Cantores Minores
esitti perjantai-iltana Helsingin Tuomikirkossa Johannes Brahmsin Ein deutsches
Requiemin. Solisteina esityksessä olivat sopraano Helena Juntunen ja baritoni
Tommi Hakala. Lohjan kaupunginorkesteria johti Hannu Norjanen.
Requiemista
muodostuikin oivallinen päätös työviikolle. Tuomiokirkon akustiikka kykenee
usein tuhoamaan kauneimmankin musiikin, mutta tällä kertaa onnistuin istumaan
paikalla, johon musiikki kiertyi kuulumaan todella onnistuneesti. Brahmsin teos
on hieman poikkeava perus-requiemeista, jotka yleensä perustuvat katoliseen
sielunmessuun. Brahms on valinnut teoksensa tekstit eri puolilta Raamattua ja
teoksen pohjavire on varsin lohdullinen, jopa riemuisa. Jo ensimmäinen kappale
”Selig sind” sai väreet kulkemaan pitkin selkäpiitä.
Cantores Minores on
ehdottomasti yksi lempikuorojani ja kiitos onnistuneen paikkani tällä kertaa
kuulin todella hyvin eri äänialojen osuudet. Mahtava kokemus! Akustiikalla on
oikeasti merkitystä musiikkia kuunneltaessa.
Solisteista baritonilla
on tässä teoksessa selvästi enemmän laulettavaa kuin sopraanolla ja siksi
nostankin illan suosikikseni Tommi Hakalan. Hänen äänensä ja esiintymisensä oli
todella nappisuoritus. Äänen käyttö (matalat ja korkeat äänet, pianot ja
fortet) olivat sykähdyttävän ihania. Olisin hyvin voinut kuunnella
baritoniosuudet uusintana heti perään, jos se olisi ollut mahdollista. Hienosti
Juntunenkin esiintyi, mutta hänellä oli vain yksi lyhyehkö soolo, joten ilta
oli kyllä Hakalan. Ja mikäpä on parempi merkki onnistuneesta konsertista kuin
kirkosta poispäin kävelevä virkistynyt kuuntelija!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti