee mieleen, että Poulenc on saanut survottua teokseen aivan kaikkea mahdollista. En ehkä kutsuisi teosta loistokkaaksi, mutta kyllä siinä kiinnostavuutta on. Ja tietenkin kuoro ja illan solisti tekivät siitä hienon elämyksen. Anu Komsin äänessä oli upeaa volyymia ja väriä, joka kantoi jopa orkesterin takaa yleisöön. Ihan mukava konsertti-ilta siis kokonaisuutena. Yleisö tuntui pitävän esityksestä ja Fournillier palkitsi runsaat aplodit yhdellä ylimääräisellä eli Farandolella Georges Bizet´n L’Arlésiennesta.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti