Kaunis Helena Espoon Sellosalissa, 16.1.2020

Edellisen kerran kävin katsomassa Jacques Offenbachin opera buffan (tai operetin) Kaunis Helena pari vuotta sitten Istanbulissa ja tykästyin kovasti turkkilaisiin soleisteihin. Nyt Teatro Productions esittää kolme kertaa kyseisen teoksen uutena suomenkielisenä käännöksenä Espoon Sellosalissa.

Tarinassa Paris haluaa saada hänelle palkinnoksi luvatun Helenan ja osallistuu valeasussa visailuun, jonka hän voittaa. Helenan mies huijataan lähtemään matkalle ja Paris onnistuu viettelemään Helenan, joka kuvittelee kaiken tapahtuvan unessa. Helenan mies palaakin yllättäen kotiin ja Paris joutuu poistumaan. Loppujen lopuksi Paris palaa – jälleen valepuvussa – ja Helena lähtee hänen mukaansa.

Ohjaaja Ville Saukkonen oli siirtänyt tapahtumat Antiikin ajoista pohjoiseen Sportian valtakuntaan, kauneuskilpailujen ja visailujen aikaan, mikä sopi tähän teokseen ihan mukavasti. Osa tarinaan kirjoitetuista vitseistä oli vähän kulahtaneita, mutta kyllä sieltä muutama ihan oikeasti riemastuttava sutkaus löytyi. Ohjauksessa tehtiin lempeästi pilaa pohjoismaisesta urheiluhulluudesta ja roolihahmot oli viety kunnolla karikatyyreiksi. Ja mikäpä siinä. Jos ei alunperinkään odota vakavaa draamaa, niin kyllä tämä teosta voi ihan toimivana viihdehöttönä muun viihteen joukossa pitää.

Lavastemestari Antti Pylkkäsellä oli ollut varsin rajattu työmäärä, sillä lavastus koostui parista pylväästä, liikuteltavista seinäelementeistä ja muutamasta penkistä. Niistä sai kyllä yllättävän vaihtelevan taustan tarinalle rakennettua sängystä laivaan ja ”piilopaikkojakin” solisteille löytyi, kun tarina vaati olemaan näkymättömissä toiselle solistille. Puvustaja Riia Lampinen oli tehnyt oivaa työtä. Jotkut hahmoista oli asuiltaan hykerryttävän hauskoja ja kokonaisuus toimi.

Esityksen orkesterina toimi Teatro Ensemble, joka oli kuitenkin niin pienilukuinen, että jäin itse vähän kaipaamaan lisää tehoa (=soittajia) kunnon vauhdin aikaansaamiseksi. Kaunis Helena on kuitenkin varsin vauhdikas teos ja Saukkosen versiossa pannaan välillä kunnolla ranttaliksi. Silloin orkesterikin olisi voinut pauhata paremmin mukana, jos se olisi ollut vähän suurempi.

Sinänsähän teos sisältää paljon mukaansatempaavia lauluja, joten sopivan solistikunnan kohdalle sattuessa esitys voi olla todella hieno. Tällä kertaa minulla oli hieman vaikeuksia valita suosikkiani. Aki Alamikkotervo teki herkullisen roolin kuningas Menelaoksena ja hänen äänensäkin sopi rooliin erittäin hyvin. Pidin myös Kaisa Närerannan (Helenan) äänen sävystä kovasti. Pieniä kauneusvirheitä laulusta löytyi, mutta se saattoi mennä myös ensi-iltajännityksen piikkiin. Olisin mielelläni kuullut vähän selvemmin Oresteen roolin laulanutta Eeva Serdijieviä, mutta hän painotti laulujoensa sanoja niin erikoisesti, että en oikein tahtonut saada selvää sanoista enkä nuoteista. Hahmona hän kyllä oli mainio.

Erikoiskiitokset täytyy tällä kertaa antaa myös teoksen tanssijoille Oskari Kymäläiselle ja Isabella Nevanlinnalle. He toimivat mainiosti tarinan lisähenkilöinä, kalusteiden siirtäjinä ja hienona visuaalisena lisänä kauniisti ja ilmeikkäästi tanssien.