Kansanradio Alminsalissa, 30.9.2022

Suomessa esitetään sunnuntaisin radiossa ohjelmaa nimeltä Kansanradio, johon kansan syvät rivit voivat soittaa mielipiteitään melkeinpä mistä tahansa. Itse en ole koskaan kuunnellut ohjelmaa, mutta tiedän sen olevan legendaarinen. Seppo Pohjola on nyt säveltänyt oopperan nimeltä Kansanradio, johon hän on lainannut mukaellen pätkiä ohjelmasta.

Ooppera kertoo 98-vuotiaasta Ailista, joka on muuttanut palvelutaloon. Hän muistelee elämäänsä ja kuuntelee Kansanradiota samalla kun hän tutustuu samassa palvelutalossa asuvaan vanhaan taiteilijamieheen ja he ystävystyvät. Aili ja hänen tarinassaan esiintyvät henkilöt ovat nukkeja (nukettajina Pia Kalenius ja Timo Väntsi) ja he eivät laula.

Kansanradioon soitettuja kommentteja laulavat sopraano Tiina Vahevaara, baritoni Sauli Tiilikainen ja tenori Aki Alamikkotervo.

Ooppera on todella hauska ja ehdottamasti näkemisen arvoinen, jos siihen jossain sattuu törmäämään. Puhelinsoitot on toteutettu lempeällä huumorilla ja Ailin tarina on liikuttava ja riemastuttavakin. Oikeastaan voisi sanoa, että oopperan teema on se, että elämää ei aina tarvitse ottaa niin vakavasti, vaan letkeydelle on aina jätettävä tilaa.

Radio for the People in the Alminsali stage of the Finnish National Opera, the 30th of September, 2022

In Finland there is a radio programme called “Kansanradio” (Radio for the People), where anybody can call about their views on just about any issue. I have never listened to it, but I know it to be legendary. Seppo Pohjola has now composed an opera called ”Radio for the People”, where he has adapted calls from the programme.  

The opera tells about the 98-year old Aili, who has moved to a nursing home. She reminisces about her life and listens to Kansanradio when getting to know an older artist from the same nursing home. They become friends. Aili and the people in her story are puppets (puppeteers Pia Kalenius and Timo Väntsi) and they do not sing.  

The comments called to the programme are sung by soprano Tiina Vahevaara, baritone Sauli Tiilikainen and tenor Aki Alamikkotervo.

The opera is really funny and definitely worth seeing, if you happen to bump into it somewhere. The calls are full of gentle humour and the story of Aili is touching and hilarious. You can basically say that the theme of the opera is that life is not always so serious and there should always be left some room for humour.

Taikahuilu Kansallisoopperassa, 28.9.2022

Wolfgang Amadeus Mozartin Taikahuilu on vuodesta toiseen yleisön suosikki monissa oopperataloissa. Itse en oikein enää jaksa sitä kuunnella, jollei luvassa ole poikkeuksellisen hieno solisti tai jotain muuta erityistä. Poikkeuksena Taikahuilu-väsymykseeni on ehdottomasti Berliinin Komische Operin tuotanto Taikahuilusta, joka nähtiin ensimmäisen kerran Kansallisoopperan lavalla keväällä 2016 ja on nyt uusintakierroksella. Näin sen nyt kolmannen kerran ja aina vain jaksan ihailla esitystä.

Jos nyt joku ei ole sattumalta vielä kuullut oopperan juonta, niin lyhykäisyydessään se on seuraava: Tamino rakastuu Paminaan, jonka äiti (Yön kuningatar) yrittää kaapata vallan Sarastrolta. Nuoripari joutuu erilaisiin koettelemuksiin, mutta saavat lopussa toisensa, Yön kuningatar häviää ja sivurooleissa olleet Papageno ja Papagenakin saavat toisensa.

Komische Operin tuotanto on rakennettu mykkäelokuvien tyyliin eli resitatiivit on jätetty pois ja niiden sijalla on puhekuplia. Lisäksi mukana on piirrostekniikkaa ja sarjakuvamaisuutta. Esitystä on vähän vaikea kuvailla ja se on parasta nähdä itse. Itse nautin suunnattomasti oivaltavista piirroksista ja teksteistä ja koko esityksen visuaalisuudesta – en kai muuten olisi sitä kolmea kertaa käynytkään katsomassa.

Taminon roolissa lauloi jälleen kerran Tuomas Katajala ja luonnollisesti esitys oli loistava. Minulle tärkeätä Taikahuilussa on myös Yön kuningatar, jossa toivon kuulevani voimakasta ja notkeaa äänenkäyttöä. Tällä kertaa roolin lauloi Anu Komsi ja olipa mielenkiintoinen esitys. Komsin ääni ei ole kovin voimakas, joten periaatteessa minun olisi pitänyt olla pettynyt, mutta Komsin tulkinta oli huikaisevan hieno. Hän sai kevyeen ääneensä sellaista pirullisuutta, että paremmasta ei ole väliä ja olin todella ihastunut hänen esitykseensä.

The Magic Flute in the Finnish National Opera, the 28th of September, 2022

Wolfgang Amadeus Mozart’s opera “The Magic Flute” is year after year a favourite among the public in many opera houses. I am a bit fed up with it unless there is an exceptionally good soloist singing or there is something else special in the production. The exception to my uninterest is the production of Berlin’s Komische Oper, which was first seen on the stage of the Finnish National Opera in the spring of 2016. I have now seen it three times and I continue to admire the production.

If somebody has somehow managed to miss the story of “The Magic Flute”, it is in short the following: Tamino falls in love with Pamina, whose mother (the Queen of the Night) tries to win over Sarastro. The young couple has to meet all kind of challenges, but in the end they get each other. The Queen of the Night loses the battle and in the side story Papageno and Papagena get each other, too.

This production of Komische Oper is created in the style of silent movies, which means that recitatives have been left out and instead of them speech bubbles are used. In addition to that there are drawings and comic book style in the opera. It is a bit difficult to describe the production, so it is best to see it. I enjoy tremendously the insightful drawings and the texts and the whole visuality of the production – easy to guess, of course, since I have seen it three times now.

The role of Tamino was sung by Tuomas Katajala – once again superbly. To me the second important role is that of the Queen of the Night, from whom I expect a strong and agile voice. This time the role was sung by Anu Komsi and it sure was an interesting performance. Komsi’s voice is not very strong, so in principle I should have been disappointed, but her interpretation was stunning. She managed to fill her voice with such diabolical tones that it couldn’t be beaten, and I absolutely loved her performance.

Aukio Espoon kulttuurikeskuksen Louhi-salissa, 27.9.2022

Jokaiselle blogiani lukevalle on varmasti tähän mennessä käynyt selväksi, että oopperoiden aiheet vaihtelevat todella paljon. Usein ne kertovat rakkaustarinan tai sukudraaman, mutta nykyoopperoissa varsinkin aihe voi vaihdella laidasta laitaan. Heiz-Juhani Hofmannin oopperan Aukio aiheena on kansannousu. Oopperan esitti Helsingin kamarikuoro Espoon kulttuurikeskuksen Louhi-salissa.

Ooppera kertoo usein toistuvan kansannousun tarinan. Alussa ihmiset innostuneina kokoontuvat mielenosoitukseen, myöhemmin osallistujien välillä alkaa syntyä kiistoja, mielenosoittajia vastaan hyökätään myös väkivaltaisesti ja lopulta se nujerretaan kunnes sykli alkaa taas alusta.

Sinänsä kansannousu aiheena on kiinnostava, ehkä sitä voi myös sanoa ikuisesti ajankohtaiseksi ja toisaalta ehkä sen vuoksi jopa hieman kuluneeksi. Hieman vanhemmat ihmiset ovat nähneet jo useita kansannousuja eri puolella maailmaa ja mahdollisesti jopa kyynistyneet niiden suhteen. Eikä Hofmannkaan sinänsä saa aiheesta mitään uutta ja raikasta esiin.

Hofmannin sävelkieli on minulle hieman vaikeaa. Ajoittain se on kiinnostavaa, mutta joskus näin musiikin peruskuluttajalle myös raskasta. Jos olisin ammattilainen ja tuntisin nykymusiikkia paremmin, se voisi olla huomattavasti antoisampaa. Tekstistä on ajoittain vaikea saada selvää, mutta onneksi toistoa on sen verran paljon, että tarinassa pysyy oikein hyvin kärryillä. Laulajista suurin suosikkini oli hienosti laulanut sopraano Linnéa Sundfær Casserly.

 

The Square in the Louhi Hall of the Espoo City Cultural Centre, the 27th of September, 2022

Anyone who has been reading my blog has by now noticed that the themes of the operas vary a lot. Often they tell a love story or some family drama, but especially in modern operas the themes can be just about anything. Heinz-Juhani Hofmann’s opera ”The Square” tells about an uprising. The opera was performed by the Helsinki Chamber Choir in the Louhi Hall of the Espoo City Cultural Centre.  

The opera tells the frequently rolling cycle of an uprising. In the beginning enthusiastic people gather to a demonstration, later the participants start to quarrel, the demonstrators are attacked also violently, and the uprising is finally crushed until the cycle starts from the beginning again.   

The theme of an uprising as such is interesting, perhaps eternally topical and maybe because of that a bit worn out. Slightly more mature people have already seen several uprisings all over the world and perhaps even become cynical about them. Unfortunately, Hofmann isn’t able to create anything new and fresh about the theme.  

Hofmann’s music is a bit difficult for me. At times it is interesting, but sometimes also heavy for such a standard music listener as I am. If I were a professional and listened more to modern music, the music might be more rewarding to me. It was occasionally difficult to understand the text, but fortunately there was a lot of repetition, which made it possible to follow the story. My favourite among the singers was soprano Linnéa Sundfær Casserly.

Sydämeni laulu Nurmijärven Monikko-salissa, 25.9.2022

Tänä vuonna on kulunut 150 vuotta kirjailija Aleksis Kiven kuolemasta ja sen kunniaksi Nurmijärvellä pidettävillä Syksy soi -festivaaleilla järjestettiin Sydämeni laulu – konsertti. Konsertissa kertoja (Jukka Rantamäki) kertoi Aleksis Kiven elämästä ja kertomuksen sekaan lomittui lauluja sekä instrumenttikappaleita. Konsertin nimi tulee Kiven runosta, josta kuultiin konsertissa neljän eri säveltäjän (Jean Sibelius, Aarre Merikanto, Einojuhani Rautavaara ja Kimmo Hakola) versiot.

Pidin konsertista kovasti ja siinä oli mielestäni kaksi kohokohtaa. Oma suosikkini Sydämeni lauluista oli ehdottomasti Einojuhani Rautavaaran laulu, jonka esitti Aleksi Matikainen. Toinen kohokohta oli nerokkaasti toteutettu ja siinä soitettiin peräkkäin Samuel Rinta-Nikkolan ja Einojuhani Rautavaaran versiot kolmesta kansanmusiikkikappaleesta: Närböläisten braa speli, Pirun polska ja Hypyt. Koska kappaleet soitettiin aina peräjälkeen, niin kuulijoilla on hieno mahdollisuus verrata niitä keskenään ja minusta se ainakin oli todella palkitsevaa.

The Song of my Heart in the Monikko Hall in Nurmijärvi, the 25th of September, 2022

This year we celebrate the 150^th anniversary since the death of author Aleksis Kivi, and in honour of that the Nurmijärvi based festival “Syksy soi” organized a concert called “Sydämeni laulu” (The Song of my Heart). In the concert the narrator (Jukka Rantamäki) told the story of Aleksis Kivi’s life and in between the orchestra played pieces and soloists sang some songs. The name of the concert comes from the poem by Kivi, and in the concert we heard songs made to that poem from four different composers (Jean Sibelius, Aarre Merikanto, Einojuhani Rautavaara and Kimmo Hakola).

I liked the concert a lot and in my opinion it had two highlights. My favourite of the song ”Sydämeni laulu” was by Einojuhani Rautavaara, and it was sung by Aleksi Matikainen. The second highlight was the absolutely genius idea to play one after another two versions of the same song by different composers. The orchestra played both Samuel Rinta-Nikkola’s version and Einojuhani Rautavaara’s version of the folk songs “Närböläisten braa speli”, “Pirun polska” and ”Hypyt”. Since the pieces were played one after another, it gave the audience a great opportunity to compare them, and I at least found it very rewarding.

Juha Musiikkitalon Camerata-salissa, 24.9.2022

Leevi Madetojan oopperaa Juha ei ole ikuisuuksiin esitetty Suomessa, joten kun Duo Suokas Vasama esitti kyseisen oopperan melodraaman muodossa Musiikkitalon Cameratassa, niin olihan se pakko mennä katsomaan. Kyseessä olikin elämäni ensimmäinen melodraama. Ohjelmalehtisessä melodraaman kerrotaan olevan itsenäinen taidemusiikin muoto, jossa musiikki kannattelee ja johdattelee lausujan tulkitsemaa tekstiä tilanteesta ja tunnelmasta toiseen. Maria Suokas soitti Juhan musiikin pianolla (ja esiintyi joskus Marjana) ja näyttelijä-lausuja Tuukka Vasama esitti itse muut roolit (myös Marjan välillä).

Juha kertoo nuoresta vaimosta Marjasta ja hänen vanhemmasta aviomiehestään Juhasta. Marja on tyytymätön liittoonsa ja lähtee kiertelevän kauppamiehen Shemeikan mukaan huomatakseen myöhemmin, että tällä on tapana tuoda naisia kotiinsa ja hylätä heidän kesän jälkeen äitinsä palvelijoiksi. Marjakin synnyttää lapsen Shemeikalle ja katuu lähtöään tämän mukaan ja haaveilee paluusta Juhan luo ja oman talonsa emännäksi. Juha löytää Marjan Shemeikan luota ja pahoinpitelee miehen luultuaan tämän ryöstäneen vaimonsa. Kun hän kuulee Marjan lähteneen vapaaehtoisesti miehen mukaan, hän hukuttautuu.

Olisin tietysti mieluummin kuullut teoksen oopperana, mutta pidin kovasti myös Duo Suokas Vasaman esityksestä. Suokkaan soittama musiikki oli vahvaa ja värikylläistä ja olisi hienoa kuulla se myös orkesterille sovitettuna. Vasama taas oli erinomainen esiintyjä ja sai henkilöt elämään. Myös Dmitri Zudovin maalaukset, jotka vaihtuivat kohtausten mukaan loivat mukavan lisän esitykseen.

Voin ainakin tämän esityksen perusteella suositella Duo Suokas Vasaman tuleviakin melodraamoja ja vähän harmittelen, että en ole heidän aiempia esityksiään nähnyt.

Juha on the Camerata stage of the Helsinki Music Centre, the 24th of September, 2022

Leevi Madetoja’s opera ”Juha” has not been seen in Finland in a very long time, so when Duo Suokas Vasama performed it as a melodrama in the Camerata stage of the Helsinki Music Centre, I had to go and see it. It was my first melodrama, which added to the interest. In the programme leaflet melodrama is described as an independent form of art music, where music supports and leads the text interpreted by the reciter from one event and atmosphere to another. Maria Suokas played the music of Juha on the piano (and acted occasionally the role of Marja) and actor-reciter Tuukka Vasama acted the remaining roles (and occasionally also Marja).

”Juha” tells about a young wife Marja and her older husband Juha. Marja is not happy with her marriage and leaves with the wandering salesman Shemeikka only to notice later that he tends to take his women home to become his mother’s servants when he has grown tired of them. Marja gives birth to Shemeikka’s son and regrets leaving her home and dreams of returning back. Juha finds Marja and assaults Shemeikka, since he believes the man has kidnapped Marja. When he hears that Marja has left voluntarily, he drowns himself.

I would have preferred to hear the work as an opera, but I liked this melodrama also a lot. The music played by Suokas was powerful and colourful and it would be great to hear it also played by an orchestra. Vasama was a good actor, and he made the characters live. The paintings of Dmitri Zudov, that changed with each scene, also brought a nice addition to the performance.

I can, based on this performance alone, recommend Duo Suokas Vasama’s future melodramas and I am a bit sorry that I haven’t seen their previous works.  

Hortus Musicus Musiikkitalon Camerata-salissa, 18.9.2022

Helsingin Barokkiorkesteri toi Musiikkitalon Camerata-saliin virolaisen Hortus Musicus -yhtyeen 50-vuotiskonserttiinsa. Yhtyeen johtaja (viulu) Andres Mustonen kertoi konsertin aikana sekä esitetyistä kappaleista että hieman yhtyeen historiasta.

Konsertti oli jaettu useisiin jaksoihin, joissa esitettiin musiikki aina tietyn teeman alla. Mukana oli musiikkia eri puolilta maailmaa 1300-luvulta yhtyeelle sävellyttyihin nykypäivän säveliin. Osa kappaleista oli vauhdikkaita ja tanssillisia ja osa hartaita, uskonnollisia teoksia. Kappaleiden sanat oli painettu ohjelmalehteen, mutta osassa kappaleista pätkiä oli jätetty pois ja kappaleet eivät täysin muutenkaan edennneet järjestyksessä.

Solisteina kappaleissa toimivat sopraano Jaanika Kuusik, tenori Anto Õnnis, baritoni Tõnis Kaumann ja basso Riho Ridbeck, jotka Kuusikia lukuunottamatta soittivat myös jotain instrumenttia.

Voi sanoa, että konsertissa sai jonkinlaista kuvaa orkesterin laajasta ohjelmistosta ja musiikillisista vaikutteista. Pidin lähes kaikista kappaleista, mutta oma suosikkini oli kyllä Claudio Monteverdin Lamento della Ninfa vuodelta 1638. Kuusikin soolo teoksen alussa oli mykistävän upea ja muiden solistien hypnoottinen toisto – Miserella – oli komean kuuloista.

 

Hortus Musicus in the Camerata stage of the Helsinki Music Centre, the 18th of September, 2022

Helsinki Baroque Orchestra brought to the Camerata Stage of the Helsinki Music Centre the Estonian orchestra Hortus Musicus for their 50-year anniversary concert. The director (violinist) of the orchestra Andres Mustonen told during the concert both about the pieces they played and a little bit about the history of the group.

The concert was divided to several blocks, which were under one theme. They played music from the 14^th century to present day from different corners of the world. Some of the pieces were racy and suitable for dancing and some were ardent and religious. The lyrics were printed in the programme leaflet, but in some of the songs parts were left out in the performance and all did not go in the same order as in the leaflet.

The soloists of the evening were soprano Jaanika Kuusik, tenor Anto Õnnis, baritone Tõnis Kaumann and bass Riho Ridbeck, who - except Kuusik – also played some instruments.

It can be said that it was possible to get some kind of an idea of the vast programme and musical influences of the orchestra during the evening. I liked almost all of the pieces, but my favourite was Claudio Monteverdi’s “Lamento della Ninfa” from 1638. Kuusik’s solo in the beginning of the song was stunning and the hypnotic repetition of the word “Miserella” of the other singers during the song was mesmerizing.

Espanjalainen hetki Aleksanterin teatterissa, 11.9.2022

Ranskalaisen illan toinen ooppera oli Maurice Ravelin Espanjalainen hetki, joka kertoo kellosepän vaimosta, joka miehensä lähdettyä töihin, tapaa nuorta runoilija-rakastajaansa. Tosin tällä kertaa paikalle sattuu myös roskakuski ja pankkiiri. Runoilija piiloutuu kaappikelloon ja vaimo houkuttelee roskakuskin siirtelemään kaappikelloja huoneesta toiseen ja yrittää sillä välillä leikitellä runoilijan kanssa, vaikka tämä näyttääkin käyttävän aikaansa lähinnä kauniiden säkeiden lausumiseen. Myös pankkiiri piiloutuu kaappikelloon ja juuttuu sinne. Vaimoparka ei tahdo löytää rauhallista hetkeä lemmenleikkeihin ja lopulta iskee silmänsä myös roskakuskiin. Ja vihdoin myös aviomies saapuu paikalle.

Ville Saukkosen ohjaus oli leikkisä, absurdi ja paljasta pintaakin näkyi (esitys oli K-18). Esiintyjät suorastaan heittäytyivät antaumuksella rooleihinsa ja yleisöllä oli hauskaa. Voi sanoa, että jokaisella esiintyjällä oli oma tähtihetkensä, mutta tietenkin oopperan keskushahmo oli Angelika Klas vaimona.

Pidin esityksestä kovasti. Se oli mukavan rentouttava ja hauska teos viikonlopun virkistykseksi.

The Spanish Hour in the Alexander Theatre, the 11th of September, 2022

The second opera of the French Evening was Maurice Ravel’s “The French Hour”, which tells about the wife of a clockmaker, who after her husband has left for work, meets her young poet lover. But this time also a garbage collector (in the original story a muleteer) and a banker come to the house at the same time. The poet hides in a clock and the wife asks the garbage collector to move clocks from one room to another and tries in the meantime play with the poet, though he seems to be more interested in quoting poetry to her. The banker also hides in a clock and gets stuck in it. The poor wife doesn’t seem to find any calm moment for lovemaking and finally gets interested in the garbage collector, too. In the end the husband comes back home.

Ville Saukkonen’s direction was playful, absurd and some naked butts were also seen (the performance as for above 18 years only). The performers clearly put their souls in the performance and the audience had fun. You can say that everybody had their moment of glory, but of course, the main spotlight was on Angelika Klas as the wife.

I liked the opera a lot. It was a nicely relaxing and entertaining opera for weekend fun.

Matruusiparka Aleksanterin teatterissa, 11.9.2022

Jokainen suomalainen oopperan ystävä on varmasti todella iloinen siitä, että Opera Box on olemassa, sillä se tuottaa tasaiseen tahtiin mielenkiintoisia teoksia yleisön nähtäville. Nyt he järjestivät ns. Ranskalaisen illan Aleksanterin teatterissa, johon kuului kaksi ranskalaista pienoisoopperaa.

Ensimmäisena esitettiin Darius Milhaudin Matruusiparka, joka kertoo viisitoista vuotta sitten kadonneesta merimiehestä, jonka köyhyyden vuoksi prostituoiduksi ryhtynyt vaimo, odottaa häntä edelleen takaisin ja toivoo miehen rikastuneen poissaolonsa aikana. Kun mies sitten palaa kotiin ja haluaa valepukuun pukeutuneena testata vaimoaa, tämä surmaa miehen nähtyään hänellä runsaasti aarteita.

Ville Saukkosen ohjaus oli värikäs, verinen ja toi esille teoksen ranskalaisen hengen. Laura Pyrrö matruusin vaimona teki kelpo esityksen ja loppukohtaus jäi todella mieleen.

The Poor Sailor in the Alexander Theatre, the 11th of September, 2022

Every Finnish friend of opera must be grateful that Opera Box exists, since it produces one after one interesting works to the Finnish opera scene. This time they organized a so called “French Evening” in the Alexander Theater, where two short French operas were shown.

The first of them was Darius Milhaud’s “The Poor Sailor”, which tells about a sailor who disappeared 15 years ago and whose wife, who has become a prostitute because of poverty, is still waiting for him and hopes that he has become rich during his absence. When the husband returns and wants to test his wife in disguise, she kills him after she has seen his riches.

Ville Saukkonen’s direction was colourful, bloody and brought out the French spirit of the opera. Laura Pyrrö as the wife of the sailor did well and the final scene was surely etched to the spectators’ minds.

Minnan taivas Kuopion musiikkikeskuksessa, 10.9.2022

Olen tähän asti pitänyt oopperaa varsin mainosvapaana alueena, sillä mainoksia on yleensä korkeintaan käsiohjelmassa. Mutta elokuvista tutut alkumainokset ja räikeä tuotesijoittelu on nyt sitten nähty myös oopperassa, kun Jukka Linkolan Minnan taivas esitettiin Kuopion musiikkikeskuksessa. Hieman erikoiselta se tuntui eikä tuotesijoittelua ollut edes yritetty tehdä luontevaksi osaksi oopperaa, mutta sponsorit toki saivat näkyvyyttä.

Minnan taivas kertoo kirjailija Minna Canthista, mutta ei hänen elämästään, kuten yleensä kirjoissa, näytelmissä ja oopperoissakin tavataan tehdä, vaan hänen elämästään kuoleman jälkeen taivaassa. Siellä hän tapaa muita elinaikansa kulttuurivaikuttajia (J.V. Snellman, Juhani Aho, Venny Soldan-Brofeldt jne) ja seikkaileepa taivaassa kolme astraaliakin.

Oopperan musiikista pidin, mutta jälleen kerran libretto (ohjaaja Veera Airas) oli luvattoman heikko. Väkisin väännetty riimitys useimmiten tuhoaa minkä tahansa tarinan. 3D-videointia  oli käytetty oopperassa erittäin taitavasti ja pukusuunnittelu (Katri Niskanen, Hanna Kettunen ja Laura Vilagi) oli onnistunutta.

Minna Canthin roolissa laulanut Marjukka Tepponen oli erinomainen, mutta hienosti lauloivat myös jo eläkkeelle jääneet Esa Ruuttunen (J.V. Snellman) ja Marjatta Airas (Venny Soldan-Brofeldt). Sinänsä ooppera oli siis positiivinen kokemus ja kyllä yhden Kuopion matkan arvoinen ja onhan se toki jonkinmoinen ohjelmanumero muistella kökön tekstin pahimpia hirvityksiä oopperan jälkeenkin.  

Minna's Heaven in the Kuopio Music Centre, the 10th of September, 2022

I have so far thought that opera is relatively advertisement free, since you usually see advertisements maximum only in the programme leaflet. But I have now seen both the advertisement films before the performance (so familiar from cinema!) and blatant product placement in Jukka Linkola’s opera “Minna’s Heaven” in the Kuopio Music Centre. It felt a bit odd, and no effort was made to camouflage the product placement somehow as a smooth part of the opera, but of course the sponsors got what they had paid for.

”Minna’s Heaven” tells about the author Minna Canth, but not about her life as usually in books, plays or operas, but about her life after death in Heaven. There she meets some other important characters in the Finnish cultural life at her time, like J.V. Snellman, Juhani Aho and Venny Soldan-Brofeldt and there are even three astral spirits in the opera.  

I liked the music of the opera, but once again the libretto (director Veera Airas) was extremely weak. Forced rhyming normally destroys any story. 3D-projections were used very professionally, and costume design (Katri Niskanen, Hanna Kettunen and Laura Vilagi) was beautiful.  

Soprano Marjukka Tepponen, who sang the role of Minna Canth, was excellent and the retired singers: baritone Esa Ruuttunen (J.V. Snellman) and mezzosoprano Marjatta Airas (Venny Soldan-Brofeldt) sang also very well. The opera itself was a positive experience and worth a trip to Kuopio and it is, of course, also kind of entertaining to try to remember the most terrible rhymes of the libretto after the opera.

Karvalakkiooppera Alminsalissa, 9.9.2022

Kansallisoopperan Alminsalin vierailuesityksenä olleen Tapio Tuomelan Karvalakkioopperan juoni on suoraan Suomen historiasta ja teemana erittäin kiinnostava. Se kertoo, kuinka vuosia aiemmin voimalakäyttöön valjastetun Kemijokivarren asukkaat alkavat, petyttyään viivyttelyyn, vaatia luvattuja korvauksia lähettämällä lähetystön Helsinkiin päättäjiä tapaamaan. Korvauksia saadaankin matkan jälkeen, mutta nimellisiä. Pääjuonen rinnalla kulkee tarina pariskunnasta, jonka toinen osapuoli kipuilee lähetystöön osallistumisen kanssa ja kohtaa haamun menneisyydestä.

Vaikka itse oopperan teema on tärkeä ja aihe vakava, niin itse teosta en pitänyt mitenkään erityisen onnistuneena. Tärkeällä asialla olevan valtuuskunnan vastapainona poliittiset päättäjät esitettiin täysinä pelleinä (ministerit puettiin tutuihin ja presidentti oli alusvaatteisillaan), mikä mielestäni vesitti tarinan viestiä. Enkä myöskään oikein ymmärtänyt, miksi helsinkiläiset duunarit pantiin räppäämään kesken kaiken. Jotenkin tuli tunne, että oopperan aihe ja sen esittäminen eivät olleet tasapainossa keskenään. Tietenkin huumoria voidaan käyttää keventämään vakavaa aihetta, mutta nyt kyseessä ei niinkään ollut huumori vaan halpahintainen pilkkaaminen.

Taustalla pyörivistä dokumenttikuvista pidin ja ne sopivat tarinaan suurimman osan aikaa erittäin hyvin, joskin ne olisivat varmaan olleet helpommin seurattavissa, jos ne olisivat pyörineet vain orkesteriosuuksien aikana. Piijan haamu oli vähän erikoinen lisä oopperaan ja ei ehkä täysin hyvän maun mukainen. Esiintyjistä suosikkini oli kuitenkin Hanna Rantala Piijan roolissa.   

Fur hat opera on the Alminsali stage of the Finnish National Opera, the 9th of September, 2022

Tapio Tuomela’s opera ”Fur hat opera” was shown as a guest performance on the Alminsali stage of the Finnish National Opera. The story of the opera is a piece of Finnish history: after a dam was built to the river Kemi, the salmon fishers of the region were promised compensation, which delayed and delayed. Finally, they got fed up and sent a delegation to the capital city to meet politicians. They actually managed to get their compensation, though it was nominal. In addition to the main story, there was also a story of a couple, where the husband was conserned about joining the delegation and he meets a ghost from the past.   

Even though the theme of the opera is important and serious, I did not think the opera itself was very good. Contrary to the delegation members, the politicians were portrayed as pure clowns (the ministers wore tutus, and the president was in his underwear), which in my opinion weakened the message of the story. And I did not really understand, why the blue-collar workers in Helsinki were rapping in the middle of everything. Somehow I got a feeling that the theme of the opera and the opera itself were not in balance. Of course, it is possible to use humour to lighten a serious message, but in this case it was not really humour but cheap mockery.

The background documentary films I liked, and they mostly fitted the story very well, though it would probably have been easier to follow them, it they had run only during the orchestra pieces. The ghost of Piija was a bit unusual addition to the story and perhaps not fully good taste. However, my favourite singer was Hanna Rantala in the role of Piija.